Iltalenkillä

Iltalenkillä tuli mieleeni, miten aina Jenni-koiran kanssa kävellä tepsuttelimme syysiltoina kyläteitä pitkin. Joskus oli yhtä hämärää kuin tänään. Teimme välillä pitkiäkin lenkkejä. Kerran sattui tuttava olemaan liikkeellä ja varmasti ihmetteli mitä teen koirani kanssa niin kaukana.

Jenni oli ihana koira! Saimme sen eräästä talosta, kun vanha pariskunta ei jaksanut siitä enää huolehtia. Jenni oli norjan harmaa hirvikoira. Se oli naaras eikä koskaan karannut pihastaan minnekään. Sai aina olla irti. Metsästysvaisto oli pennulta mennyt, kun sen emä oli ammuttu pennun silmien eteen. Niin jotkut kertoivat. 

Jennillä kävi sulhanen naapurikylältä ja koiruus sai kolme pentua. Lapsukaiset eivät muistuttaneet lainkaan äitiään, kuten kuvasta näkyy. Valitettavasti pennuille ei käynyt kovin hyvin. Yksi meni jollekin alkoholiongelmaiselle, eikä hän jaksanut pitkään villiä pentua katsella. Toinen meni metsästäjälle. Koira ajoi kyllä jänistä, muttei haukkunut sitä. Eipä käynyt sillekään pennulle hyvin. Kolmas meni kaupunkikoiraksi. Sen kohtalosta ei tiedetä sen enempää. Jospa tällä oli onnellisempi tarina.

Jennille tuli myöhemmin kohtutulehdus. Joku sanoi, että antakaa vaan kuulaa kalloon. Aina saa uusia koiria. Ei. Veimme rakkaan Jenni-koiran eläinlääkärille. Hän leikkasi koiran ja Jenni parani ja eli vielä neljä tervettä vuotta sen jälkeen.

Jennin piti pitää suojatötteröä leikkauksen jälkeen ettei se repisi tikkejään. Ressukalle tietenkin naurettiin kun se aluksi törmäili tötterö päässään. Mutta nopeasti koira oppi syömään ja juomaan sen kanssa.

Kun tötterön sai ottaa pois Jenniltä, koira katosi vähäksi aikaa kujarakennukseen. Pehmytluonteista koiraa nolotti niin kovasti moinen muovikapistus, että päästyään siitä eroon, se meni hetkikseksi rauhoittumaan.

Vuosien jälkeen Jenni alkoi oksentelemaan ja joi paljon vettä. Voi, miten muistan erään itsenäisyyspäivän, joka meni mattopyykillä koiran oksenneltua. Veimme Jennin eläinlääkärille. Jennillä oli maksakasvain, eikä sitä voinut enää leikata.

Kuultuaan surullisen uutisen, Jennin edellinen isäntä tuli hyvästelemään koiransa ja hän itki ja halasi Jenniä. Liikuttava hetki. Muistan vieläkin, kun sairas Jenni tassutteli hiljaa keittiöön, katsoi minua sameilla silmillään kuin 

sanoakseen minulle: "-Kuule, minulla on nyt aika paha olla."

Sitten Jenni kuoli. Koira oli haudattava ja kuin ihmeen kaupalla löysimme vanhan pihlajan juuresta kivettömän kohdan. Siihen hautasimme rakkaan Jenni-koiran. Haudalle istutettiin ukonhattu muistoksi ja myöhemmin hankin pienen hautakivenkin. Jennin seuraajan, Mustin, kuoltua istutin haudoille lisäksi valkeita krookuksia ja valkovuokkoja. 

Surin pitkään ihanan Jenni-koiran menetystä. Minulla oli elämässäni vaikea vaihe asioista, joihin en itse pystynyt vaikuttamaan. Jenni oli suurena lohdun tuojana hankalina aikoinani.

Sain tädiltäni syntymäpäivälahjaksi maton. Laitoin sen sänkyni alle, jossa Jenni tahtoi aina öisin nukkua. Yöllä herätessäni silitin Jennin karheaa karvaa ja koira röhähteli mielissään. Sain siitä suurta lohdutusta. Vielä koiran kuoleman jälkeen pidin pitkään mattoa sänkyni alla, silitin tyhjää mattoa ja muistelin Jenniä.

