Niityn kunnostushanke valmiiksi

Muistatteko takavuosien joukkorahoituskampanjan kivisen niittylohkon pelastamiseksi metsitykseltä? Ensimmäinen kaivinkonefirma ei saanut lohkoa kuntoon. Löysimme vihdoin kaivuriyrittäjän, joka raivasi kivet pois. Nyt niityllä kasvaa jo useita kasvilajeja. On mielenkiintoista seurata, miten lajisto vuosien varrella kehittyy. Kiitokset teille kaikille monin tavoin hankkeessa mukana olleille! Nyt on Sivakan kylän tunnusmerkki, vaaramaisema Hannes Häkkisen sukutilan Peri-Sivakan Yläpihan mailta pelastettu!

Kaitaliina pöytäkangaspuilla

 

Teinpä päivänä muutamana uuden aluevaltauksen käsitöiden saralla. Meillä on juurikkakangaspuut vanhassa talossa. Joskus lapsena ollessani manguttuani aikani, äiti heltyi ja osti minulle pöytäkangaspuut.

Niissä oli äidin tädin luoma loimi valmiiksi. Ajattelin kokeilla kutomista ensi pienillä kangaspuilla. Tilkkutöistä oli jäänyt kangassuikaleita, jotka olin jemmannut talteen juuri kutomista silmällä pitäen.

Olisi tässä ollut kiireellisempääkin tekemistä kuin että alkaa kaitaliinaa kutomaan! Päätin tehdä vaaleansävyisen liinan, jossa siniset raidat. Näitä kuteita minulla on eniten.

Hallussani olevat pöytäpuiden kuteiksi sopisivat paremmin langat kuin oikeat kuteet. Sen verran huterat puut ovat. Ja aina viiden kerroksen jälkeen loimitukkia oli pyöritettävä eteenpäin.

Päivä kutoessa meni. Äkkinäinen kun olen. Ja kuteita täytyi välillä jatkaa. Ihan nätin näköistä jälkeä ensikertalaiselta. 

Jätin liian lyhyen loimenlopun, joten liinan päiden solmiminen oli yhtä tuskaa. Toinen pää sujui helpommin. Päätyjä täytyy viimeistellä vielä. 

Kuvan näköinen tuli tältäkin suunnalta tarkasteltuna. Vaaleat sävyt hieman vaihtelevat ihan tarkoituksella kun laitoin eri sävyisiä vaaleita kuteita tuomaan elävyyttä tekstiiliin.

Summa summarum. Meillä on valmiiksi ostettuja kalalankapuolia. Voin luoda pöytäpuihin joskus uuden loimen. Leikata esim. lakanasta tasalaatuisen kuteen ja kutoa liinoja myyntiin ennen kuin alan isoilla puilla kutomaan. 

Askarrellaan virpovitsoja

 

On hiukan myöhässä tälle keväälle. Mutta viime sunnuntaina askarreltiin virpovitsoja. Kylällä ei ole enää lapsia virpomassa, joten vitsat on värkättävä itse. Tien varrella kasvoi sopivaa pajukkoa eikä korkeat nietokset olleet oksien keräyksen esteenä.

Varastosta ei löytynyt silkkipaperia eikä täältä asti kannattanut sitä asiakseen lähteä ostamaan, joten värikkäät lautasliinat toimittivat silkkipaperin virkaa. Yhdestä kolmikerroksisesta liinasta saa jo monta kukkasta! 

Leikkaa lautasliinasta pitkulaisia suikaleita ja rullaa ne kuvan mukaisiksi käärylöiksi. Kiinnitä teipillä tai kuumaliimalla kiinni pajunoksaan. 

Ihan nättejä tuli. Hyvää pääsiäistä! 

Kirjoitetaan kyläkirjaa!

 

Tammikuu on tullut valkohankineen! Tänä vuonna ei olekaan niin hurjasti lunta kuin tavallisesti.

Olemme kirjoittaneet kyläkirjaa vuodesta 2017 lähtien. Saimme kirjalle hyvin seutua tuntevan taittajan sekä kielentarkastajan. Lisää muistoja ja vanhoja valokuvia mahtuu kirjaan mukaan. Lähetä materiaali sivakankylakirja@gmail.com. Eniten osallistuneet palkitaan ihkauudella kyläkirjalla! 

Valokuvausharrastukseni

 

Ei tarvitse järjestelmäkameroita kun tavallisella älykännykälläkin saa ihan siedettäviä otoksia. 

Meillä ei ensi alkuun ollut edes kameraa. Setä harrasti valokuvausta kehittäen itse kuvansa. 1980-luvulta meille hankittiin Anttilasta halpa pokkarikamera (filmikamera). Sillä tuli ihan hyviä kuvia. Niistä teetettiin sukulaisille joulukorttejs

2000-luvulla alkoi sukulaisilla olla digikameroita, joista näkyi heti onko otos onnistunut. Vuonna 2008 hankin itselleni Canonin digipokkarin. Sillä sai hyviä kuvia. 2016 hankin ensimmäisen 8 Mpix kameralla varustetun älypuhelimen. Sen muisti täyttyi heti sovelluksista. Täytyi hankkia uusi älypuhelin. Minulla on ollut Huawei P20 lite kuusi vuotta. Tässä on 20 Mpix kamera ja se riittää minulle vallan hyvin.

