perjantai 29. joulukuuta 2023

Joulutulet


Joulukin on taas juhlittu. Tosin perinteisesti sitä vietetään Nuutinpäivään asti, joka on 13. tammikuuta. Yritin innostaa kyläläisiä mukaan yhteisölliseen joulunviettoon. Kyläilykulttuuri on meidänkin kylältä vähentynyt. Ainakin jos ei satu olemaan sukulaisia samalla kylällä, niin voi olla melkoisen rauhassa vieraista.

Suomen Kylät ry lanseerasi viime vuonna Avoimet Joulukylät -tapahtuman, ja se innosti jonkin verran täkäläisiäkin mukaan polttamaan ulkotulia tienvarsille. Eikös muuta kuin tänä vuonna uusiksi! 


Kiitokset seutukirjastollemme näin hienojen esitteiden painamisesta. Ja seuraavassa videonpätkä maatilamme joulutulista


torstai 21. joulukuuta 2023

Lajittelua



Meillä tehtiin keittiöremontti keväällä. Olen monetkin kerrat moittinut pientä pakkausmuovin keräysastiaa kun kaapisto oli suhteellisen arvokas. 
Taas oli tänä aamuna sanko täynnä muovia ja ne sieltä ikävästi pomppivat lattialle ja kaapin sisuksiin. Keksin laittaa iloisen värisen kestokassin pikkusangon tilalle. Nythän tuohon mahtuvat viikon muovipakkaukset! Kerään muovit 200 litran jätesäkkiin. Säkin tyhjennän kirkonkylän ekopisteelle ja käytän uudelleen. 


Metallinkeräysastiasta luovuin ajat sitten todeten senkin liian pieneksi. Sen korviketta toimittaa suuri muovikassi. 



Keksin että metallinkeräysastiankin voi vaihtaa kestokassiksi, joka on kestävämpi ja siistimmän näköinen. Tadaa! Just sopivan kokoinen. 


Oikeastaan nuo jätevaunun sangot ovat liian pieniä maaseutuasukkaille. Ne sopivat paremmin kerros- tai rivitalon keittiöön, jossa kierrätyspiste on samassa talossa eikä 25 kilometrin päässä. Nyt jäi kaksi sankoa tyhjilleen. Jätesäiliössä on vain kaksi pussukkaa sekajätettä. Vielä kun keksisi miten saisi keräyspaperit mukavasti samaan kaappiin sopimaan, niin silloin olisi lajittelu kunnossa. 

perjantai 15. joulukuuta 2023

Lahjojen paketointia



Olemme sekä ekologisia että ekonomisia. Siksi esimerkiksi joululahjojen käärepaperit uusiokäytetään mikäli mahdollista. 



Jos lahjakääre on niin sanotusti loppuun käytetty, on siitä vielä iloa leikkikaluna perheen lemmikeille palloksi rutistettuna. 

_____________________________________________
Mainos

Osta tästä perinnepihan kirjallisuutta joululahjaksi!  Kesäkahvilan koiruli ihmetteli emännän outoja toilauksia ja seurasi maatilan elämää blogissaan joka on nyt saatavana kirjana! 

Sivakkalaisia Kansantarinoita  on kokoomateos paikallisista kertomuksista jotka ovat tapahtuneet ennen muinoin, joukossa tuoreempiakin tapahtumia. Kirjan loppuosassa on sananparsia ja sutkauksia. Tilaa nyt. Saat lahjan suoraan postiluukustasi jouluksi! 
_____________________________________________


Suosittelen hankkimaan laadukkaita lahjapapereita uusiokäytettäväksi. Jotkut suosittelevat päällystämään paperit vielä kontaktimuovilla. 



Laitetaan nimet paketteihin niin tietää kuka on kunkin lahjan onnellinen saaja. Tietysti voi liimata nätin pakettitarran. Kuvan lahja on menossa perheen lemmikille, joten käärepaperi on luultavasti kertakäyttöinen. 



