Yrittämisen sietämätön keveys

 

Tämän kertaisen blogikirjoitukseni aihe on yrittäjyys. Kannattaako sittenkään ryhtyä yrittäjäksi? 

Yrittämisessä on monta hyvää puolta. Voit tehdä sitä mistä juuri itse pidät kaikkein eniten. Voit itse suunnitella työaikasi. Pomo ei ole niskaan hengittämässä. Eivätkä työtoverit juorua selkäsi takana. 

Meillä on pieni yrittäjäyhdistys, jonka jäsenet tukevat toisiaan ja sieltä saa apua ja neuvoja. 

Suomessa toiminta on todella byrokraattista. Toisaalta kannustetaan yrittämään, mutta sitten iskee byrokratia ja verottaja. 

Sain Pro Agrian kautta Y-tunnuksen ja hehkutin intopinkeänä olevani oikein virallisesti yrittäjä. Laitoin kaikki tulot ja menot, matkakustannukset ynnä muut tarkasti muistiin. Hankin oikein puhelinsovelluksen mikrofirmaani varten. Maksukortinlukusovelluksen vuoksi ilmoittauduin vielä kaupparekisteriin.

Minifirmani tulot jäävät alle eläkevakuutusmaksupakollisuudesta, joten yksi yrittäjyyden huolenaihe on sivuutettu. Toisaalta olen eläkemaksuistakin lukenut, että kyllä sinne yrittäjien rahat kelpaavat, mutta itse eläke jää monesti muutamaan kymppiin kuukaudessa.

Vaan nytpä verottaja kiinnostui yrityksestäni. Olen alvivelvollinen, mutta en katsonut tarpeelliseksi ilmoittaa niitä, kun liikevaihtoni jää alle 10 000 euron ja alvit astuvat kuvioihin vasta kun tienuut ylittävät 15 000 egee.

Jotkut sanovat että alvit saa takaisin jos tulot on alle 15 000 €. Ja katin kontit! Alveja saa takaisin VAIN jos alvillisia OSTOJA on ollut enemmän kuin MYYNTEJÄ.

Jouduin pulittamaan lähes sata euroa mätkyjä siitä etten ollut ilmoittanut alveja. Alveissa on älyttömän kova laskeminen kun on kolme eri verokantaa. Laske sitten kaikista myynneistä ja ostoista ne ja talleta kuitit ja kirjanpidot 7 vuodeksi! Alvivelvollisuudesta ei pääse eroon noin vain. Siinäkin on jotkut pykälät miten menetellä eri vuoden aikoina. 

Kirjanpitäjää ei kannata työhön palkata, kun hänkin ottaa oman osuutensa. Ja lisäksi et pysy kärryillä, miten firmallasi todellisuudessa menee jos joku muu hoitaa finanssiasiat. 

Ja sitten tuli vielä jokin muu veromaksu sekä myöhästymismaksu. Ihmiset googlaavat, mitä yrittäjät tienaavat. Mikroyrittäjät tienaavat yleensä vähemmän kuin duunari.

Ja kevytyrittäjyydestä muutama sananen. Pankit ym. tarjoavat ihmisille kevytyrittäjyyttä. Ne tekevät kirjanoitopalveluillaan bisnestä. Verottaja ei moista yrittäjyyttä hyväksy. On vain joko palkansaajia tai yrittäjiä.

Yrittäjyydestä haaveileva! Oletko valmis seurustelemaan verokarhun kanssa mikroyrityksesi taloudesta useita kertoja vuodessa, peläten, mitä postiluukusta kolahtavassa verottajan lähettämässä kirjeessä tällä kertaa lukee. Meille tulee usein kaksi-kolmekin verokirjettä kerralla monta kertaa vuodessa.

Jos omaat Y-tunnuksen, jäät työvoimatoimiston palveluiden ulkopuolelle, vaikka yrittäjyydestä ei olisi tuloja ja jäisit työttömäksi. Se on p....kapuhetta että joku yrittäjä olisi päässyt kortistoon. Yritys täytyy laittaa ns. pöytälaatikkoon ja sitten kokeilla onneaan työkkärin kanssa uudelleen. 

Jos yritystulosi on pienimuotoista, älä haaveilekaan mistään Y-tunnuksista tai muista sellaisista! Joudut niiden kanssa vaan liemeen!

Merkitse yrittämisellä ansaitsemasi tulot muihin tuloihin. Ja menot myös. Pääset paljon helpommalla. Annetaan niiden olla yrittäjiä, jotka tienaavat useita kymmeniä tuhansia. Heillä on varaa olla yrittäjä! 

Luomua vai ei....

