Keinutuoli

Vaan nytpä kävi meikäläiselle flaksi! Yritin kaupata meidän vanhaa keittiökalustoa paikallisella Facebook-kirppiksellä ja satuin katsomaan, mitä muuta siellä on tarjolla. Bongasin tämän perinnemallisen kiikkutuolin 50 eurolla. Muistattehan muutaman vuoden takaisesta postauksestani, kuinka meiltä hajosi keinutuoli. Hyväkuntoista tuolia kaupattiin 50 eurolla. Olin seurannut tori.fin ilmoituksia, mutta ne olivat liian kaukana. Letkautin myyjälle, että eipä olisi kaukana vaan ei taida henkilöautoon mahtua. 

Myyjäpä otti minuun yhteyttä ja sovimme kuljetuksen. Ei tullut kiikkutuoli kalliiksi sisälle kannettuna 20 karjalanpiirakkaa ja 50 euroa itse tuolista. Lähetin myyjälle tämän kuvan, kiittelin ja toivotin hyvää kesää. Joskus kannattaa odottaa niin saa suht edullisesti suht läheltä tarvitsemansa tavaran. Kissu otti heti kiikkutuolin käyttöön.

Ulkopuuhia

Tänne kesä suorastaan rävähti viikossa. Käki kukkui, nurmet vihertyvät, lehti puhkesi puihin. 

Vietimme oikein mukavan äitienpäiväjuhlan pienellä porukalla. Pirtistä oli ensin siivottava talven tomut pois ja kannettava joulukuusi ulkoruokintaan. 

Kesäkukkapenkkiä laajennettiin ja ensimmäiset kylvökset ja istutukset tehty. Lopuksi muutamia kukkakuvia. 

Äitienpäivämenu

Päätimme koronatauon jälkeen järjestää jälleen äitienpäiväruokailun tunnelmallisessa pirtissämme. Ostin paistitarvikkeet sun muut hyvissä ajoin. Ruokiin meni 50 euroa. Elintarvikkkeiden hinnat ovat kohonneet hurjasti. 

Pöytävarauksia tuli nihkaanlaisesti. Isänpäivänä ruoka loppui kesken ja joutui myymään eioota. Tutkin kilpailevien ruokapaikkojen tarjouksia ja lisäsin menuun vielä kalaruoan ja sienisalaatin. Yksi pariskunta varasi ateriat, mutta toinen, kolmen hengen seurue peruutti tulonsa. Eli, jos nämä pöytänsä varanneet tulevat, saamme nippa nappa omamme pois tarvikkeiden hinnoista. Ei ole maaseutumatkailu kovin kannattavaa näinä aikoina!

Kyllä kai ruusukon voi rukoilla?

Kulunut päivä oli taas monivivahteinen. Sekä ihmissuhteiden että työasioiden puolesta. Täällä on nämä vanhat suvut, jotka puolustavat omiaan. Jos jokin asia aiheuttaa ristiriitaa, heti ollaan yhdessä puolustuskannalla. On surkuhupaisaa, kun loppujen lopuksi täkäläisten pikkumurheet ovat kuin kärpäsen pieru maailmankaikkeudessa. Jo naapurikylällä niille hymähdetään. - Ai, teilläkin on niin. Toisaalta, jos jokin merkityksettömältä tuntuva asia on jollekin tosissaan tärkeä, niin kukapa sitä häneltä estää!

Illan koittaessa sain työasiani järjestykseen. Kevät on hektistä aikaa. Kaiken touhun ja hyörinän keskellä mieli kaipaa lepohetkeä. Kukin rauhoittuu omalla tavallaan. Minulla rauhoittuminen tarkoittaa esivanhemmilta perittyä rukoilemista. Perinnepihassa ollaan tässäkin asiassa perinteisellä linjalla. Täältä on pitkä matka kirkkoon. Ja toisaalta, jos harvoin käy kirkossa, aktiivisemmat kirkossa kävijät katsovat, mikäs tuolla on kun tänne tuli? Eihän häntä yleensä täällä näy. Joillekin "metsä kirkkoni olla saa!" Joskus on tehtävä kuten viisas Opettaja 2000 vuotta sitten neuvoi: "-Mene huoneeseesi, sulje ovi perässäsi ja rukoile Isääsi, joka salassa on!" Meniköhän nyt aivan sanasta sanaan, mutta sinne päin.

Olen käyttänyt meditaation apuvälineenä varkautelaisen Aki Könösen Posliinistudiolta hankkimaani ruskeasävyistä ruusukkoa. Se on kevyt. Keveydellään se kuin siirtää käyttäjänsä taakkoja vähemmän painaviksi. Minulla on kaksi itse näpertämääni ruusukkoa ajoilta, jolloin käytössäni ei ollut nettikauppojen ihmeellistä maailmaa. Tämä iltana päätin kaivaa kätköistäni ensimmäisen oikean ruusukon, jonka tilasin aikoinaan East Side Artilta. Lieneekö koko liikettäkään enää olemassa?

Makuuhuoneen liukuovisenkki auki. Sieltähän helminauha huolellisesti taiteltuun kirjekuoreen kätkettynä löytyi. Siinä on mustat, kulmikkaat, painavat helmet. Posliinistudion ruusukossa on soikeat kevyemmät. Vanhan ruusukon metalliosat olivat patinoituneet ajan saatossa. Otin ruusukon käteeni. Se tuntui painavalta. Nostalgiset muistot tulvahtivat mieleeni. Ruusukon paino nosti tunteet pintaan. Tuli tunne, että painavampi ruusukko auttaa keskittymään paremmin meditaatioon. Se kaunis ruskea ruusukko tuntui äkkiä hieman heppoiselta. Mutta sekin on arvokas! Jossain nettikirjoituksessa sanottiin että rukoukset pyhittävät rukousnauhan. Samoin kuin menneiden sukupolvien rukouksista jää kirkkoon oma tunnelma.

Mietiskelin torstain ruusukon aiheet. Katsoin vastakkaisella seinällä olevaa sukutaulua. Ajattelin menneitä sukupolvia. He kaikki ovat täällä ajassa ollessaan rukoilleet. Rukous kantaa sukupolvien yli. Ajatukseni eivät harhailleet kuten viimeksi sillä uudemmalla, kevyemmällä ruusukolla mietiskellessä. Oliko tähän vanhaan rukousnauhaan tarttunut sittenkin - aavistus pyhää?