Meillä hankitaan aina edullisia ja käytännöllisiä joululahjoja. Jos tietää jollekin asialle tulevan tarvetta vuoden aikana, hankitaan se joululahjaksi. Kätevää eikö totta! Tietysti mukana on jotain luksusta, esimerkiksi konvehteja, ettei joulunvietto menisi liian arkipäiväiseksi.

Joulu on yllätysten aikaa. Joku saattaa piipahtaa joulutervehdys mukanaan. Silloin on hyvä olla varalta muutama lahjapaketti. 

Tähän pakettiin käytettiin uutta käärepaperia. Tulikin nätti lahja!


Koriin saattaa ilmestyä vielä lisää paketteja, kenties. Kori asetetaan joulukuusen alle odottamaan jouluyötä. Meillä joulun vietto alkaa perinteisesti kunnolla vasta jouluyönä. 

perjantai 8. joulukuuta 2023

Vieraita Brysselistä



Meiltä varattiin jouluruokailu nelihenkiselle perheelle. Eipä siinä muuta kuin laatikot uuniin, rosollin, sienisalaatin ym. herkkujen valmistus. Pakkanen oli hieman hellittänyt viikon takaisesta, mutta ei Pirtissä silti kuuma tullut muille kuin hellan lämmittäjälle.


Vieraat kehuivat ruokaa ja ihailivat ympäröivää maalaismaisemaa. Sattui vielä näyttävä haloilmiö näyttäytymään auringon laskiessa. Upeista vaaramaisemistaan aiemmin kuuluisa kylämmehän metsitettiin kuuselle kymmenkunta vuotta sitten, joten maaseudusta ei oikeastaan voi enää puhua muualla kuin meidän maatilalla.


Vieraat lähtivät tyytyväisinä vatsat täynnä jouluherkkuja jatkamaan matkaansa ja lupasivat tulla kesällä uudelleen. Jälkeen päin selvisi, että yksi vieraista oli ollut EU:n virkailija suoraan Brysselistä. Vaan siinä olisi saattanut pientilallisen housunpuntit tutista jos asia olisi etukäteen selvinnyt! 

perjantai 1. joulukuuta 2023

Osallistuin verkkomarkkinointikoulutukseen



Hain mielenkiinnon vuoksi Valmennusmajakan verkkomarkkinointikurssille ja pääsin mukaan. Mielenkiintoista opiskelua kahdesti viikossa kotikonttorista käsin! Olen jo tähän mennessä oppinut paljon uusia asioita.


Viime jaksossa käsiteltiin sosiaalisen median eri kanavia: YouTube, TikTok, Facebook jne.  Monikanavaisuus on tärkeää. Opettaja neuvoi: älkää työntäkö samaa sisältöä yhtäaikaisesti joka kanavalle. Eri päivinä eri medioihin. Monesti julkaisuja voi ajastaa.


Luennon päätyttyä kerroin tekeväni pienen mainosvideon seuraavasta jouluruokailustamme ja julkaisen sen sosiaalisen median eri kanavissa eri ajankohtina. Saa nähdä, miten toimii. Video näkyy tästä

perjantai 24. marraskuuta 2023

Kaksi X torireissu



Suoritan paraikaa verkkomarkkinointikoulutusta ja siellä neuvottiin myynnin kasvattamista. Niinpä ajattelin testata oppeja heti käytännössä. Valmistin tuplamäärän leivonnaisia tarkoituksenani tehdä tupla torireissu. Eli ensin lähitorille, sen jälkeen keskustorille. 




Yleisön suosikki on mokkapalat. Tein niitä tällä kertaa enemmän ja eri reseptillä. Mokkapaloja näet on yhtä monta reseptiä kuin on tekijääkin. 

Lähitorilla kauppa kävi mukavasti. Myyntiä olisi voinut olla enemmänkin, mutta hyvä näinkin. Myytäviä oli paljon, joten niitä autoon pakatessa ja matkoissa seuraavaan myyntipaikkaan kului aikaa sen verran että myöhästyin 10 minuutilla ilmoitetusta ajankohdasta. Valtatiellä on 80 km:n nopeusrajoitus. 