Talvi yllätti puutarhailijan

Suunnitellessani vanhan hirsirakennuksen pystyttämistä varastorakennuksemme paikalle, tiesin hyvin, että varastointitilahan siinä häviää! Ajattelin, että sopiihan tavaraa tuonne navettaan ja kujaan. Mutta ne täyttyivät purkulaudoista, joita ei kaikkia ole vieläkään saatu sahattua polttopuiksi.

Jokin muualta siirretty toinen vanha hirsirakennus olisi ideaali säilytyspaikka puutarhatyökaluille yms. Mutta sellainen tulisi tavattoman kalliiksi. Maksammehan tuota Pirtinkin hintaa vielä 30 vuotta takaisin! Vaikka sillä oli tarkoitus hankkia maatilalle lisätienestiä.....

Toissa keväänä toteutin pitkäaikaisen haaveeni taimikasvatushyllyköistä. Hienommin sanottuna minikasvihuoneista. En käytä niitä kasvihuoneina, vaan tilansäästäjinä. 

Meillä on laajat kesäkukkaistutukset ja keväisin ikkunat täyttyvät taimiropposista. Kasvatushyllyköt hankkimalla samaan tilaan mahtuu kolminkertainen määrä kukantaimia. Vaikkapa osa myyntiinkin.

Toissa keväänä hankin kaksi minikasvihuonetta Puuilosta. Sain niiden hinnan takaisin kun kasvatin taimia myyntiin. Syksyllä tuli tenkkapoo, mihin säilön hyllyt keskitalven ajaksi. Kevättalvellahan ne joutuu hakemaan uudestaan esille.

Vein hyllyt ulkosaunaan. Sielläpä sopivat olemaan kun saunaa ei talvella käytetä. Kuinkas ollakaan! Maaliskuussa, kun taimikasvatus alkoi, hyllyt olivat saunarakennuksessa ja välillä toista metriä upottavaa lunta. Lopulta konttamalla sain hyllyt haettua umpihangen takaa. Päätin, että sauna ei ole hyvä taimikasvatusvälineiden säilytyspaikka.

Kulunut syksy oli pitkään lumeton. Taimihyllyt olivat seinivieressä säilössä kesän yli. Sitten satoi lumi. Eletään tammikuuta ja lunta ei ole täkäläisen mittapuun mukaan kauheasti. Tuli oikein kunnon uuden vuoden suvi. Ja minikasvihuoneet edelleen ulkona lumihangessa!

Kun pakastuu, lumisohjoon jäätyneitä hyllyjä ei saa millään irti särkemättä niitä. Olisihan ne voinut purkaa osiin, mutta kova työ etsiä kokoamisohjeet. Ja kestäisivätkö tuollaiset heppoiset metallihyllyt montakaan purku- ja kasauskertaa?

Niinpä minä sitten sain varovasti irroteltua molemmat kasvihuoneet lumesta. Tuo uusi lapio on heikkotekoinen, kun meillä töissä olleet raksaukot lainasivat rautalapiotamme eivätkä ole palauttaneet sitä vielä.

Lumen sylistä paljastui myös tämä Keterin varakompostori. Meillä on lämpökompostori erikseen. Tuo kuvan kompostori pysyi sulana koko talven vuonna 2015, kun oli lauhat säät ja lunta lapioitu pöhinäpöntön ympärille.

En huomannutkaan mainita kesäisille israelilaisturisteille, että on meillä ainakin tuo kompostori heidän maassaan valmistettu. Rouva lupasi mainostaa matkailukohdettamme sikäläisessä mediassa. Jännää nähdä, keitä meille ensi kesänä tulee Bed&Breakfastille.

Varttitunnin huhkittuani sain molemmat kasvihyllyt pelastettua ehjinä pois lumesta. Ei totta totisesti olisi onnistunut, mikäli lumi olisi ehtinyt jäätyä! Hyllyt ovat nyt kylpyhuoneessa sulamassa. Onneksi on iso kylppäri. 

Taimikasvatuslaatikot ja taimipurkit ovat takaovella odottamassa kevättä. Muovipurkit eivät onneksi säikähdä tuulta eivätkä tuiskua. Kesällä tilasin kolmannenkin taimikasvatushyllyn Biltemalta. Se on turhan suuri ja heikkotekoisempi kuin nuo Puuilon hyllyt. Mutta menettelee, kun viime keväänä kasvatin niin paljon kukantaimia, etteivät nuo kaksi hyllykköä tahtoneet riittää. Taimet eivät menneet kovin hyvin kaupaksi. Liekö polttoaineiden, ja yleinen hintatason kallistuminen ollut osasyynä huonoon menekkiin. Istutin laajemmat kukkapenkit omalle pihalle, joten ylituotantotaimet eivät joutuneet hukkaan. 

