lauantai 16. tammikuuta 2021

Uutta puhtia maisemakampanjaan

 


Kylämaiseman pelastusoperaatio on nyt puolessa välissä. Hyvä me! Ajastin uusia päivityksiä kampanjasivulle. Facebook ilmoitti, että mainosta kampanjaasi 2 eurolla. Mesenaatti suositteli myös pienimuotoista Facebook-mainosta joukkorahoituksen vauhdittamiseksi. Ja lisäksi siinä vinkattiin, että joskus kampanjan viimeiset päivät ovatkin tuottoisimpia, kun ihmiset "heräävät" asialle.

Osa täkäläisiatä on sitä mieltä, että kun on kerran metsitetty, niin täällä ei enää maisemia hoidella eikä rahoja kannata toivottomilta tuntuviin hankkeisiin laittaa. Mutta juuri siksi tämä onkin niin tärkeää. Onnistuessaan saame säilytettyä tärkeän osan kylämaisemaa ja yleisen mielipiteen muuttuessa painostus näkymien avaamiseen muuallakin kylässämme kasvaa.

Katso täältä https://mesenaatti.me/1897/pelastetaan-perinnemaisema/, mitä hienoja vaihtoehtoja meillä on sinulle tarjota. Samalla autat meitä saavuttamaan kampanjan tavoitteen. Eikä siinä kaikki. Kun rahoitus on saatu järjestymään, on vielä varmistettava perinneniityn kunnostus. Se ei olekaan aivan yksinkertainen juttu saada joku viikoksi tänne metsän keskelle peltoa tekemään!

Ja nyt sitten peukkuja Facebook-mainoksen puolesta! Ostin viikoksi mainosaikaa Facesta. En ole aiemmin ostanut tilaa sosiaalisesta mediasta, mutta katsoin että onnistuessaan sijoitus maksaa itsensä takaisin. Ja nyt on hyvä aika. Kunnallisvaalit alkavat kohta painaa päälle ja vaalihuumassa ei ihmisiä kiinnosta jokin perinnemaisemajuttu!

Ja lopuksi uusi maisemavideo, olkaa hyvä!



2 kommenttia:

  1. Kiitos kommentistasi Tarja! Tätä on ollut tosi mukava tehdä. Suosittelen joukkorahoitusta muillekin. Mutta aikaa ja tarmoa täytyy olla kuin pienessä kylässä!

    VastaaPoista