Polkan sato alkoi viimeinkin kypsyä elokuussa, kun muilla mansikkakausi alkoi suunnilleen juhannuksen tienoilla. Pensaat näyttävät reheviltä, sato keskinkertainen. Koeviljelemme mansikkaa "luonnonmukaisin menetelmin" - kuten termi kuuluu. Emme ole siis luomuvalvonnan alaisina pienen pinta-alan sekä valvonnan suurien kustannusten vuoksi. 

Luomuviljelijä maksaa siis itse pakollisen luomutarkastuksen! Tänne ei kannata investoida mitään kalliita viljelmiä, sillä seuraava isäntä metsittää kuuselle tämänkin ryytimaan. Nykypolvilla ei ole arvostusta esi-isien työtä kohtaan. Ei ole maahenkeä. Miten kiviset pellot on käsipelillä raivattu ja niitä viljelty. Ollaan päästy kaupungissa rahan makuun ja sitä tahdotaan aina vaan lisää ja lisää piittaamatta perinteistä. Pienviljely on ekologinen elämäntapa, jossa kunnioitetaan menneiden sukupolvien työtä. Se ei (rahan)tuotannon maksimointia! 

Tilalla on saatu kohtalaisen hyviä kokemuksia tavanomaisesti tuotetusta mansikasta. Yksi kymmenen metrin penkki tuottaa satoa viisi kiloa. Siitä äkkiseltään laskettuna aarista saa sata kiloa satoa. Ihan mukava määrä kun mansikan hinta on mitä on.

Perustimme luonnonmukaisesti viljellyn mansikkamaan viitisen vuotta sitten. Paikallinen maanviljelijä muokkasi maan todella hyväksi. Tilasimme 50 polkamansikan taimia ja ei kun istuttamaan. Seuraavina vuosina istutettiin rönsyjä väleihin. Kanankakkarakeilla lannoitettiin kahdesti vuodessa. 

Mutta, mutta. Mansikkaa tuli parina vuotena kohtalaisesti. Viime kesänä tyssäsi. Koko aarilta lienee satoa tullut puolisenkymmentä kiloa. Mistä mättää? "Kuukkeli" tiesi, että reiät mansikoiden lehdissä voivat olla erään tuhohyönteisen aiheuttamia. Paikallisessa puutarhamyymälässä ei ollut torjunta-ainetta moiseen vitsaukseen. Ei luomua eikä tavanomaista. 

Tänä vuonna sama juttu. Mansikoita tulee vähän ja ne ovat pieniä rupeloita. Suomessa tuotetaan puhtaita elintarvikkeita tavanomaisin menetelmin. Nähtäväksi jää, millä menetelmällä meillä viljellään seuraavat mansikat. 

Köyhyydestä

Kerroin ostaneeni kokeilumielessä tällaista kahvia. Tutut sanoivat etteivät milloinkaan osta moista. Tuumasin, että hyvä sekoitus tuli kun laittoi joukkoon kesäkahvilasta vanhettunutta hintavampaa kahvia.

Tuttava neuvoivat, että täytyy nauttia aikanaan eikä säästää. Niinhän se on. Toisaalta on oltava pahan päivän vara. Pienituloisena kannattaa elää niin ettei tarvitse ottaa lainaa tiukkoina aikoina. Mitäpä jos lainaa korkoineen ei saakaan maksettua? Monet ovat menettäneet tilat ja talot velkojille. 

Sitä eletään tulojen mukaan. Vaan ei yli varojen. Henkilökohtaisena avustajana toimiessani olin matalapalkka-alalla, mutta kuitenkin sain tuloja. Ja käytin niitä myös! Maaseudulla riittää pienemmät tulot kun ei tarvitse maksaa vuokria, polttopuut saa omasta metsästä ja täällä on vähemmän "houkutuksia". 

Tuolloin rakennutimme hirsirakennuksen ja raivuutimme lisää peltoa. Vieläkin harmittaa kun maksoimme rakennushankkeesta roimat ylihinnat. Huomasin että rakentajat fiilaavat linssiin. Vaan mistä tänne metsään olisi saanut muitakaan? 

Nykyään sitten elellään miniminituloilla. Vaan kun on tottunut että välillä rahaa on vähän, välillä vielä vähemmän, niin ei maailma siihen kaadu. Kun pystyy ruokaa ostamaan ettei koko ajan nälkä kurni vatsanpohjassa - vatsan on hyvä olla välillä tyhjänäkin eikä jatkuvasti ähkyssä. Riittävästi puhtaita, ehjiä vaatteita, asunto lämpimänä, terveys ja laskut maksettu, mitä sitä ihminen muuta kaipaisi? 

Kyllä köyhäkin voi olla onnellinen. Saamme elää komeiden vaaramaisemien keskellä. Jos olisimme metsittäneet esi-isien 300 vuotta sitten raivaamat pellot kuten muut täälläpäin, rypisimme rahassa 50 vuoden kuluttua jos ikää riittää. Paitsi että verottaja vie metsätuloista kolmasosan. Siihen mennessä on voitu metsänhakkuut kieltää kokonaan ettei metsitetyistä maista saisikaan rahaa. 