Mutta olinhan saanut kahden hyllykön hinnat takaisin jo edellisenä keväänä! Työlleni en kyllä saanut palkkaa, kun meni kymmeniä tunteja taimien hoitoon: kylvöt, koulimiset, tarkkailut, päivittäinen kastelu, lannoitus, markkinointi.....

Ovatko muut tehneet lumiukkoja tai - akkoja? Meillä ainakin yksi sellainen on pihan vahtina. 

Mielenkiintoinen ehdotus

Tänään ankean harmaana, lumisateisena päivänä saimme erittäin kiinnostavan ehdotuksen: myykää tämä paikka ja ostakaa rahoilla kaupungin toisella laidalla oleva kartano!

Siellä on peltoja mitä viljellä. Yhteisöllisyyttä. Eikä lainkaan sukulaisia lähimailla. Viisi sähköistettyä majoitusaittaa 20 hengelle. Ja suuri kartano keittiöineen juhlien pitopaikaksi. Juhlahuoneeseen mahtuu lähes 100 henkeä.

Eipä ole ensimmäinen ehdotus. Isoukille tarjottiin Herrasen kartanoa naapurikylältä. Mutta ukkopa päätti jäädä veljensä suvun "riesaksi" kotikylälleen. Saattaisi nykypolvillakin olla helpompi naapurikylällä, kun tämä takahikiä tuntuu rajettuneen pelkkään metsänkasvatukseen. 

Se degeneroi optimistisimmankin luonteen kun täällä lähes kaikkea perustellaan sillä, ettei "siellä metsässä" kannata tehdä mitään. Itsepähän nämä kommentoijat metsittivät kylänsä! Tällä asenteella tapetaan muutkin yrittäjät. Tai ainakin ajetaan pois. Sitten sanotaan, että huonoa väkeä kun eivät pärjänneet.

Joka tapauksessa ehdotus oli erittäin mielenkiintoinen. Mielikuvitus lähti heti laukkaamaan. Pikapikaa tein kotikutoisen SWOT-analyysin kartanon ostosta. Puitteet olisivat kehittyneemmät. Siellä on sähköt, sisävessat, suuremmat tilat, laitoskeittiö. Eikä taatusti yhtä hatara kuin tuo meidän rakennusvirheinen hörskä!

Mutta, mutta. Suuret tilat tarvitsisivat vielä enemmän huoltoa ja henkilökuntaa kuin tämä paikka. Ja täälläkin ollaan ongelmissa sopivien työntekijöiden hankkimisessa. Yhtä syrjäinen sijainti ei houkuttaisi talvimatkailijoita. Lähistöllä ei ole kansallispuistoja tai muita luontokohteita. Lähistöllä on toinen, suurempi majoituspaikka, joka sekin on talvisin vajaakäytöllä.

Kartanon ja sen maiden ostoon ei saa pikkutilan myynnistä riittävästi rahaa. Pitäisi ottaa lisäksi velkaa. Hieman pelottava ajatus hypätä vieraaseen paikkaan, jonka kannattavuudesta ei olisi takeita. Ja vielä velallisena. Loppujen lopuksi joutuisi työkkäriltä hakemaan lisärahaa, kun matkailuyrittäjyys ei syrjässä kannattaisi. Surullista katsoa täkäläisiä matkailuyrityksiä kun talviaikana ei ole riittävästi matkailijoita. Entä, kun Valamon luostari ilmoitti laittavansa ovet säppiin kolmeksi talvikuukaudeksi, kun ei kannata pitää yleisölle auki. Aukiolo tulee kalliimmaksi kuin mitä turisteista saa tuloja. Ja sehän on paljon suurempi ja kuuluisampi paikka kuin nämä pikkutekijät. Entä siten kun vieraassa paikassa tulisi koti-ikävä? Vanhaan kotiin ei olisi enää paluuta, kun se olisi myyty. 

Tutkin majoitus- ja juhlapaikkana olevan kartanon tiloja sekä hinnoittelua. Samoissa lukemissa kuin meilläkin. Meidän matkailutila toimii lähes ilman lisätyövoimaa. Meillä on komeammat maisemat kun vaan pitää pintansa metsänomistajanaapureiden sekä luontoväen mielipiteiden puristuksessa. Peltoa on viljelyyn tässäkin riittävästi. Ja tämä on vanhempi paikka, joka on edelleen saman suvun hallinnassa. Arvokas sukutila!

Jos tekisi kohtalaiset puukaupat ja kehittäisi tuloilla omaa matkailuyritystä. Valikoisi työntekijät huolella, ettei kävisi kuten edellisessä rakennushankkeessa, että saimme puliveivit huijarit lypsämään säästömme. Olen kyllä jälkeenpäin kuullut tutuilta, että he huomasivat heti että meiltä juksataan rahat ja tehdään sutta ja sekundaa. Niin kyllä huomasin minäkin. Mutta tänne on vaikea saada kunnollista työväkeä. Jouduimme maksamaan turhasta. Nyt on kallis korjausremontti edessä. 

