Ihmisen luontainen taipumus....

 

Ihmisen luontainen taipumus on laiskuuteen. Arvatkaa, missä se tämäkin päivä meni? Valokuvatessa! Minulla on ollut rästissä jo viikon eräs suurempi kirjoitushanke. Sitten täytyisi yrittää peruuttaa lehtitilaus, kun lehteä ei kukaan enää meidän huushollissa lue ja Karjalaisessa ja paikallislehdessä on kylliksi luettavaa, kun maanantaina tulee viikonlopun lehdet kerralla. Sitten pitää täyttää veroilmoitus. Merkitäänkö viime syksyn pellon ojitus poistoihin vai voiko sen vähentää kerralla tasausvarauksesta, huoh! Ja oli kai vielä kolmaskin kirjoitusjuttu, mutta en muista enää mikä se oli. 

Kuuluisa luontokuvaaja Asko Kuittinen vieraili kylällämme eilen ja tänään oli hänen kuviaan sosiaalisessa mediassa nähtävillä. Siinä on kaveri, joka osaa kuvata! Yritin pitää normaalia päivälepoa, vaan eihän näin komealla pakkasilmalla uni tullutkaan. Piti päästä itsekin ulos kuvaamaan. Viime talven leudoilla säillä ei kunnollisia kuurakuvia saanutkaan. Hyvin tarkeni toppavaatteissa kommandopipo päähineen alla. Sormille meinasi tulla -17 asteessa kylmä. Hienoja otoksia sai monta. Päivät ovat pidentyneet valtavasti. 

Joukkorahoituskampanjani jatkuu koko helmikuun ajan eli hyvin ehtii vielä mukaan auttamaan tähän tärkeään kylämaiseman säilytyshankkeseen. Klikkaa linkkiä ja osta vastikkeita https://mesenaatti.me/1897/pelastetaan-perinnemaisema/. Olisi tärkeää saada kylältä myös muita maanomistajia hoitamaan maisemiaan. Kuusi vuotta sitten uudistetussa metsälaissahan huomioidaan kaukonäkymien avaaminen ja niiden säilytys. Etämetsänomistajat eivät ole tätä noudattaneet kylällämme olevien kiinteistöjensä maankäytössä. Mietin tuossa, että minusta tulisi melko hyvä taivaanrannanmaalari, eikö vain? 

Katson maalaismaisemaa

 

Jee! Eilen tuli hieno ylläripylläri. Nurmeksen kaupunki rahoitti maisemahankettani. Kiitos, kiitos ja vielä kerran KIITOS!!! Maalla on mukava asua ja töitä täällä riittää. (palkan saanti on sitten toinen juttu). Saan energiaa tuijottamalla kaukaisuuteen, mutta kylämme peltoaukeat on suurelta osin metsitetty, joten horisonttia ei näy kuin parista kohdasta.

Siksi olisi tärkeää pitää nämä vuosisatoja viljellyt pellot avoimina. Se on arvokas osa kulttuuriperintöä, vaikka niistä ei saakaan tuloja 15 000 euroa hehtaarilta kuten metsänkasvattajat. Ja joku bisneksistä tietoinen letkautti, että tilipäivä on vain kerran elämässä. Metsänkasvatushan ei ole hätäisen puuhaa.

Minimitavoite 1000 euroa täyttyi 1.2. eli jos kampanja-aikaa ei olisi jatkettu, tavoite ei olisi täyttynyt, rahat olisi pitänyt palauttaa mesetoijille ja valtava työ olisi mennyt hukkaan. Toivomme nyt että saisimme hyvän kivien raivaajan jo keväällä. Ja että joku/jotkut muutkin alkaisivat hoitaa yhteistä kylämaisemaa. Ei parin-kolmen hehtaarin puuston raivaus tienvarresta vie ketään konkurssiin. Täkäläiset metsänomistajat saavat elantonsa muusta kuin puunkasvatuksesta.

Ja meidän maisemakampanjaa voi tukea kuukauden loppuun asti täältä https://mesenaatti.me/1897/Pelastetaan-Perinnemaisema-105364521407019 Saadaanko toinenkin tonni täyteen? 

Viimeinkin lenkillä!

 

Keskitalvella päivät ovat niin lyhyitä että valoisa aika menee pakollisten tehtävien suorittamisessa. Lenkille ehtii vain otsalampun valossa, eikä kannata ostaa kalliita paristoja kävelyä varten, kun polttopuuralliin joutuu paristot uusimaan kahdesti talvessa.

No, joka tapauksessa. Tänään ei vaihteeksi ollut lumitöitä. Kotitöitä ja asunnon lämmitys 2 X vuorokaudessa. Oli juuri sopiva kuvausilma, pilvipouta, ei jyrkkiä varjoja. Nyt lenkille!

Navakka pohjoistuuli pisti pukemaan kommandopipon tavallisen pipon alle. Olin juuri sopivasti varustautunut. Ei tullut kuuma eikä kylmä. Näpsin kuvia kylätien varrelta, kännykkä välillä kylmältä suojassa pehmopussissa. 

Kävin ensin alarinteellä ihailemassa tykkypuita. Pohjois-Karjalan vaaramaisemissa asuessa ei tarvitse lähteä Lappiin nähdäkseen tykkylunta. Sitä näkee ihan kotikonnuilla. Jatkoin matkaani ja kävin katsomassa vanhaa ikimetsää, vieläkö se on pysynyt pystyssä. Olihan se! Puut ovat toistasataa vuotiaita. Katso, miten paksut rungot!

