Tutun muistolle

 

Juuri ennen juhannusta meidät tavoitti suru-uutinen entisen kyläläisen poismenosta. Kuin tietävän lähtönsä lähestyvän, hän vieraili kotikylällään muutama päivä aiemmin. Samana iltana muodostui tavattoman kaunis, satumainen usva pelloille. Aurinko oli laskenut punaten horisontin. Ilmestys ikään kuin kunnioitti tämän suuren luonnonystävän poismenoa.

Meillä kasvaa vanha juhannusruusu ja se alkoi kukkimaan. Sade hieman haittaa kukintaa. Muuten vesi on tarpeen viljelyksille ja rengaskaivoille. Ruusun alku on mailtamme, joka oli edesmenneen henkilön mummon kotipaikka.

Vein ruusukimpun poisnukkuneen kotipaikalle.

Sinne johti metsätie. 

Voi surkeus! Vainajan kotitalo oli purettu. Pienet peltotilkut, joista perhe repi vaatimattoman elantonsa, ryytimaa, marjapensaat, kukkapenkki. Kaikki oli hävitetty ja istutettu kuuselle. Parinkymmenen vuoden kuluttua kukaan ei enää tiedä, että paikalla on perhe asunut ja viljellyt peltotikkuaan. Iloineen ja suruineen. Kaikki on hävitetty ja metsitetty. Vainajan kotitalon paikalle oli tehty puutavararekkojen käännytyspaikka.

Tehometsätaloutta harjoittava naapuri oli ostanut paikan. Toinen naapuri kehui, että saatiin sekin aukko metsää kasvamaan. Näinköhän käy meidänkin, lähes 300 vuotta vanhan sukutilan peltojen ja perinnerakennusten kun nykyisistä omistajista aika jättää? Kaikki puretaan ja metsitetään kuuselle. "-Pellot täytyy metsittää että saadaan lapsille leipää", kommentoi joku takavuosina. Niin, ruokaahan saa kaupasta. Turha on hyviä peltoja maataloudelle uhrata. Kaikki maajussit ovat kepulaisia, tai vieläkin pahempaa; persuja tai vihervassareita, hyi hitto! Metsittää vaan, niin siitä saa rahaa! 

En valehtele, jos sanon että itku tuli katsellessa tutun kotia.

Vain muutama tiilenmurikka oli jäänyt kodista jäljelle. 

Laskin ruusut edesmenneen tutun puretun kodin paikalle. 

Vieressa valkolehdokit kukkivat. Niitä ei tehometsätalous ole vielä onnistunut hävittämään. 

Ostin kaupasta Luonnonsuojeluliiton surunvalitteluadressin. Osa sen tuotosta käytetään maamme luonnonsuojelutoimintaan. Minusta tämä on kunnianosoitus suurelle luonnonystävälle. 

Myös adressin värssy sopii luonnossa paljon retkeilleelle. Lepää rauhassa, Matti! 

Vilkasta Avoimissa Kylissä

 

Suunnilleen 20 henkeä kävi kesäkahvilassamme ja monet lienevät tulleet Koiravaaran Yläpihan laiduntapahtumasta tänne. Yhteisenä huolenaiheena monilla on, miten saadaan vanhat pihapiirit ja kaukonäkymät säilymään avoimina jatkossakin alueilla, joissa harjoitetaan tehometsätaloutta.

Kiitokset kaikille kävijöille ja tervetuloa uudelleen!

Kevättä ilmassa

 

Viime päivinä on ollut todella keväinen ilma! Lumet alkoivat sulaa. Tältä näytti kylätiellä eilen. Lapioin aprillipäivänä polun pihakeinulle ja toissa päivänä pystyi kahlaamaan saunalle. Pellolle ilmestyi ensimmäinen pälvi. Olen suorittanut kevätkylvöjä maltilla kun säätiedotus lupaa jäähtyvää.

Mukavaa viikonloppua blogin lukijoille! 

Kirjoitetaan kyläkirjaa!

 

Tammikuu on tullut valkohankineen! Tänä vuonna ei olekaan niin hurjasti lunta kuin tavallisesti.

Olemme kirjoittaneet kyläkirjaa vuodesta 2017 lähtien. Saimme kirjalle hyvin seutua tuntevan taittajan sekä kielentarkastajan. Lisää muistoja ja vanhoja valokuvia mahtuu kirjaan mukaan. Lähetä materiaali sivakankylakirja@gmail.com. Eniten osallistuneet palkitaan ihkauudella kyläkirjalla! 

