Kylvöhommat käyntiin

 

🌿🏵️🌿 Näissä puuhissa tänään 🌿🏵️🌿

En hakenut peltomultaa syksyllä, niin perustin kylvökset kokonaan ostomultaan. Täytyy miettiä, miten saisi peltomaata muokattua edullisesti, että voisi kasvattaa jotain puutarhassa ja ottaa sieltä multaa taimikasvatukseen. Heinikossahan ei kasva mikään! Liian kalliiksi tulee traktorilla muokkaus. 💰💰

Kylvin astereita ja samettikukkaa. Asterit menevät lipputangon ympärille. Puolet samettikukista kasvatan myyntiin. Jos eivät mene kaupaksi, tungen ne jonnekin itselle kasvamaan. Taimihyllyt tulivat jo täyteen kun täytyyhän puutarhurillekin olla oma paikkansa. 🐈

Pirtin pöydälle on varattu kolmas minikasvihuone, mutta tiukkaa tekee kun pöydällä on kyläkirja-aineisto ja kirjaa tehdään vielä pitkään.

Puutarhan turvemulta on parempaa kuin puhdas kasvuturve, joka on pelkkää höttöä. Musta puutarhamulta on liian ätäkkää taimikasvatukseen. 🌱🌱🌱

Neulotaan pipo

Suunnitelmissani oli pitkään kytenyt ajatus pipon valmistamisesta. Muhkumyssyt ovat kovasti muotia ja mitä tällainen bisnesorientoitunut ihminen tekisi muutakaan kuin sitä mikä mahdollisesti menisi kaupaksi.

Reilu viikko takaperin olin tilannut paperiset veroilmoituslomakkeet. Perinteisenä ihmisenä meillä täytetään osa ilmoituksista paperille. Tilaus tulee edullisemmaksi kuin ostaa uusi mustepatruuna joka toinen vuosi kuivettumaan.

Lomakelähetys lienee mennyt väärään postilaatikkoon. Lähistöllä asuu samanniminen henkilö ja hän ei koskaan palauta väärään laatikkoon tulleita lähetyksiä. No, se siitä! Ei tarvitse veroilmoitusten kanssa hikoilla. Neulomaan siis!

Lankana käytin Housen Pehmovillaa. Mutta ennen kuin tähänkään vaiheeseen päästiin oli ankara pipomallien metsästys netistä. 

Kun sopivaa neulontaohjetta ei löytynyt, täytyi tehdä koetilkku. Viimeksi tein pipon peruskouluaikoina (jonka äiti lopulta päätteli).

Tämä ohje natsasi parhaiten suunnittelemaani malliin. Linkki ohjeeseen löytyy täältä.

Tuntien aherruksen jälkeen oltiin tässä vaiheessa. Täytyi mennä nukkumaan.

Seuraavana aamupäivänä pipo valmistui. 100 gramman kerä riitti tällaiseen. Eipä jäänyt jämälankoja. Aikaa kului varmaan kuusi tuntia kun joku kehui neulovansa pipon 40 minuutissa.

Seuraavaksi oli roosansävyisen myssyn vuoro. Sanoisin että kahdesta kerästä tulee näyttävä muhkupipo tupsulla varustettuna. Housen Pehmovilla on ainakin minun mielestäni tarpeeksi sileää pipoon ettei pistele ikävästi kuten jotkut lankalaadut. 

Otin "lipat"

Olin torille menossa myymään. Olin varannut sieltä pöytäpaikan. Karjalanpiirakat oli jo paistettu. Kuinka ollakaan, kun juoksuvauhtia kulkiessani liukastuin puhkikuluneilla crockseillani märälle eteisen muovilattialle. Tilanteessa ei pystynyt ottamaan mistään kiinni ja kun jalkani levisivät spagaattiin, mätkähdys oli väistämätön. Onneksi takamukseni muhkeat iskunvaimentimet pehmensivät tälliä. 

Lattialla istuessani kissa tuli katsomaan, jotta mitä sinä siinä teet. Tunnustelin varovasti paikat. Mitään ei ollut murtunut tai muuta ikävää. Nousin pikkuhiljaa kontilleni ja siitä seisomaan. Oikeaan kankkuun otti kipeää ja vasempikin oli hellänä. Kyllä kenkutti!

Pienyrittäjän tulot ovat todella pienet. Hyvä jos jostain saa satasen tai kaksi. Verottaja lähestyi jo kirjeellä tiedustellen, onko toimintani todellista yritystoimintaa vai harrastus vain. Pohdin, soitanko torivalvojalle etten tulekaan. Liikkuminen oli todella hankalaa kun kankkuun sattui. Onneksi ei ollut lonkka murtunut.