Torille saapuessani olin ihmeissäni kun siellä jo odotettiin myyjää. Kolme munkkirinkeliä jäi myymättä. Loppujen lopuksi olikin ihan hyvä torireissu. Bensakin sattui olemaan tarjouksessa. 

perjantai 17. marraskuuta 2023

Isänpäivä



Järjestimme isänpäivän ruokailun Pirtissä. Viime hetken varauksesta tuli lisäpuuhaa, mutta muuten kaikki sujui hyvin. Aamulla laitettiin lippu salkoon. 

Pirttiä täytyy lämmittää kuusi tuntia jotta se lämpiäisi kunnolla. Päätin leipoa ateriaan kuuluvat karjalanpiirakat hellan lämmityksen ohella. Oli tunnelmallista leipoa piirakoita reilu satavuotiaassa hirsirakennuksessa. 


Ruokailu sujui hyvin ja murkinaa riitti kaikille. Jälkiruokana on täytekakkukahvit. 7 munan kakku meni lähes kokonaan.

Ruokailijoiden lähdettyä oli aikaa vielä hengähtää hetkinen Pirtin tunnelmassa.



Valot näkyivät mukavasti ikkunoista. 

perjantai 10. marraskuuta 2023

Hei hei kesä!


Pakkanen oli puraissut auringonkukkia. Tiesi, että kesä on ohi. Paljon oli tapahtumia suven suloisena aikana. Tuntui jopa haikealta. Tämä kesä ei tule enää koskaan uudelleen. 

En hennonnut heittää nuupahtaneita kukkia suoraan kompostiin, vaan keräsin ne maitokannuun ja laitoin Pirttimme pöydälle. 

Osa syystöistä jäi tekemättä maan routimisen vuoksi. Kukkamultaa ei ehtinyt ottaa varastoon kevätkasvatuksia varten. Ruohoa ei tarvinnut leikata, joten sekin bensa säästyy autolla ajoon. 

Perunat oli ehditty ajoissa nostaa pois pellosta. Vuorossa on pilkesavotta. Hyvin ovat sateisena kesänä pressun alla pysyneet kuivina.

Yhtenä syysiltana keksin ajaa puiden lehtiä kukkapenkin katteeksi. Meillä töissä olleet kaverukset olivat vaihtaneet kottikärryyn takaisin ilmakumipyörän jossa ei tietenkään ollut ilmaa eikä meillä ole sopivaa pumppuakaan.

Maalla asuessa ei sormi mene heti suuhun. Niinpä käytin lehtien kuljettamiseen käytöstä poistettua lumikolaa. 

Kissa totesi kukkapenkin lehtikatteen mukiinmeneväksi. 

perjantai 3. marraskuuta 2023

Kekrimyyjäiset


Hyvärilän Kekrimarkkinoilla oli viileästä kelistä huolimatta mukavaa ja ajattelin että järjestänpä omat Kekrimyyjäiset. Tällaisen mainoskuvan sommittelin tapahtumaan.

Keitimme säilykkeitä myyntiin ja keksin, että kahvinsuodatinpusseistakin saa hyvät purkinpäällyset. 


Leivottiin kainuulaisia rönttösiä ja karjalanpiirakoita. Kuisti koristeltiin teemaan sopivaksi. Meillä kävi yhdeksän henkeä kahvilla ja ostoksilla. Ihan hyvät myyjäiset olivat. 

perjantai 27. lokakuuta 2023

Tehdään syyskoriste!

Ihana syksy sen kuin jatkuu vaan. Ajattelin tehdä ulos jonkin syksyisen koristeen. Meillä kun tahtoo lumi painaa kanervat sun muut ostokukat maahan jo ennen joulua. Joten tehdäänpä itse kestävämpi koriste.

Katsoin syysasetelmien malleja Pinterestistä ja päädyin minulle tuttuun kranssiin. Mustikanvarvuista oli väkerretty nätti kevätkranssi oveen. Päätin tehdä postilaatikkokatoksen somisteeksi kranssin variksenmarjoista. 