Jennin viereen aikanaan haudattiin Musti-koira sekä Upi-Ville-Petteri -kissa. Se on todella kaunis hautapaikka. Kylän yksi komeimmista näköaloista avautuu siihen. Vanha pihlaja kaartuu lemmikkien hautojen yli kuin suojellakseen niitä. Peltoaukea avautuu hautojen edessä ja kylätie kulkee kauempana, mutta näkyy haudoille. Mustin kuoltua pellossa kukkivat auringonkukat ja viereisellä pellolla oli apilaniitty. 

Muistelin ihanaa Jenni-koiraa tänään iltalenkilläni ja samalla kauhistelin kotikyläni metsittymistä. Kaikki maanomistajat tahtovat kasvattaa metsää ja kylän kauniit maalaismaisemat katoavat synkkään kuusimetsään.

Katsokaa nyt tuotakin kuvaa! Muualta ei päivä näy kuin sähkölinjan kohdalta ja tieurasta. Kohta varmaan sähkötkin kaapeloidaan maahan kun linjalla ei saa kasvattaa metsää. Metsänomistajat ryhtyvät laskemaan, miten monta mottia puuta jää tuottamatta sähkölinjan kohdalla. 

Valtio tai muut ns. viralliset tahot eivät voi puuttua tähän kehitykseen. Ollaan vaan tumput suorina ja katsotaan vierestä. Metsäalan toimijat taas voivat täysin vapaasti houkutella ihmiset metsittämään arvokkaat kylämaisemansa kysymättä naapureiden, kyläläisten tai seudun matkailuyrittäjien mielipidettä asiaan. 

Tällainen toiminta ei ole oikein! Jälkipolvet syyttävät vanhempiaan kulttuuriperinnön tuhoamisesta. Kuka takoisi näille järkeä päähän? Eivät he köyhyyksissään ole peltojaan metsittäneet. Päinvastoin, jo muutenkin varakkaat ihmiset tahtovat entistä enemmän tuloja itselleen. Seuraavassa aihetta sivuava videonpätkä Vinksin vonksin

Ovikranssi DIY

Pyhäinpäivä ja muut suuret loppuvuoden juhlat lähestyvät. Juhlakaudeksi on hauska askarrella jotain omin pikku kätösin. Annan ohjeen myyjäisissä suuren suosion saavuttaneisiin ovikransseihin.

Ensinnäkin tarvitset pajun tai muun notkean kasvin oksia. Huom! Älä kerää oksia ilman maanomistajan lupaa. Jos sinulla on edellisvuodelta tähteeksi jääneitä oksia, ne kannattaa liottaa ensin notkeiksi, että käy riks raks ja niks naks.

Tarvitset myös sylillisen katajan tai muun kasvin oksia. Älä leikkele oksia elävistä kasveista, vaan kerää maasta. Kysy tarvittaessa lupa maanomistajalta. Tarvitset myös rautalankaa ja oksasakset. Tässä tapauksessa käytimme edullisempaa kalalankaa.

Leikkele kranssiin tulevat oksat noin 15 senttisiksi ja niputa ne siististi,jotta kasasta on helppo ottaa oksia työn edetessä. 

Ensimmäiseksi punotaan panta, jonka ympärille aletaan kietoa oksia. Tässä panta on vielä vahvistettu kalalangalla, kun oli vähän lyhyitä nuo pajunvitsat. Nääs viime vuonna istutettu koripaju ei ole vielä kasvattanut pitkiä versoja.

Katajan oksia, tai mitä sitten käytätkään, aletaan punomaan pannan ympäri tasaisin välein. Muista pitää kalalanka koko ajan tiukalla. Aloittelijan on syytä käyttää rautalankaa, jonka voi välillä päästää käsistään.

Kun olet punonut oksia kranssin ympäri, piilota viimeiseksi punomiesi oksien kannat ensi punottujen oksien latvojen väliin. Voit hieman sipistellä oksia ja vaikka leikata liian pitkiä lyhyemmiksi. Laita lopuksi ripustuslenkki. Valmis!

Ylimääräiset oksat kannattaa silputa ja käyttää kompostin kuivikkeena. Ne ovat siihen tarkoitukseen mitä mainioimpia. 

Olemme tänään viettäneet Euroopan Maisemapäivää. Täällä oli näin kaunis aamutaivas. 

Kekrimarkkinat 15.10.

