Vähän Facebookista

 Hehee! Kirjoitan omasta mielestäni sukkelan nokkelasti. Laitan Facebookiin joskus julkisia julkaisuja jos joku ei-vielä-kaveri tahtoo niitä lukea. Haitanneeko tuo mittään?

Se varjopuoli näissä julkisissa päivityksissä on, että Amerikan sotaurhot pakkaavat ottaa yhteyttä näiden julkaisujen jälkeen : "-Hei sinä kaunis nainen. Profiilisi viehättää minua kovasti. Ollaanko ystäviä." Juttu johtaisi siihen, että kohta uusi ystävä olisi pyytämässä rahaa tai pankkitunnuksia Afganistaniin tai muualle sotatantereelle jääneen merkittävän rahasumman tai sairaan anoppinsa pelastamiseen. Kerran kaveruutta tavoitteli joku mormoni tai muu ei-perinteiseen kirkkokuntaan kuuluva. Latelin hänelle Herran siunauksen latinaksi. Ei ole sen jälkeen kuulunut siitä hepusta. Huomasi kait että ollaan eri uskontokuntaa.

Viimeksi tuttavutta tavoitteleva erehtyi kotimaastani, kun kaveripyyntö tuli saksankielellä enkä osaa kovin hyvin saksaa kun opiskelin sitä kirjastosta lainaamallani lyhytkurssilla. 😅

Joulujuhla tähtitaivaan alla

 Olen sellainen joulusemi-ihminen. Eli en ole mikään intohimoinen joulufani, en myöskään inhoa joulua. Tämä tarkoittaa sitä että jouluksi kannetaan kuusi sisälle, syödään jouluruokia, lahjoja on maltillisesti. Olen enemmän kevätihminen. Pääsiäinen sattuu usein syntymäpäiväni tienoille, joten voi juhlia kahta juhlaa samaan aikaan tai peräkkäin. Miten milloinkin. 

 Asumme syrjässä, joten täällä jos jotain erikoisempaa haluaa, on se järjestettävä itse. Kerran, lienee parikymmentä vuotta jo kulunut aikaa, tahdoin järjestää kunnon perinteisen joulujuhlan tonttuleikkeineen, runonlausuntoineen, lauluineen ja joulukuvaelmineen.

Siispä laadin juhlaohjelman. Joulujuhlan iltana oli pikkupakkanen ja tumma tähtitaivas loisti. Kun vanhemmat, joiden omaishoitaja olin, olivat menneet nukkumaan, hipsin ulos viettämään joulujuhlaa. Oli kerrankin oikea joulun tuntu! Enpä enää muista mihin kohtaan olin ohjelmassani ennättänyt kun äidin kiukkuiset kasvot ilmestyivät kuistin ikkunaan. Hän oli herännyt etsimään, että minne se hulivilipenska oli keskellä yötä hävinnyt. Minulta loppui joulujuhlan viettofiilis siihen paikkaan. Piti mennä takaisin sisälle nukkumaan enkä ole joulujuhlia sen koommin järjestänyt. 

Äiti oli kipakamman luonteinen kuin isäni. Kyllä isäkin joskus suuttui, mutta hän meni lenkille tuulettamaan nuppiaan, niin hän rauhoittui. 

Tuomaalta housut naulaan....

.....alkaa joulurauha. Näin sanoi aikoinaan vanha kansa. Meillä ei varsinaisesta joulurauhasta ole vielä puhettakaan. Kuusi on vielä etsimättä ja talo siivoamatta. Viime viikon ponnistelut suuntautuivat uuden kirjan julkistamistilaisuuteen sunnuntaina. Samalla olivat auki joulupuoti, kahvio ja valokuvanäyttely. Paikalle ei ilmaantunutkaan ketään. Kuntaliitos kaupungin kanssa näivettää syrjäseutuja. Tämä on todettu jo niin monta kertaa aiemminkin. 

Ilmeisesti ihmiset ovat jo ostaneet joululahjansa aiemmista myyntitapahtumista. Tässä välillä oli niin kovat pakkaset, että Pirtti oli kiinni. Hataraa "latoa" ei kannata pakkasilla yrittääkään lämmittää. Tykkylumikin ehti jo aiheuttaa parin päivän sähköhäiriön: sähköt tulivat osaan taloamme, osa oli pimeänä. Arvelimme sen johtuvan sulakeviasta. Vasta sähköasentajan kutsuminen paikalle paljasti ilmiön todellisen aiheuttajan. Olinkin ohikulkiessani katsonut, että onpa yhdessä kohdassa meille tulevaa sähkölinjaa puiden oksat lähellä johtoja.