Maisemapäivä

 

Tarina Yläpihan matkailutilasta syntyi tarpeesta säilyttää edes osa aiemmin kuuluisan Sivakkavaaran komeista vaaramaisemista. Häkkilän Yläpihan maanviljelijä Hannes Häkkinen arvosti maisemia suuresti. Tämän kuoltua lähes kaikki kylän pellot metsitettiin kuuselle. Ei ollut ketään, joka olisi kyseenalaistanut toiminnan. Maanomistajien puoluepoliittiset näkemykset vielä edistivät asiaa. Tarjottiinpa EU-tukipeltojen metsitystä meillekin. Pellot metsittämällä samalla olisi kadonnut Sivakkavaaran tunnusmerkki vaaramaisema Hannes Häkkisen sukutilan mailta. Syntyi kysymys miten pitää maisema-asiaa esillä ja säilyttää omat vaaramaisemat avoimina. Niinpä tuli idea perinnetilan perustamisesta. Netistä löytyi sopiva vanha maalaistalo entisen päärakennuksemme paikalle ja loppu onkin historiaa. Pääosa pelloista on kunnostettu niittokelpoisiksi ja loputkin aiotaan kivetä lähivuosina. Koiravaaran kylänosassa on perustettu suojelualue, joka takaa peltojen ja näin ollen arvokkaan kulttuurimaiseman säilymisen tulevaisuudessa.

Supertuotantoalue

 

Kylätutkija professori Pertti Rannikon mukaan kylät voidaan jakaa neljään eri kategoriaan. Sivakan osaksi tuli muuttua puunkasvatuksen supertuotantoalueeksi. Metsäyhtiö istutti häikäilemättä kaikki vanhan vaaramaisemakylän pellot kuusta kasvamaan. Keinoina käytettiin keppiä ja porkkanaa. Maanomistajille luvattiin jättituottoja metsittämistään pelloista. Tosin suurimman tuoton lähivuosikymmeninä käärii metsäyhtiö itse tarjoamalla vesakonraivuu-, lannoitus- ym. palveluja.

Jos kuka ei suostunut metsitykseen, uhattiin häntä metsälailla. Koneet tulivat kylälle seuraavana päivänä kun maanomistaja oli nimensä paperiin laittanut. Kylän kaikki maat oli metsäkeskus ilmoittanut metsämaaksi. Jos sellaiselta alalta poistaa puut, seuraa taimikonperustamiskehotus sakon uhalla. Maankäyttömuodon muutosilmoitus on tehty niin hankalaksi, etteivät kaikki metsäalan ammattilaisetkaan osaa sitä tehdä. 

Kyläläisiltä ja naapureilta ei kysytty mitään, tahtovatko he, että avoin maaseutumaisema muutetaan synkäksi korpimetsäksi. Metsitetyt pellot sijaitsevat aivan kylätien varressa. Eikä tiedon puutteestakaan ollut kyse. Metsäalan toimijat tiesivät alueen olevan maisemallisesti sekä luonnonsuojelullisesti arvokas. Eräs metsäasiantuntija totesi vain, että kun annetaan järvimaisemien pusikoitua, antavat ihmiset helpommin metsittää perinnemaisemansakin.

Näinä aikoina erittäin haasteellista suojella avoimia maaseutuympäristöjä. Jos jollakulla on pieni peltoläntti, syytetään häntä heti ilmastonpilaajaksi kun hän ei kasvata metsää, joka on tehokkaampi hiilinielu. Tässäkin on väärää tietoa. Hyvin hoidettu nurmipelto on yhtä tehokas hiilinielu kuin metsäkin. Eikä nuori taimikko ole kovinkaan hyvä hiilensitoja ainakaan kymmeneen vuoteen! Loppujen lopuksi pieni Suomi ei maailmaa pelasta, vaikka sen kaikki pellot kasvaisivat kuusta ja mäntyä.

Avoimesta kyläympäristöstä huolissaan olevat ovat tehneet kaikkensa asian eteenpäin viemiseksi. On vaadittu muutosta metsäsertifikaattiin, luonnonsuojelulakiin ym. Avoimet niityt ja laidunalueet ovat maamme uhanalaisimpia luontokohteita. Eduskunta on nuijimassa läpi lakiuudistusta joutomaiden metsittämisestä. Siinä ei huomioida lainkaan näitä luonnon monimuotoisuuskohteita. Erittäin suurena vaarana on että nekin tullaan metsittämään joko tiedon puutteessa tai ihan tieten tahtoen. Metsäalahan tarvitsee lisää puuta ja työtä. 

Laiskotellaan!

Jepsistä! Laskiainen tuli ja meni. Yläpihan vlogisarja on aikas suosittu. Seuraava jakso kuvataan, kunhan ehditään. Perinnepihan emäntä kyllästyi kylämaisemien metsittämiseen ja teki oman maisemanhoitolaulun. Kitara kuten lauluäänikin ovat hieman epävireessä, mutta eiköhän se sanoma ole tärkein? Seuraapa blogiamme, ties mitä tässä vielä keksitään!