Lisäksi voi saada Leader-rahoitusta, niin loppujen lopuksi: kannattaako tästä lähteä minnekään hötkyilemään? Tässä on kaikki sama kuin mitä tarjotussa matkailupaikassa. Pienemmässä kokoluokassa vain. Eli kehitetään tätä matkailutilaa eikä lähdetä merta edemmäs kalaan! 

Hirsirakennuksia ja stroganovia

Niitettiinpä vähän noiden kulttuuriperintörakennusten kivijalkojen ympäriltä pahimpia nokkospehkoja pois. Navettaakin pitäisi näköjään kengittää ja takapuolelta on taas yksi seinähirsi lahonnut. Se olisi uusittava. Meillä oli kallis perinnekorjaaja töissä, mutta hän ei tehnyt muuta kuin asensi parit ikkunat särkyneiden tilalle. Kallista on perinnerakennusten korjaus! Lottovoitto, missä sinä viivyt?

Navetan takana on näin komeat, Pohjois-Karjalan suurimpiin lukeutuvat haavat. Isomummu Anna on ne aikoinaan tuohon istuttanut. Haapojen vieressä kasvaa kolme 2,5 metristä haavan juurivesaa. Ne ovat siis identtisiä emopuiden kanssa.

Meillä on vielä saatu pidettyä pellot metsittämättöminä. Tännekin metsitystä on uutterasti tarjottu. Jopa uhattu ilmaston pilaamisella ellei metsitetä. Muualta kylästä lähes kaikki perinnebiotooppipellot istutettiin kuusen taimille kymmenkunta vuotta takaperin. Pari vielä metsittämätöntä peltohehtaaria koulunkylällä kasvavat umpeen luontaisesti.

Rankan työpäivän jälkeen ruoka maistuu. Seuraavassa makkarastroganovin pikaresepti. Jos et ole kovin keittiössä viihtyvää lajia, tässä tulee sinulle loistava pikaruokaresepti. 

Ota kaksi Rainbowin uunilenkkipakettia. Leikkele ne noin puolen sentin paksuisiksi suikaleiksi. Käristä suikaleet kuumalla pannulla voissa ruskeiksi. Lorauta sekaan ketsuppia niin että seos punertuu. Höystä maitotilkalla. Hauduta kannen alla viisi minuuttia. Tee sillä aikaa perunamuusi. Puoli litraa kiehuvaa vettä sekoitetaan 2 dl muusijauhetta. Kaada hieman maitoa sekaan. Mausta kumpainenkin kokkaus suolalla ja ei muuta kuin ääntä kohti.

Virtuaalinen valokuvanäyttely

Eksoottinen kylämme kiinnostaa ihmisiä ja monet tulevat ihailemaan maisemiamme - jotka suurelta osin tosin on metsitetty. Kyläkirjahanketta vauhdittaakseni järjestin valokuvanäyttelyn, josta saatavat tulot menevät kirjan julkaisukuluihin. Valokuvien painatustarvikkeet jo maksoivat niin paljon, ettei ensimmäisenä näyttelyvuotena saatu edes niiden kustannuksia katettua. 

Näyttely jouduttiin kokoamaan pikavauhdilla, koska korona uhkasi peruuttaa koko projektin. Muisteluksia Sivakasta voit lähettää edelleen tänne vuoden loppuun asti. 

Valokuvien värit ovat jo haalistuneet ja näyttely on purettava kohta pois. Pääset virtuaalikierrokselle Ennenvanhaan Sivakassa -valokuvanäyttelyyn tästä linkistä. Videon loppu on ajatuksia herättävä. Ehkä jonain vuonna anon kaupungilta apurahaa johonkin toiseen valokuvanäyttelyyn. 

Järviretki

Päätimme käydä järviretkellä. Maantie oli jo sulanut, mutta kun päästiin metsäautotielle, alkoi mitä mainioin potkurikeli. Koko iltapäivä oli aikaa, niin ensin retki suuntautui vanhalle maatilalle. 

Sen pellot on metsitetty, mutta taimikko on vielä nuorta, joten mukavaa oli päivää paistatella ja nauttia komeista vaaramaisemista. 

Sitten lähdettiin järvelle. Matkan varrella oli ollut savotta. Pökkelöpuita oli jätetty pystyyn. Jossain lähellä tikka tiksutti eräässä pökkelössä. Järvi näkyi jo kaukaa kun metsä oli hakattu. 

Ja tässä itse järvi. Mukavaa oli päivää paistatella järvellä. Paikallinen metsästysseura järjestää pilkkikilpailut järvellä joka vuosi.

We decided to go on a lake trip. The road had already melted, but when we reached the forest road, the propeller ride started perfectly. The whole afternoon was time, so first the trip headed to the old farm.

Its fields have been afforested, but the seedlings are still young, so it was nice to bask in the day and enjoy the handsome scenery.

Then we went to the lake. Savotta had been along the way. The stump trees had been left standing. Somewhere near the dart was ticking in a hut. The lake was visible from afar after the forest was cut down.