Zippa, dippa, halibazuidaaduidaa! Syksy on tullut mutta jotain kivaakin on tiedossa! PIKES:in matkailuneuvoja vinkkasi elokuussa Kekrimarkkinoista. Vastasin, että eipä taida kannattaa niihin pippaloihin osallistua kun saattaa olla jo lunta maassa. 

Pitkä ja erinomainen syksy on käsillä. Tulinkin toisiin aatoksiin ja aloin etsimään Kekrimarkkinailmoitusta. Vaan eipä sitä mistään löytynyt. En juljennut Facebookissakaan alkaa asiasta huutelemaan. Tänään oli asiasta pitkä juttu paikallislehdessä. Mutta netissä ei pihaustakaan. 

Lehtijutun lopussa mainittiin että myyntipaikkoja on vielä varattavissa mikäli kiirehtii. Tsekkasin säätiedotuksen. Poutaa lupasi. Ja minulla tarvikkeet hankittuina seuraavaa leivonta kertaa varten. Soitin torivalvojalle ja tiedustelin asiasta. 

Ilmaiset, katolliset myyntipöydät. Jee! Nyt meikäläistä vietiin! Nurmeksen Ikolan Kekrimarkkinoilla on myynnissä Yläpihan tilan perinneleivonnaisia karjalanpiirakoita, munkkeja, kakkuja, havukransseja ym. Lisää tietoa tapahtumasta täältä 

Piritan päivän myyjäiset

Tulkaa Valtimon torille huomenna Piritan Päivän Myyjäisiin! Merkkipäivän vietto on oma keksintöni. Lukekaapa tämä.

Harrastin aiemmin DX-kuuntelua. Meillä ei ollut tuolloin internetiä, älypuhelinta eikä muita nykyajan hienouksia. Kuuntelin Vatikaanin radiota, kun siellä oli perjantaisin suomenkielinen lähetys. Lieneekö Leena Monti enää toimittajana?

Radio-ohjelmassa kerrottiin suomalaistytöstä, joka on liittynyt birgittalaissisariin. Kerrottiin että hän on Pohjanmaalta kotoisin. Radiotoimittaja oli yllättynyt, kun yksi uusista noviiseista oli tiedustellut selvällä suomenkielellä: "-Maistuisko pipari?" Että vielä nykyaikana suomalainen luterilaistyttö liittyy luostarisisareksi! Se on rohkea elämänvalinta. 

Mitä sillä on väliä, onko ihminen suurperheen äiti, uranainen tai vaikka nunna, kunhan on onnellinen ja sydämessään tietää, että on elämässään oikean valinnan tehnyt. Ensimmäiseksi mietin, mitä tämän uuden sisaren äiti mahtaa miettiä lapsensa valinnasta. 

Tuli mieleeni Äiti Maria, joka menetti kuolemalle parhaassa iässä olleen Poikansa meidän ihmisten rikkomusten takia. Eihän sisar Marja-Liisa sentään kuollut väkivaltaisesti, mutta on se pieni kuolema, kun oma lapsi muuttaa kauaksi kotoaan, ulkomaille. 

Yhteydenpito läheisiin rajoitettu muutamaan kirjeeseen ja parin vuoden välein tapahtuviin kotikäynteihin. Tytär ei koskaan saa työpaikkaa, muuta omaan kotiin, perusta perhettä, synnytä lapsia isoäidin iloksi. Ei mitään tavallisen ihmisen elämää. Vaan jotain vierasta, pelottavaakin. Tällainen on kova paikka äidille, joka on synnyttänyt ja kasvattanut lapsensa aikuisuuteen. Toivonut hänelle hyvää elämänuraa ja lapsi tekeekin näin radikaalin ratkaisun! 

Seuraavana syksynä meille tuli Pohjanmaalta sukulaisia käymään. Eno oli paljon reissannut ulkomailla ja tavannut kaikenlaisia ihmisiä. Kuinka ollakaan, keskustelu siirtyi luostarisisariin. Eno oli heillekin ollut ompelukonetta kauppaamassa. Sukumme on kuulu liikemisessuku. 

Selvisi, että uusi birgittalaissisar on enon naapurin tyttö! Kyllä maailma on pieni! Toivotaan, että sisar Marja-Liisalla on onnellinen elämä ja että hän on tehnyt oikean ratkaisun toteuttaa kutsumustaan!