Sosiaalinen media, älypuhelimet ynnä muut nykyaikaiset sovellukset toimivat edullisesti. Luonto on lähellä. Ilves oli käynyt talostamme 30 metrin päässä haistelemassa kissan jälkiä. Hyvät retkeilymaastot, ei saasteita. Ei turvauhkia. Suuremmissa paikoissa saa pelätä aseistettuja alaikäisiä. Eikä ole vipin pyytäjiä. Köyhäkin voi elää suht onnellista elämää! 

Piritan päivän myyjäiset

Tulkaa Valtimon torille huomenna Piritan Päivän Myyjäisiin! Merkkipäivän vietto on oma keksintöni. Lukekaapa tämä.

Harrastin aiemmin DX-kuuntelua. Meillä ei ollut tuolloin internetiä, älypuhelinta eikä muita nykyajan hienouksia. Kuuntelin Vatikaanin radiota, kun siellä oli perjantaisin suomenkielinen lähetys. Lieneekö Leena Monti enää toimittajana?

Radio-ohjelmassa kerrottiin suomalaistytöstä, joka on liittynyt birgittalaissisariin. Kerrottiin että hän on Pohjanmaalta kotoisin. Radiotoimittaja oli yllättynyt, kun yksi uusista noviiseista oli tiedustellut selvällä suomenkielellä: "-Maistuisko pipari?" Että vielä nykyaikana suomalainen luterilaistyttö liittyy luostarisisareksi! Se on rohkea elämänvalinta. 

Mitä sillä on väliä, onko ihminen suurperheen äiti, uranainen tai vaikka nunna, kunhan on onnellinen ja sydämessään tietää, että on elämässään oikean valinnan tehnyt. Ensimmäiseksi mietin, mitä tämän uuden sisaren äiti mahtaa miettiä lapsensa valinnasta. 

Tuli mieleeni Äiti Maria, joka menetti kuolemalle parhaassa iässä olleen Poikansa meidän ihmisten rikkomusten takia. Eihän sisar Marja-Liisa sentään kuollut väkivaltaisesti, mutta on se pieni kuolema, kun oma lapsi muuttaa kauaksi kotoaan, ulkomaille. 

Yhteydenpito läheisiin rajoitettu muutamaan kirjeeseen ja parin vuoden välein tapahtuviin kotikäynteihin. Tytär ei koskaan saa työpaikkaa, muuta omaan kotiin, perusta perhettä, synnytä lapsia isoäidin iloksi. Ei mitään tavallisen ihmisen elämää. Vaan jotain vierasta, pelottavaakin. Tällainen on kova paikka äidille, joka on synnyttänyt ja kasvattanut lapsensa aikuisuuteen. Toivonut hänelle hyvää elämänuraa ja lapsi tekeekin näin radikaalin ratkaisun! 

Seuraavana syksynä meille tuli Pohjanmaalta sukulaisia käymään. Eno oli paljon reissannut ulkomailla ja tavannut kaikenlaisia ihmisiä. Kuinka ollakaan, keskustelu siirtyi luostarisisariin. Eno oli heillekin ollut ompelukonetta kauppaamassa. Sukumme on kuulu liikemisessuku. 

Selvisi, että uusi birgittalaissisar on enon naapurin tyttö! Kyllä maailma on pieni! Toivotaan, että sisar Marja-Liisalla on onnellinen elämä ja että hän on tehnyt oikean ratkaisun toteuttaa kutsumustaan! 

Vegaanikeittiön kokkauksia

Vietimme tänään maailman vegaanipäivää ja sen johdosta  Sen johdosta kokeilin minäkin vegejuttuja. Aamulla keitin veteen kaurapuuron ja nautimme sen mustikoiden kera. Kesällä oli kasvisruokavieraille ostettu papuja. Popsimme ne päivälliseksi. Jälkiruokana oli hapankorppuja ja satsuma.

Illalliseksi valmistin puuhellalla, samalla kun lämmitin asuntoa, kasvispihvejä ja jälkiruoaksi mansikka-puolukkakiisseliä. Kasvispihveihin raastin pari porkkanaa jauheesta veteen valmistetun perunamuusin sekaan. Lisäsin pari lusikallista vehnäjauhoja ja maustoin suolalla. Paistoin pihvit ruokaöljyssä.

 

Tässä ei lähistöllä ole kunnollisia puolukkapaikkoja, mutta käytän marjaa melko vähän, joten tuttujen tuomat puolukat kestävät vielä pitkään. Lisäsin puolukkaa piristykseksi mansikkakiisselin joukkoon.