Hirsirakennuksia ja stroganovia

Niitettiinpä vähän noiden kulttuuriperintörakennusten kivijalkojen ympäriltä pahimpia nokkospehkoja pois. Navettaakin pitäisi näköjään kengittää ja takapuolelta on taas yksi seinähirsi lahonnut. Se olisi uusittava. Meillä oli kallis perinnekorjaaja töissä, mutta hän ei tehnyt muuta kuin asensi parit ikkunat särkyneiden tilalle. Kallista on perinnerakennusten korjaus! Lottovoitto, missä sinä viivyt?

Navetan takana on näin komeat, Pohjois-Karjalan suurimpiin lukeutuvat haavat. Isomummu Anna on ne aikoinaan tuohon istuttanut. Haapojen vieressä kasvaa kolme 2,5 metristä haavan juurivesaa. Ne ovat siis identtisiä emopuiden kanssa.

Meillä on vielä saatu pidettyä pellot metsittämättöminä. Tännekin metsitystä on uutterasti tarjottu. Jopa uhattu ilmaston pilaamisella ellei metsitetä. Muualta kylästä lähes kaikki perinnebiotooppipellot istutettiin kuusen taimille kymmenkunta vuotta takaperin. Pari vielä metsittämätöntä peltohehtaaria koulunkylällä kasvavat umpeen luontaisesti.

Rankan työpäivän jälkeen ruoka maistuu. Seuraavassa makkarastroganovin pikaresepti. Jos et ole kovin keittiössä viihtyvää lajia, tässä tulee sinulle loistava pikaruokaresepti. 

Ota kaksi Rainbowin uunilenkkipakettia. Leikkele ne noin puolen sentin paksuisiksi suikaleiksi. Käristä suikaleet kuumalla pannulla voissa ruskeiksi. Lorauta sekaan ketsuppia niin että seos punertuu. Höystä maitotilkalla. Hauduta kannen alla viisi minuuttia. Tee sillä aikaa perunamuusi. Puoli litraa kiehuvaa vettä sekoitetaan 2 dl muusijauhetta. Kaada hieman maitoa sekaan. Mausta kumpainenkin kokkaus suolalla ja ei muuta kuin ääntä kohti.

Maaseudun maankäytöstä

Vietimme keskiviikkona maailman maisemapäivää. Maiseman merkitys korostuu täällä maaseudulla asuessa, töitä tehdessä. Maisemaa ei pääse "pakoon". Mikäli totuttu maisema muuttuu dramaattisesti, herättää se monenlaisia tuntoja. Ei pelkästään positiivisia. 

Radio-ohjelmassa haastateltiin Liperin seudun kyläläisiä, jonne suunnitellaan avattavaksi kivilouhosta. Äänessä oli mökkiläinen, joka on kilometrin päässä kaivoksesta. Kuinka tuleva toiminta haittaa häntä, ympäröivää luontoa ja paikallisia asukkaita. Ja varmasti se sen tekeekin. 

Jos yhtiö aikoo jotain, niin sitä noustaan yhtenä rintamana vastustamaan. Mutta, yksityiset maanomistajat saavat tehdä maillaan mitä tahtovat. Ja kukaan ei sano mitään - tuskin huomaavatkaan. Miten tämä on mahdollista? Eikö yksityisten maanomistajien alueet ole yhtä arvokkaita kuin yhtiöidenkin? 

Meidän kylällämme kävi niin että eräs metsäalan toimija kulki talosta taloon ja houkutteli kyläläiset metsittämään vanhat peltonsa. Metsäasiantuntija ei huomannut mainita maanomistajille sitä, että heidän maansa on arvokasta perinnemaisemaa eikä sitä että pellonmetsitys on vapaaehtoista.

Näin tapahtui. Kun nimi oli saatu paperiin, koneet tulivat jo seuraavana päivänä metsittämään. Meillekin käytiin useampaan otteeseen tarjoamassa metsitystä lähes 400-vuotisen sukutilan pelloille isännän maatessa sairasvuoteella. Emme metsittäneet. Kylän pellot eivät ole mitään "peltoheittoja" jossain metsän siimeksessä, vaan tyypillisissä pohjoiskarjalaisissa vaaramaisemissa puikkelehtivan kapean kylätien varrella. 

Kylämme on oli aiemmin kuuluisa komeista kaukonäkymistään, joita kävivät taiteilijat ja maisemakuvaajat ihailemassa. Alueemme määriteltiin kolmisenkymmentä vuotta sitten maisematyypiltään Vaara-Karjalan alueeksi. On ikävää kun komeat maalaismaisemat idyllisen kylätien varrella muuttuvat pian synkäksi korpikuusikoksi, eikä kukaan mahda / halua tehdä asialle mitään.  

Kun koko lähiympäristö kasvaa kuusikkoa, emme mekään saa maillemme suojelualuetta tai kaavamerkintää. Maakuntaliitossa "priorisoidaan": ei kannata säästää yksittäistä kohdetta vaikka paikka olisi miten arvokas, jos ympäristö on rahan-..... tarkoitan metsänkasvatusaluetta.

Otimme asiasta yhteyttä ELY:yn ja muihin viranomaisiin jos he voisivat estää kylämaisemien tuhoutumisen. Kaikki ovat täysin hampaattomia. Yksityisomistus on rikkomaton. Eräs ympäristöviranomainen ehdotti että ostaisimme metsitetyt pellot ja raivaisimme ne takaisin avoimeksi. Tämä ei maata omistaville käynyt. He eivät ensi-isiensä maita muille myy. Jos maanomistajat asuisivat paikkakunnalla, olisivat he harkinneet maisemiensa metsitystä ehkä tarkemmin. Kuka löytäisi kompromissin että arvokas maisema säilyisi ja lopputulos tyydyttäisi kaikkia osapuolia? 

Kuvassa kuuselle metsitettyä peltomaisemaa kylätien varressa. 

Mielimaisema

 

Mikä on sinun mielimaisemasi? Onko se kenties ikimetsä, merenranta, kaupunkimaisema vai maalaismaisema? Minun lempiympäristöäni on maaseutu. Peltoja, laitumia, metsää, taloja, jossain pilkahtaa vesistö. Kuvan pohjoiskarjalaiseen vaara-asutukseen tyypillisesti kuuluva maisemapiirre on kovaa vauhtia katoamassa aiemmin juuri näistä näkymistä kuuluisalta Sivakkavaaran kylältä.

Nykyään tämä viimeinenkin kaukonäkymä on vaarana metsittyä, ellei alueelta saada kaivettua kiviä pois niin että lohkon voi niittää traktorilla. Maatilamme ei voi tällä hetkellä alkaa karjan kasvattajaksi emmekä saa EU -tukia peltopinta-alan vähäisyyden vuoksi. Kyselin lisää maata naapurilta ostettavaksi. Idea oli periaatteessa hyvä, en tiedä miksi, mutta ehdotukseni sai tyrmäävän vastaanoton.

Joudumme palkkaamaan urakoitsijan kivien poistoon. Tällaiseen toimintaan ei ole olemassa avustuksia vaan kaikki on kustannettava itse. Ja tähän haemme apua mesenaatti.me:n joukkorahoituskampanjalla. Osta postimerkkejä, kuvakirja, tai vaikka pullakahvit kesäkahvilassamme ja tee mielimaisemani säilymisestä totta! Klikkaa https://mesenaatti.me/1897/pelastetaan-perinnemaisema/. Kiitos jos autat!