perjantai 29. heinäkuuta 2022

Hankintoja


Kesäkahvilan hiljaisemmat hetket pistävät miettimään itsepalvelukahvion perustamista. Samaan aikaan voisi itse olla myymässä torilla, josko siellä menisivät leivonnaiset ym. tuotteet paremmin kaupaksi.

Puute on sopivankokoisesta termoskannusta itsepalvelukahvilaan. Meillä on 3/4 litran kokoinen retkitermos. Sitten on niitä 2,5 ja 5 litran pumppiksia jotka ovat aivan liian suuria tänä kalliina kahvin aikana.

Pieni termos on siis liian pieni ja toiset liian suuria. Meillä on yksi litran kokoinen termoskaadin teevedelle. Siinähän ei saa säilyttää kahvia, ettei maku tartu pintoihin.

Niinpä aloin tutkimaan netistä litran kokoisten termoskaatimien hintoja. Ja mieluinen löytyikin Biltemalta. Tuote-esittelyssä kannun luvataan säilyttää juoma lämpimänä peräti 12 tuntia. Meille riittäisi vähempikin. Helppokäyttöinen ja harjattu pinta. Hinta 14,90. Ei kun tilaamaan. 

Matkahuollon kautta toimitusmaksu 4,90 €, eli sekin edullinen. Toivottavasti matkahuolto toimii vielä pitäjässämme, sillä se aiotaan lakkauttaa ja lähin olisi sitten 50 kilometrin päässä kaupungissa.

Aloin selaamaan verkkokaupan sivuja tilatakseni samalla toimitusmaksulla jotain muutakin. Kappas! Löysin tällaisen pienoiskasvihuoneen hintaan 21,90 €. Tämä on kahta Puuilosta aiemmin tilattua hieman suurempi. Keväällä meiltä loppuivat taimenkasvatustilat kesken. Tosin taimet eivät sitten menneetkään kaupaksi.

Tilasin siis Biltemasta termoskaatimen ja minikasvihuoneen toimituskuluineen reilulla 40 eurolla. Ei kovin kallista. Mikäli yhtään on tuuria matkassa, saan tuotteiden hinnat takaisin. Ja menothan ilmoitetaan verotuksessa vähennyksinä.

Nyt vaan odotellaan viestiä, milloin paketti on noudettavissa matkahuollosta. Ja lopuksi kuva aiemmin hankituissa minikasvihuoneissa kasvatetuista samettikukista. Hyvin näyttävät kasvavan. 

perjantai 15. heinäkuuta 2022

Viikon varrelta poimittua


Tuttavalta kuoli kissa. Se oli upea eläin. Tuttu julkaisi vuosien mittaan taidekuvia kissastaan. Minuakin alkoi surettaa kissan kuolema. Meidän kissu istui tuona aamuna kuormalavan päällä kovin mietteliäänä näköisenä, aivan kuin sekin olisi surrut kissan kuolemaa.

Meillä käy nyt paljon väkeä. Kesän matkailukausi vilkkaimmillaan. Koronakin hieman helpottanut. Täytyisi jossain välissä ehtiä tienvarsia niittämään. Tiekunnalla rahat tiukoilla, joten kylätietä ei tänä vuonna niitetä. Toivottavasti saamme edes pelloille niittäjän.

Tuttu toi meille hauen ja perkasin sen illalliseksi. Katsokaa, mitä kissa teki. Se alkoi syömään kalanperkeitä. Aiemmin sille ei ole maistunut muikut, silakat, lohi tai katkaravut. Mutta järvikalaa näkyy kelpaavan. Olisikohan kissan kotipaikalla kalastettu?

Täällä oli kova ukonilma, joka katkaisi nettiyhteyden. Sähköpostikin tökki. Onneksi häiriö ei ollut kovin pitkä. Yhteydet alkoivat toimimaan puolen päivän jälkeen. 


Tässä on meidän monilajinen luonnonniitty. Alempaa pitäisi saada jollain konstilla tasoitettua. Voisi traktorilla niutättää. Kova työ niittää raivaussahalla 15 aaria miehenmittaista horsmikkoa.

Loppukuvassa "Kukkulan Kuningatar"
Hauskaa viikonloppua kaikille!

perjantai 8. heinäkuuta 2022

Opastetut pihakierrokset



Kävimme muutama aika sitten vuoden kestäneen kylämatkailukoulutuksen, jonka tuloksena syntyi Pihan Pyrähys, eli tunnin mittainen opastettu kierros pihapiirissämme.

Kierroksen alkajaisiksi kurkistetaan Pullukka-Pekka Tolvasen rakentamaan navettaan, jossa Hilu, Leikuna, Mansikki ja muut kyytöt asustelivat.

Kujarakennuksessa ihmettelemne haravakonetta ja vanhaa kirkkorekeä. Seinään ovat kaivertaneet puumerkkinsä tuon ajan ihmiset.

Sitten käymme tunnistamassa eri kasvilajeja tien varren perinnebiotoopilta, ihailemme Pohjois-Karjalan suurimpia haapoja sekä rajakuusta joka jakaa sukujen maat.

1700-luvulta peräisin olevassa luhtiaitassa on kokoelma tilan vanhoja työkaluja. Pikkuaitassa on näyttely suvun taiteesta ja käsitöistä. Ihailemme vaaralta avautuvaa komeaa näkymää, joka oli uhkana joutua metsitettäväksi. 

Lopuksi juomme kahvit tai teen kotona leivotun pullan kera vanhassa hirsipirtissä. Rakennuksessa toimii myös kirpputori ja tilamyymälä, jossa on myynnissä paikallisia käsitöitä, kirjallisuutta ym. 

Varustauduthan tukevilla jalkineilla ja säänmukaisella vaatetuksella. Kierros ei sovi liikuntaesteisille. Klikkaa linkkiä ja osta oma kierroksesi täältä


lauantai 2. heinäkuuta 2022

Vilkas viikonloppu


Meillä pidettiin eilen sukulaisen muistotilaisuus päivällä ja illalla oli seurakunnan järjestämä kesäisten laulujen ilta. Oli niin mukava porukka koossa, että olisimme voineet laulaa enemmänkin. Lähes 30 asteeseen kivunnut helle saattoi verottaa kävijöiden määrää. 

Kesälahtelaoslähtöinen Neiti Harmitus Mitsupissi Mississippi on mainio kissa! Se on hyvin sopeutunut kesäkahvilakissaksi ja on kuin kala vedessä, vaikka ihmisiä tulee ja menee koko ajan. Omaa blogiaan katti ei ole ryhtynyt maukumaan. Se pitää seikkailunsa omana tietonaan. Kotiin tulee syömään ja nukkumaan. Talvet se on sisäkissana. Syö, nukkuu ja lihoo. Kesällä kissa on hoikemmassa kunnossa kuten kuvasta näkyy.

Muistatteko vielä tämän haukun? Perinnepihan koirulin muistelukset on nyt painettu kirjaksi ja sitä saa tilata postitse 29,90 € hintaan. Lähetä sähköpostia osoitteeseen ylapihantila@gmail.com. Hintaan lisätään postikulut.
Lopuksi kukkakuva.