 

 

And here the lake itself. It was a nice day basking on the lake. The local hunting club organizes ice fishing competitions on the lake every year.

Kirjastoauto kävi

Männä viikolla tapahtui sellainen ihme, että kirjastoauto alkoi jälleen kulkemaan kylällämme. Edellisestä auton visiitistä on heti kohta kulunut parikymmentä vuotta. Oikein kahden sanomalehden toimittajat olivat paikan päällä todistamassa tätä historiallista comebackia. 

Minä naapurin rouvan kanssa menimme autolle. Toisellakin pysäkillä oli ollut asiakkaita. Tutustuin näkövammaisille tarkoitettuun äänikirjavalikoimaan, mutta pannahinen kun otsikot olivat niin pienellä präntillä ettei tällainen heikkonäköinen saanut niistä selvää. Olisi pitänyt ottaa suurennuslasi matkaan. Lainasin Fingerporin sarjakuvakirjoja ja ne olivat ihan hauskaa luettavaa.

Nyt huomio kyläläiset! Käytetään ahkerasti tätä palvelua kun se on saatu takaisin tänne. Kirjastoauto liikennöi siis parittomina viikkoina perjantaisin klo 13.00-13.20 eka parkki. Ja toinen parkki 13.25-13.45. Tervemenoa! Mitenkäs se Jörkka sanoi aikoinaan: -Lukeminen kannattaa aina!

Last week, a miracle happened that the library car started driving in our village again. Twenty years have passed since the last car visit. The editors of the right two newspapers were on the scene to witness this historic comeback.

My neighbor and I went to the car. There had been customers at the second stop as well. I became acquainted with a selection of audiobooks for the visually impaired, but pannahinen when the titles were in such a small print that such a visually impaired person could not figure them out. Should have taken a magnifying glass on the road. I borrowed Fingerpor’s comic books and they were all fun to read.

Now the attention of the villagers! This service will be used extensively once it is brought back here. The library car therefore operates in odd-numbered weeks on Fridays from 1 pm to 1 pm at the first parking lot. And another park from 13.25 to 13.45. Hello! How did Jörkka once say: -It is always worth reading!

Tuomaalta housut naulaan....

.....alkaa joulurauha. Näin sanoi aikoinaan vanha kansa. Meillä ei varsinaisesta joulurauhasta ole vielä puhettakaan. Kuusi on vielä etsimättä ja talo siivoamatta. Viime viikon ponnistelut suuntautuivat uuden kirjan julkistamistilaisuuteen sunnuntaina. Samalla olivat auki joulupuoti, kahvio ja valokuvanäyttely. Paikalle ei ilmaantunutkaan ketään. Kuntaliitos kaupungin kanssa näivettää syrjäseutuja. Tämä on todettu jo niin monta kertaa aiemminkin. 

Ilmeisesti ihmiset ovat jo ostaneet joululahjansa aiemmista myyntitapahtumista. Tässä välillä oli niin kovat pakkaset, että Pirtti oli kiinni. Hataraa "latoa" ei kannata pakkasilla yrittääkään lämmittää. Tykkylumikin ehti jo aiheuttaa parin päivän sähköhäiriön: sähköt tulivat osaan taloamme, osa oli pimeänä. Arvelimme sen johtuvan sulakeviasta. Vasta sähköasentajan kutsuminen paikalle paljasti ilmiön todellisen aiheuttajan. Olinkin ohikulkiessani katsonut, että onpa yhdessä kohdassa meille tulevaa sähkölinjaa puiden oksat lähellä johtoja.

Aivan hukkaan sunnuntaiksi valmistetut leivonnaiset eivät menneet. Meille oli tullut tilauksia, joten laitoin pullat ja piiraset pakastimeen ja toimitan ne asiakkaille kirkonkylälle. Kirjan julkistaminen striimattiin YouTube-kanavallemme, josta se on kaikkien katsottavissa. Kirjojakin on mennyt mukavasti kaupaksi.

Perjantai olikin melkoinen hulinapäivä. Aamulla soitettiin maakuntaliitosta, että olen voittanut Pohjois-Karjalan 300 - vuotisjuhlakampanjan arvonnan pääpalkinnon. En ollut edes lukenut kilpailun sääntöjä kovin tarkkaan. Mutta ajattelin etteihän se ole itseltä pois, jos ilahduttaa lähimmäisiä pienillä huomaavaisuuksilla.

2000 euron pääpalkinnon voittaja saa lahjoittaa haluamalleen pohjoiskarjalaiselle hyväntekeväisyyskohteelle. Saattepa nyt miettiä seuraavat päivät, minkä valitsin lahjoituksen saajaksi..... 

Maaseudun maankäytöstä

Vietimme keskiviikkona maailman maisemapäivää. Maiseman merkitys korostuu täällä maaseudulla asuessa, töitä tehdessä. Maisemaa ei pääse "pakoon". Mikäli totuttu maisema muuttuu dramaattisesti, herättää se monenlaisia tuntoja. Ei pelkästään positiivisia. 