Äkeissäni aloin jatkamaan leipomista. Sain leipomukset valmiiksi ja aloin kantamaan niitä autoon. Ai että sattui portaiden nousu! Alaspäin oli helpompi kulkea kipeä jalka edellä. Sain auton pakattua. Seuraava kysymys oli, pääsenkö edes auton penkille istumaan. Onnistui se muutamien kirosanojen saattelemana. Lähdin ajamaan torille. Sinne on 40 kilometriä matkaa. Viimeiset kymmenen kilometriä oli tuskien taivalta, kun juuri oikealla jalallahan poljetaan kaasupoljinta. Takamukseni oli aivan hellänä.

Pääsin viimein toriaukiolle. Tällä torilla en ollut ennen käynytkään myymässä. Sain hyvän parkkipaikan sivukadun varresta. Nousin autostani varovasti ärräpäitä päästellen. Hankalaa oli, mutta sisulla selvisin. 

Lähdin ontuen torille etsimään minulle varattua paikkaa. En nähnyt torivalvojaa, joten soitin hänelle ja kohta hän tulikin paikalle ja näytti minulle varatun pöydän. Se oli keskellä toria edustavalla paikalla. Kerroin valvojalle aamun edesottamuksestani. Torivalvoja kehotti menemään terveyskeskukseen kunhan olen tuotteeni myynyt. Kävi vielä välillä tiedustelemassa vointiani. Siellä todella pidetään huolta ihmisistä! Tori on kuin pieni yhteisö! Meidän kylällä yhteisöllisyys on paljolti kadonnut. Ei välitetä, onko naapuri kunnossa.

Tapasin torilla tuttuni, jolta oli äskettäin solisluu murtunut. Ei ollut mennyt lääkäriin kuin vasta kolmantena päivänä. Nyt kulki käsi siteessä. Mitäs me! Toinen käsivammainen ja minä ontuva Eriksson.

En saanut kaikkia leivonnaisia myytyä, kun torilla oli toinenkin karjalanpiirakoiden myyjä. Liekö heillä ollut edullisempia. Ei minullakaan kalliita ollut torihinnoiksi. 

Pitkän linjan iltatorien järjestäjä lahjoitti ilmaiseksi kaikenlaisia astioita. Torilla oli muitakin meidän kylältä ja he kehoittivat minua käymään katsomassa, jos minäkin löytäisin sieltä jotain itselleni. Löytyihän sieltä ruokalautanen kukkaruukun aluseksi ja upea salaattikulho. 

Lähtiessäni pois, torivalvoja vielä tuli kyselemään vointiani. Kiittelin ja sanoin että kyllä tämä tästä. Loppujen lopuksi torireissu oli oikein mukava. Kävin paluumatkalla ostamassa vielä 40 kg vehnäjauhoja tarjouksesta ja viikon ruoat. 

Seuraavana päivänä tärskystä kipeytynyt jalkalihas oli jo parempi. Pystyin niittämään trimmerillä kukkapenkin ympärykset ja pesemään tiskit. Lakat taitavat jäädä tänä vuonna suolle. En paljasta paikkaa muille ja minusta ei ole metsässä rämpijäksi lähipäivinä. 

Jännittävä kirje

On kehitetty älypuhelinsovellus, jolla voi ottaa vastaan korttimaksuja. Ihmisillä ei nykyään ole monestikaan käteistä mukana. Toisaalta MobilePay ei ole vielä kovin yleistynyt. Niinpä ajattelin hankkia Viva Wallet -sovelluksen. Siihen tarvitaan mm. kaupparekisteriote.

Ryhdyin tuumasta toimeen. Kirjauduin PRH:n sivuille, maksoin MobilePaylla 60 ja laitoin hakemuksen kaupparekisteriin vetämään. Odottelin pari viikkoa. Ei tapahtunut mitään. Katsoin jonotuslistalta, että paraikaa käsitellään kuukausi sitten tulleita hakemuksia. Ajattelin että no, syksyyn mennessä ollaan rekisterissä. Eipä tässä kiirettä.

Kunnes samana päivänä klo 16.55 kilahti sähköposti: "PRH: Hakemuksesi on käsitelty". Niinpä sain samana iltana tiedon hakemukseni hyväksymisestä. Ei tarvinnutkaan odottaa kuukausikausia.