Menin metsää oksasaksin varustautuneena. Tuossa metsikössä ei niin paljon variksenmarjaa kasvanutkaan. Aioin vaihtaa suunnitelmia ja tehdä kranssin katajista. Lopulta sain sen verran kerättyä varpuja että näistä yksi pieni kranssi saadaan tehtyä. 

Tilasin puutarhaliikkeestä pari vuotta sitten oikeita koripajun alkuja. Ne mokomat eivät ole juurikaan edistyneet kasvussaan. Niinpä keräsin näitä oksikkaita luonnonpajuja.


Väkersin ensin pannan, jonka ympärille varvut kiedotaan. Tämän ympärysmitta on noin 20 cm. Apuna punonnassa käytin rautalankaa huokeampaa kalalankaa. 


Kranssi ei tullut ihan kauheen hyvä, mutta kyllä se tänne maalle (lue: metsään) välttää. Varpuja voi vielä asetella ja lyhentää liian pitkiä. Käytin mustaa kalalankaa punonnassa koska se on edullisempaa kuin rautalanka. Ja maatuu luonnossa mikäli laitat koristeen keväällä esim. kompostiin.



Koristeet vielä paikoilleen ja valmis. Ilta oli ehtinyt hämärtyä kun sain koristeen valmiiksi. Kannattaa muuten tekomarjat kiinnittää tiukkaan kotisteeseen. Kas kun meillä pikkulinnut luulivat marjoja oikeiksi ja nyppivät ne edellisestä kranssista yksitellen pois.


Tuossa vielä lähikuva. Tuli jouluisen näköinen kun ei sattunut olemaan ruskansävyisiä koristeita. Muuten, ei kannata alkaa kranssitalkoisiin heti siivouksen jälkeen. Varpujen mukana tulee mahtavasti roskaa. 

perjantai 20. lokakuuta 2023

Kaamosvalot Pirttiin



Tokmannillla oli Airamin tallilyhtysarja tarjouksessa 30 euroa. Oli vähän kallis hinta. Paljon kalliimmat kuin tavallinen valosarja. Kaupoille oli muutakin asiaa.

Suunnistin kaupan valohyllylle ja katsoin valopakettia pitkään. Olisin tahtonut avata sen ja hypistellä lyhtyjä saadakseni niistä paremman käsityksen. En kuitenkaan sellaista hennonnut tehdä - avattu pakkaus on päätös ostamisesta.



Tein kaupassa muita ostoksia, mansikkakangasta uudelle mansikkamaalle, kissanruoat olivat myös tarjouksesa.


Palasin takaisin valohyllyn luo. Avasin lyhtypakkauksen ja päätin ostaa sen. Kerranhan se vaan kirpaisee!

Illan hämärryttyä hiivin Pirtille, naputtelin koukut valoille ja ripustin ne kattoniskoihin. Voila! Tulipa nätin näköinen! Ajattelin, kun kävijät ovat vuosien varrella lahjoittaneet pieniä summia meille, käytetään nyt niitä lahjana saatuja rahoja tallilyhtyihin, niin ei kukkaroa tällä kerralla veroteta. 

perjantai 13. lokakuuta 2023

Kekrimarkkinat Hyvärilässä 21.10.2023


Heppulei! Tulkaahan Kekrimarkkinoille Nurmeksen Hyvärilään lauantaina 21. päivänä lokakuuta. Siellä on edustaja farmiltamme myymässä karjalanpiirakoita, kuivakakkuja, munkkeja ym. herkkuja. 


Yritetään saada muutamat kranssit väkerrettyä myyjäisiin. Saa nähdä mistä löytyy pitkänhuiskeita pajunoksia kun omat koripajuviljelmät eivät kahden vuoden kasvatuksenkaan jälkeen ole vielä tuottaneet satoa.



Omenasosetta on myynnissä myös mikäli keretään sitä keittämään. 



UUTUUS! Yläpihan kuvakirjasta on otettu uusintapainos. Kirjassa on 26 värikuvasivua, kovat kannet. Hinta on 32,00 euroa. Myös muuta kirjallisuutta on myynnissä.

TERVETULOA OSTOKSILLE!