Radio-ohjelmassa haastateltiin Liperin seudun kyläläisiä, jonne suunnitellaan avattavaksi kivilouhosta. Äänessä oli mökkiläinen, joka on kilometrin päässä kaivoksesta. Kuinka tuleva toiminta haittaa häntä, ympäröivää luontoa ja paikallisia asukkaita. Ja varmasti se sen tekeekin. 

Jos yhtiö aikoo jotain, niin sitä noustaan yhtenä rintamana vastustamaan. Mutta, yksityiset maanomistajat saavat tehdä maillaan mitä tahtovat. Ja kukaan ei sano mitään - tuskin huomaavatkaan. Miten tämä on mahdollista? Eikö yksityisten maanomistajien alueet ole yhtä arvokkaita kuin yhtiöidenkin? 

Meidän kylällämme kävi niin että eräs metsäalan toimija kulki talosta taloon ja houkutteli kyläläiset metsittämään vanhat peltonsa. Metsäasiantuntija ei huomannut mainita maanomistajille sitä, että heidän maansa on arvokasta perinnemaisemaa eikä sitä että pellonmetsitys on vapaaehtoista.

Näin tapahtui. Kun nimi oli saatu paperiin, koneet tulivat jo seuraavana päivänä metsittämään. Meillekin käytiin useampaan otteeseen tarjoamassa metsitystä lähes 400-vuotisen sukutilan pelloille isännän maatessa sairasvuoteella. Emme metsittäneet. Kylän pellot eivät ole mitään "peltoheittoja" jossain metsän siimeksessä, vaan tyypillisissä pohjoiskarjalaisissa vaaramaisemissa puikkelehtivan kapean kylätien varrella. 

Kylämme on oli aiemmin kuuluisa komeista kaukonäkymistään, joita kävivät taiteilijat ja maisemakuvaajat ihailemassa. Alueemme määriteltiin kolmisenkymmentä vuotta sitten maisematyypiltään Vaara-Karjalan alueeksi. On ikävää kun komeat maalaismaisemat idyllisen kylätien varrella muuttuvat pian synkäksi korpikuusikoksi, eikä kukaan mahda / halua tehdä asialle mitään.  

Kun koko lähiympäristö kasvaa kuusikkoa, emme mekään saa maillemme suojelualuetta tai kaavamerkintää. Maakuntaliitossa "priorisoidaan": ei kannata säästää yksittäistä kohdetta vaikka paikka olisi miten arvokas, jos ympäristö on rahan-..... tarkoitan metsänkasvatusaluetta.

Otimme asiasta yhteyttä ELY:yn ja muihin viranomaisiin jos he voisivat estää kylämaisemien tuhoutumisen. Kaikki ovat täysin hampaattomia. Yksityisomistus on rikkomaton. Eräs ympäristöviranomainen ehdotti että ostaisimme metsitetyt pellot ja raivaisimme ne takaisin avoimeksi. Tämä ei maata omistaville käynyt. He eivät ensi-isiensä maita muille myy. Jos maanomistajat asuisivat paikkakunnalla, olisivat he harkinneet maisemiensa metsitystä ehkä tarkemmin. Kuka löytäisi kompromissin että arvokas maisema säilyisi ja lopputulos tyydyttäisi kaikkia osapuolia? 

Kuvassa kuuselle metsitettyä peltomaisemaa kylätien varressa. 

Sivakassa sivakoidaan - eikös niin

 

Joku kysyi, montako sataa kilometriä on tullut hiihdettyä. Ei yhtään tälle, eikä viimekään talvelle. Sukuvika kun suksi ei luista. Toisaalta sedät napsivat pääpalkintoja paikallisen hiihtoseuran riveissä pitäjän mestaruuskilpailuissa. 

Hiihto jos mikä on välineurheilulaji. Innon tähän jaloon liikuntamuotoon menettää äkkiä jos varpaita palelee 40 vuotta vanhoissa monoissa ja entisen kilpahiihtäjän perinnöksi jättämät sukset lipsuvat loivassakin ylämäessä metri eteenpäin kaksi taaksepäin.

Pari vuotta sitten päätin tehdä latupohjan kolmen kilometrin lenkille. Sehän kantaa sitten vaikka kävellen kulkea. Sukset jalkaan ja menoksi! Kaaduin jyrkässä alamäessä lipusuvien suksieni kanssa. Lunta oli reilut puoli metriä. 

Kai siinä varttitunti meni ennenkuin pääsin rättiväsyneenä takaisin ylös. Eihän paksussa pehmeässä lumihangessa ole mitään, mistä ottaa kiinni ja kammeta itsensä jaloilleen. Kun pääsin metsätaipaleelta ajotielle, olin niin uupunut, että meinasin tilata kylän taksin ajamaan minut takaisin kotiin. 

Omanarvontuntoni ei sallinut minun tehdä tätä, vaan urhoollisesti sinnittelin omin voimin kotikulmille. Seuraavat päivät reidet huusivat hoosiannaa äkillisestä lihaskuntoharjoitteesta. Ja sukset ovat sen reissun jälkeen pysyneet varastossa. 