Aivan hukkaan sunnuntaiksi valmistetut leivonnaiset eivät menneet. Meille oli tullut tilauksia, joten laitoin pullat ja piiraset pakastimeen ja toimitan ne asiakkaille kirkonkylälle. Kirjan julkistaminen striimattiin YouTube-kanavallemme, josta se on kaikkien katsottavissa. Kirjojakin on mennyt mukavasti kaupaksi.

Perjantai olikin melkoinen hulinapäivä. Aamulla soitettiin maakuntaliitosta, että olen voittanut Pohjois-Karjalan 300 - vuotisjuhlakampanjan arvonnan pääpalkinnon. En ollut edes lukenut kilpailun sääntöjä kovin tarkkaan. Mutta ajattelin etteihän se ole itseltä pois, jos ilahduttaa lähimmäisiä pienillä huomaavaisuuksilla.

2000 euron pääpalkinnon voittaja saa lahjoittaa haluamalleen pohjoiskarjalaiselle hyväntekeväisyyskohteelle. Saattepa nyt miettiä seuraavat päivät, minkä valitsin lahjoituksen saajaksi..... 

Ohdakkeinen on yrittäjän tie

Vanhaa hirsirakennusta pystytettiin lähes vuosi. Eivätkä kirvesmiehet saaneet kaikkia varveja asennettua paikoilleen kuten kuvasta näkyy. 

Eräs naapurimme oli kovin huolissaan, muistammeko varmasti maksaa veroja kaikesta yritystoiminnastamme. Hän ja hänen sukunsa ei ole ollut missään tekemisissä vuosikausiin. Paikalliselta nuohoojalta tuli tämä tieto. Hän kun oli liikkunut siellä suunnalla. 

No, ei kun veroilmoitusta vääntämään oikein pidemmän kaavan mukaan. Syksyllä tulo verotoimistosta tieto. Yrityksen ennakkoveroa on maksettava 21 prosenttia! Eihän tuo suuri ole, kun jotkut maksavat veroja 60 prosenttia. Mutta mikroyrityksen liikevaihdossa tuollainenkin osuus tuntuu. 

Näillä tuotoilla ei kannata YEL:iä tai muita maksella. Tulos pitäisi olla vähintään viisinkertainen. Harmittaa tietenkin, kun tavallisena palkansaajana ei pikkutuloista paljon veroa tarvitse maksaa. Mutta jos pyörität pientäkin bisnestä joudut maksamaan itsesi melkein kipeäksi. Kävisikö niin, että näyttäisin palkkatuloverokorttini kesäkahvila-asiakkaille ja ilmoittaisin olevani täällä duunissa vain? Maksaisivatko he minulle palkkaa kun keitän heille kahvit ja leivon pullaa? Eli olisin heillä töissä. Tuskinpa vain! 

Kun palkkasimme Veken ja Maken pystyttämään hirsirakennusta, ilmoittivat he tulleensa rakentamaan omakotitaloa. Nauroin heidän puheilleen. Eihän pyolilahoista hirsistä mitään taloja rakennella! Ja eihän tähän oltu LVI:tä eikä muita suunniteltu. Olin väärässä! Kyllä tuo hatara "lato" tuli maksamaan omakotitalon verran. Palkat osoittautuivat kaveruksille kovin suolaisiksi etanavauhtia tapahtuneen työskentelyn johdosta. Kaveruksille oli korkeista kuukausiveloituksista huolimatta epäilyttävän alhainen veroprosentti. Aivan kuin he eivät olisi palkkatyötä tehneetkään. Ihmeellistä! 

Meillä riittäisi kahvilarakennuksesta poistoja sadaksi vuodeksi. Näillä tuotoilla ei tarvitsisi yritysveroa silloin maksaakaan. Tulos jäisi miinusmerkkiseksi. Harmi vaan kun poistot on käytettävä 10 vuodessa. Silloin yritystuloksen olisi oltava toistakymmentä tuhatta euroa vuodessa. Sellaiseen ei täällä salolla voi koskaan yltää. Koko kylä metsitettiin kymmenen vuotta sitten. Eivät ihmiset tiedä, että täällä on yritystoimintaa ja että ihmisiä asunut jo 500 vuotta kun ei täällä ole muuta kuin metsää vaan. Kaikki kylätien varren kauniit niityt ja vaaramaisemat kasvavat nykyisin korpikuusikkoa. 

Olisimme ostaneet metsitetyt tienvarsipellot ja raivanneet ne takaisin nurmelle. Kylämaisema olisi säilynyt avoimena, olisimme saaneet EU-tukia ja raivauskustannukset olisi voinut vähentää verotuksessa. Olisi näkynyt, että tämähän on elävä kylä! Maanomistajilla ei ole ollut sanottavammin halukkuutta maakauppoihin. Suvun maita ei muille myydä! Mieluummin metsitetään ne. Pellonkunnostus niityksi on huomattavasti edullisempaa kuin maksaa kalliita tuntipalkkoja tupakkatauokojen ja suunnittelutuntien pitämisestä sekä talon saunan lämmityksestä ilmaisilla polttopuilla omaan käyttöön huijariremonttireiskoille! 