Tänään oli postilaatikossa tärkeän näköisiä kirjeitä. Laskuja? Kyselyjä verovirastosta? Oli puhelinlasku ja PRH:n kirjallinen päätös kaupparekisteriin hyväksymisestä. Jälleen on siis yksi askel otettu maaseutuyrittäjän polulla. Tapahtuman kunniaksi kiinanruusu avasi kukkansa. Mukavaa viikonloppua!

Ohdakkeinen on yrittäjän tie

Vanhaa hirsirakennusta pystytettiin lähes vuosi. Eivätkä kirvesmiehet saaneet kaikkia varveja asennettua paikoilleen kuten kuvasta näkyy. 

Eräs naapurimme oli kovin huolissaan, muistammeko varmasti maksaa veroja kaikesta yritystoiminnastamme. Hän ja hänen sukunsa ei ole ollut missään tekemisissä vuosikausiin. Paikalliselta nuohoojalta tuli tämä tieto. Hän kun oli liikkunut siellä suunnalla. 

No, ei kun veroilmoitusta vääntämään oikein pidemmän kaavan mukaan. Syksyllä tulo verotoimistosta tieto. Yrityksen ennakkoveroa on maksettava 21 prosenttia! Eihän tuo suuri ole, kun jotkut maksavat veroja 60 prosenttia. Mutta mikroyrityksen liikevaihdossa tuollainenkin osuus tuntuu. 

Näillä tuotoilla ei kannata YEL:iä tai muita maksella. Tulos pitäisi olla vähintään viisinkertainen. Harmittaa tietenkin, kun tavallisena palkansaajana ei pikkutuloista paljon veroa tarvitse maksaa. Mutta jos pyörität pientäkin bisnestä joudut maksamaan itsesi melkein kipeäksi. Kävisikö niin, että näyttäisin palkkatuloverokorttini kesäkahvila-asiakkaille ja ilmoittaisin olevani täällä duunissa vain? Maksaisivatko he minulle palkkaa kun keitän heille kahvit ja leivon pullaa? Eli olisin heillä töissä. Tuskinpa vain! 

Kun palkkasimme Veken ja Maken pystyttämään hirsirakennusta, ilmoittivat he tulleensa rakentamaan omakotitaloa. Nauroin heidän puheilleen. Eihän pyolilahoista hirsistä mitään taloja rakennella! Ja eihän tähän oltu LVI:tä eikä muita suunniteltu. Olin väärässä! Kyllä tuo hatara "lato" tuli maksamaan omakotitalon verran. Palkat osoittautuivat kaveruksille kovin suolaisiksi etanavauhtia tapahtuneen työskentelyn johdosta. Kaveruksille oli korkeista kuukausiveloituksista huolimatta epäilyttävän alhainen veroprosentti. Aivan kuin he eivät olisi palkkatyötä tehneetkään. Ihmeellistä! 

Meillä riittäisi kahvilarakennuksesta poistoja sadaksi vuodeksi. Näillä tuotoilla ei tarvitsisi yritysveroa silloin maksaakaan. Tulos jäisi miinusmerkkiseksi. Harmi vaan kun poistot on käytettävä 10 vuodessa. Silloin yritystuloksen olisi oltava toistakymmentä tuhatta euroa vuodessa. Sellaiseen ei täällä salolla voi koskaan yltää. Koko kylä metsitettiin kymmenen vuotta sitten. Eivät ihmiset tiedä, että täällä on yritystoimintaa ja että ihmisiä asunut jo 500 vuotta kun ei täällä ole muuta kuin metsää vaan. Kaikki kylätien varren kauniit niityt ja vaaramaisemat kasvavat nykyisin korpikuusikkoa. 

Olisimme ostaneet metsitetyt tienvarsipellot ja raivanneet ne takaisin nurmelle. Kylämaisema olisi säilynyt avoimena, olisimme saaneet EU-tukia ja raivauskustannukset olisi voinut vähentää verotuksessa. Olisi näkynyt, että tämähän on elävä kylä! Maanomistajilla ei ole ollut sanottavammin halukkuutta maakauppoihin. Suvun maita ei muille myydä! Mieluummin metsitetään ne. Pellonkunnostus niityksi on huomattavasti edullisempaa kuin maksaa kalliita tuntipalkkoja tupakkatauokojen ja suunnittelutuntien pitämisestä sekä talon saunan lämmityksestä ilmaisilla polttopuilla omaan käyttöön huijariremonttireiskoille! 

Sananparsi sanoo, että paistaa se päivä risukasaankin. Ja että kissa putoaa aina tassuilleen. Jos jotain hyvääkin tästä verotuksesta löytää niin sen ainakin, että nyt olemme oikein virallisesti yrittäjiä.