Eräsukset pitopohjalla on paras valinta hiihtämättömille laduille. On kallis investointi hankkia uudet sukset, siteet sekä monot. Entä jos suksi ei ala kulkemaan siitä huolimattakaan?

Harrastan talviliikuntaa kävellen, potkutellen, umpihangessa rämpimällä, polkuja tamppaamalla, kymmenen kilon halkokassia kahdesti vuorokaudessa kantamalla sekä tietysti lumitöissä. Kokeilin lumikenkäilyä, mutta kengät upottivat pahasti pehmeässä lumessa. 

Tiesitkö muuten, mistä 1500-luvulta asutun perinnekylämme nimi tulee? Itä-Suomea kuritti aikoinaan pahamaineinen verovouti Simon Affleck (Hurtta). Hänen renkinsä katkaisi suksensa eli sivakan Myllypuron rinteessä. Tästä kimmastuneena kulkija kirosi kylän Sivakaksi.

Muuten, omasta hiihtoharrastuksestani mainittakoon että ostin eräsauvat toissa talvena. Eikös sekin ole jo hyvään päin menossa? Kampanjaani avoimen kylämaiseman säilyttämiseksi voi tukea koko kuukauden ajan täältä https://mesenaatti.me/1897/pelastetaan-perinnemaisema/. Kiitos avustasi! 

Viimeinkin lenkillä!

 

Keskitalvella päivät ovat niin lyhyitä että valoisa aika menee pakollisten tehtävien suorittamisessa. Lenkille ehtii vain otsalampun valossa, eikä kannata ostaa kalliita paristoja kävelyä varten, kun polttopuuralliin joutuu paristot uusimaan kahdesti talvessa.

No, joka tapauksessa. Tänään ei vaihteeksi ollut lumitöitä. Kotitöitä ja asunnon lämmitys 2 X vuorokaudessa. Oli juuri sopiva kuvausilma, pilvipouta, ei jyrkkiä varjoja. Nyt lenkille!

Navakka pohjoistuuli pisti pukemaan kommandopipon tavallisen pipon alle. Olin juuri sopivasti varustautunut. Ei tullut kuuma eikä kylmä. Näpsin kuvia kylätien varrelta, kännykkä välillä kylmältä suojassa pehmopussissa. 

Kävin ensin alarinteellä ihailemassa tykkypuita. Pohjois-Karjalan vaaramaisemissa asuessa ei tarvitse lähteä Lappiin nähdäkseen tykkylunta. Sitä näkee ihan kotikonnuilla. Jatkoin matkaani ja kävin katsomassa vanhaa ikimetsää, vieläkö se on pysynyt pystyssä. Olihan se! Puut ovat toistasataa vuotiaita. Katso, miten paksut rungot!

Käännyin takaisin ja kävelin peltoaukealle. Täällä vanhat pellot istutettiin kuuselle. Komea, vuosisatoja vanha pohjoiskarjalainen vaaranäkymä katoaa kun metsä kasvaa korkeaksi. Tämä on surullista. 

Meidän maatilalla ei peltoja metsitetä. Maisemakampanjan minimitavoite täyttyi 1.2.2021. Kiitokset kaikille hankettani tähän mennessä mesetoineille! Kampanja jatkuu helmikuun loppuun asti. Kaikki isompi ja pienempi apu ovat edelleen tervetullutta. Kivien raivaus on kallista, eikä siihen saa avustuksia eikä se ole verotuksessa vähennyskelpoista jos ei ole maataloustuloja. https://mesenaatti.me/1897/pelastetaan-perinnemaisema/

Kun tulin lenkiltä takaisin, ilta-aurinko oli juuri laskenut ja lännen taivaalla oli komea ruskotus.

Jännät paikat

 

Nyt on kuulkaas jännät paikat. Jatkoin joukkorahoituskampanjaa kylämaiseman kunnostamiseksi kuukaudella. Enää puuttuu 40 euroa 1000 euron minimitavoitteesta! Mutta, eipä nuolaista ennenkuin tipahtaa. Ja toisaalta, rahaa voisi kerätä toisenkin tonnin. Ei ole halpaa kivien raivaus.

Laitoin uusia maisemakuvia paikallisiin Facebook-ryhmiin ja toivotin tänne tervetulleiksi valokuvaajat ja luonnossa liikkujat. Hehän ovat parhaita maalaismaisemien puolestapuhujia. Julkaisuni sai runsaasti peukutuksia. 

Jännä huomata, kun jotkut pidättäytyvät systemaattisesti kannattamasta kaikkia maaseutuhankkeita. Mistä sellainen johtuu kun itsekin ovat maalta kotoisin? Eipä sitä muiden syntyjä syviä voi mennä arvailemaan.

Maatilamme on arvokas kulttuuriympäristö vanhojen hirsirakennustensa sekä kaukonäkymiensä johdosta. Juuri nämä kaukonäkymät eli tyypilliset pohjoiskarjalaiset vaaramaisemat ovat kylässämme uhanalaisia voimakkaan metsätalouden harjoittamisen johdosta.