Sananparsi sanoo, että paistaa se päivä risukasaankin. Ja että kissa putoaa aina tassuilleen. Jos jotain hyvääkin tästä verotuksesta löytää niin sen ainakin, että nyt olemme oikein virallisesti yrittäjiä. 

Avasimme oikean verkkokaupan

Yritämme käynnistellä ihan oikeata verkkokauppaa. MyCashFlow tarjoaa pienille putiikeille ilmaisen verkkokauppa-alustan. Vielä on säätämistä maksujen ym. kanssa. Voit käydä tutustumassa tämänhetkiseen tarjontaan täältä https://ylapihantila.mycashflow.fi/

Tuoreimmassa videossa esittelemme Pirtin joulukalenterin. Sen näet tästä https://youtu.be/mYDAZLursno

Itsenäisyyspäivänä

Hyvää itsenäisyyspäivää täältä Pohjois-Karjalan vaaramaisemista! Mielenkiintoista seurata blogini lukijamäärä. Välillä on lähes 60 lukijaa. Seuraavan kirjoituksen onkin lukenut vain neljä henkilöä. Mistähän johtunee. 🤔

Mutta asiaan siis. Tämä on minun mielipiteeni asiasta enkä luule olevani kovin väärässä. Mielestäni nämä komeat kulttuurimaisemat kuuluvat osaksi itsenäisyyttämme. Esivanhempamme ovat ne korvesta aikoinaan raivanneet ja kapean leipäkyrsänsä niistä repineet. Välillä petäjäistä joukkoon sekoitelleet.

Nykyaikana vouhotetaan hiilinieluista sun muista. Pellot pitäisi metsittää. Hankimmeko ruoan sitten ulkomailta saastuttavilla lentokoneilla? Jos tulee maailmanlaajuinen katastrofi, ei Suomeen rahdata ensimmäisenä ruokaa. Ensin ravitaan oman maan kansalaiset. Pieni Suomi voi joutua nuolemaan näppejään - tässä tapauksessa huuliaan. Kotimainen ruoka on puhdasta ja siinä on pienempi hiilijalanjälki kuin ulkomailta tuotetussa.

Jos nämä arvokkaat kulttuurimaisemat metsitetään, siinä heitetään lapsi pesuveden mukana pois. Maa- ja metsätaloustuottajien suuret järjestöt kannattavat tehotuotantoa. Kaikesta pitäisi saada maksimaalinen tuotto. Pehmeät arvot eivät merkitse heille mitään. Luontoihmiset taas suojelisivat kaiken pystyyn. Mitään ei saisi tehdä. Pitäisi olla luonnonmukaisesti. Kiviä ei saisi raivata pelloilta. Maata ei saisi viljellä eikä vesakoita torjua kasvinsuojeluaineilla. Minne on vanha kunnon talonpoikaisjärki kadonnut?

Kirja ilmestyi

 

Mustin Päiväkirjasta ilmestyi viime perjantaina. Kirja kertoo perinnepihan elämästä seropityttö Mustin silmin katsottuna. Mustin kaikenkarvaiseen laumaan kuuluu emäntä, joka pitää kesäkahvilaa maatilalle rakennetussa suuressa koirankopissa. Emäntä hoitaa kylän viimeisiä perinnemaisemia ja harrastaa valokuvausta. Musti ihmettelee emännän outoja toilauksia ja sen kollin.... Kirja perustuu tositapahtumiin ja se on kirjoitettu niin sanotusti kieli poskessa. Välillä on surullisiakin juttuja, nekin kuuluvat elämään.

Kovakantista 200-sivuista värikuvitettua teosta voi tilata sähköpostilla ylapihantila@gmail.com tai WhatsAppilla 358505994630. 33,00 euroa maksavaan kirjaan lisätään lähetyskulut mukaan. Tässä blogissa on myös kauppa -osio, josta voit tilata kirjan yhteydenottolomakkeella.

Jussila vs Yläpiha

Meillä kävi wanhoja sukulaisia kylässä. Wanha kansan mielestä maatilamme on Jussila, ei Yläpiha. Yläpiha -nimitys oli otettava käyttöön kun veljekset jakoivat Ukko-Jussin maat eikä samaa nimeä enää voinut käyttää. Vaikka Yläpiha on ollut paikan virallisena nimenä rapiat 70 vuotta, niin kuitenkin vanha kansa puhuu edelleen Jussilasta.

Minkälainen prosessi lienee vanhan sukutilan nimenmuutos takaisin alkuperäiseen nimeensä? Ainakin ulkomaalaisille matkailijoille Jussila olisi helpompi ääkkösten puuttuessa.