Meillekin on moneen otteeseen tarjottu pellonmetsitystä sekä kampanjan kohteena olevan perinneniityn puulle istuttamista. Osta vastikkeita täältä ja tue kampanjaamme! https://mesenaatti.me/1897/pelastetaan-perinnemaisema/

Aittagalleria

  

Tiesitkö että Nurmeksessa Valtimon pitäjässä sijaitsevalla vanhalla Yläpihan tilalla on Aittagalleria? Näyttelyyn on vapaaehtoinen kannatusmaksu 2 euroa, joka käytetään Sivakkavaaran kylän kulttuuriympäristön hoitoon.

1800-luvulta peräisin olevaan elo- eli vilja-aittaan on koottu suvun taidetta ja käsitöitä lähes sadan vuoden ajalta. Pääset kurkistamaan aittaan ostaessasi joukkorahoituskampanjamme kaupasta opastetun kierroksen.

Klikkaa https://mesenaatti.me/1897/pelastetaan-perinnemaisema/ valitse oikeasta reunasta mieluisin vastike tai vastikkeet ja tue kampanjaamme. Kiitos kannatuksestasi! 

Ehdota uusia kampanjatuotteita

 

Nyt kun maisemakampanjamme mainos on Facebookissa pyörimässä, onkin mainio hetki ehdottaa uusia vastikkeita maisemahankkeeseemme. Mitä juuri sinä tahtoisit ostaa ja samalla auttaa kylämaiseman säilyttämisessä?

Löydät tämän blogin sivulta palautelomakkeen. Vinkkaapa, mikä on juuri se juttu, joka pistää ihmiset liikkeelle hyvän asian puolesta. Onko se pannunalunen, patalappu kierrätysmateriaalista, yrttitee (teeaineksia ei tähän aikaan hangen alta saa), vai jokin ihan erilainen asia.

Tällä hetkellä myynnissä olevat vastikkeet löytyvät täältä https://mesenaatti.me/1897/pelastetaan-perinnemaisema/. Voit ostaa niitä ja samalla auttaa meitä Sivakkavaaran ainoan kaukonäkymä säilyttämisessä. Kiitos kun autat! 

Mielimaisema

 

Mikä on sinun mielimaisemasi? Onko se kenties ikimetsä, merenranta, kaupunkimaisema vai maalaismaisema? Minun lempiympäristöäni on maaseutu. Peltoja, laitumia, metsää, taloja, jossain pilkahtaa vesistö. Kuvan pohjoiskarjalaiseen vaara-asutukseen tyypillisesti kuuluva maisemapiirre on kovaa vauhtia katoamassa aiemmin juuri näistä näkymistä kuuluisalta Sivakkavaaran kylältä.

Nykyään tämä viimeinenkin kaukonäkymä on vaarana metsittyä, ellei alueelta saada kaivettua kiviä pois niin että lohkon voi niittää traktorilla. Maatilamme ei voi tällä hetkellä alkaa karjan kasvattajaksi emmekä saa EU -tukia peltopinta-alan vähäisyyden vuoksi. Kyselin lisää maata naapurilta ostettavaksi. Idea oli periaatteessa hyvä, en tiedä miksi, mutta ehdotukseni sai tyrmäävän vastaanoton.

Joudumme palkkaamaan urakoitsijan kivien poistoon. Tällaiseen toimintaan ei ole olemassa avustuksia vaan kaikki on kustannettava itse. Ja tähän haemme apua mesenaatti.me:n joukkorahoituskampanjalla. Osta postimerkkejä, kuvakirja, tai vaikka pullakahvit kesäkahvilassamme ja tee mielimaisemani säilymisestä totta! Klikkaa https://mesenaatti.me/1897/pelastetaan-perinnemaisema/. Kiitos jos autat! 

Mie pääsin melekein ratio-ohjelmaan!

 

Iltapäivällä puhelin soi ja numero oli vieras. Ajattelin että täytyypä vastata. Jos on joku myyjä, sanon kiitos ei. Puhelu olikin Pohjois-Karjalan maakuntaradiosta. Toimittaja Siru Päivinen oli lukenut Facebookin Maitolaituriryhmästä lähikylän ihmeellisen maitolaiturin pelastusoperaation. 

Oli tosi jännää jutella radiosta tutun henkilön kanssa. Siinä meni asiaa ja vähän asian vierestäkin. Hän oli tulossa meille haastattelemaan samalla reissulla kun käy tekemässä juttua maitolaitureista. Sovittiin, että hän ilmoittaa, mikäli tulee tänään. Muuten jutun teko siirtyy ensi kesään.

Maakuntaradion lähetys toisi kylällemme lisää positiivista julkisuutta. Harmi kun kylältä on vaikea saada haastateltavia. Toivottavasti kesään mennessä olisi saatu jo rokote koronavirukseen niin ei tarvitsisi olla kovin varovasti.