Käännyin takaisin ja kävelin peltoaukealle. Täällä vanhat pellot istutettiin kuuselle. Komea, vuosisatoja vanha pohjoiskarjalainen vaaranäkymä katoaa kun metsä kasvaa korkeaksi. Tämä on surullista. 

Meidän maatilalla ei peltoja metsitetä. Maisemakampanjan minimitavoite täyttyi 1.2.2021. Kiitokset kaikille hankettani tähän mennessä mesetoineille! Kampanja jatkuu helmikuun loppuun asti. Kaikki isompi ja pienempi apu ovat edelleen tervetullutta. Kivien raivaus on kallista, eikä siihen saa avustuksia eikä se ole verotuksessa vähennyskelpoista jos ei ole maataloustuloja. https://mesenaatti.me/1897/pelastetaan-perinnemaisema/

Kun tulin lenkiltä takaisin, ilta-aurinko oli juuri laskenut ja lännen taivaalla oli komea ruskotus.

Kuvateos maisemakylästä

 

Huomattuani, miten vaikeaa on syrjäkylän kulttuurimaisemien säilyttäminen yhden ihmisen voimilla, tein silloiselle Valtimon kunnalle aloitteen maisema-alueen perustamiseksi Sivakan kylälle. Kunnanhallitus hyväksyi aloitteeni yksimielisesti ja lähetti sen jatkokäsittelyyn Ympäristöministeriöön.

Päätöstä odottaessani olen aktiivisesti pitänyt kylämaisema-asiaa esillä. Juuri nämä tukikelvottomat niityt ja laidunalueet on kylällämme metsitetty. Ne voidaan kunnostaa takaisin avoimiksi, kun yleinen mielipide maalaismaisemien säilyttämisen puolesta on riittävän voimakas.

Sain Kalevalaseuran Kekrinpäiväpalkinnon perinnemaisema-asian esiintuomisesta. Laadin palkintorahoilla Kylätiellä - valokuvateoksen. Kirjassa kerrotaan kylämme historiasta ja sen näkymistä eri vuodenaikoina. Voit ostaa kirjaa täältä https://mesenaatti.me/1897/pelastetaan-perinnemaisema/ ja olla samalla rahoittamassa arvokkaan perinnebiotoopin kunnostusta.

Kylätiellä -kuvateosta ei olisi syntynyt ilman tämän karvakaverin apua. Perinnepihan Musti-tyttö ulkoilutti emäntäänsä niin ahkerasti, että valokuvia kyläraitilta ja vähän muualtakin kertyi niin paljon, että kuvista pystyi laatimaan kokonaisen kirjan! Eli kiitokset koirulille sinne taivaallisille jotostusmaille! Mustin, emännän ja sen kollin seikkailut on edelleen luettavissa http://www.mustin-paivakirjasta.webnode.fi.

Supertuotantoalue

 

Kylätutkija professori Pertti Rannikon mukaan kylät voidaan jakaa neljään eri kategoriaan. Sivakan osaksi tuli muuttua puunkasvatuksen supertuotantoalueeksi. Metsäyhtiö istutti häikäilemättä kaikki vanhan vaaramaisemakylän pellot kuusta kasvamaan. Keinoina käytettiin keppiä ja porkkanaa. Maanomistajille luvattiin jättituottoja metsittämistään pelloista. Tosin suurimman tuoton lähivuosikymmeninä käärii metsäyhtiö itse tarjoamalla vesakonraivuu-, lannoitus- ym. palveluja.

Jos kuka ei suostunut metsitykseen, uhattiin häntä metsälailla. Koneet tulivat kylälle seuraavana päivänä kun maanomistaja oli nimensä paperiin laittanut. Kylän kaikki maat oli metsäkeskus ilmoittanut metsämaaksi. Jos sellaiselta alalta poistaa puut, seuraa taimikonperustamiskehotus sakon uhalla. Maankäyttömuodon muutosilmoitus on tehty niin hankalaksi, etteivät kaikki metsäalan ammattilaisetkaan osaa sitä tehdä. 

Kyläläisiltä ja naapureilta ei kysytty mitään, tahtovatko he, että avoin maaseutumaisema muutetaan synkäksi korpimetsäksi. Metsitetyt pellot sijaitsevat aivan kylätien varressa. Eikä tiedon puutteestakaan ollut kyse. Metsäalan toimijat tiesivät alueen olevan maisemallisesti sekä luonnonsuojelullisesti arvokas. Eräs metsäasiantuntija totesi vain, että kun annetaan järvimaisemien pusikoitua, antavat ihmiset helpommin metsittää perinnemaisemansakin.

Näinä aikoina erittäin haasteellista suojella avoimia maaseutuympäristöjä. Jos jollakulla on pieni peltoläntti, syytetään häntä heti ilmastonpilaajaksi kun hän ei kasvata metsää, joka on tehokkaampi hiilinielu. Tässäkin on väärää tietoa. Hyvin hoidettu nurmipelto on yhtä tehokas hiilinielu kuin metsäkin. Eikä nuori taimikko ole kovinkaan hyvä hiilensitoja ainakaan kymmeneen vuoteen! Loppujen lopuksi pieni Suomi ei maailmaa pelasta, vaikka sen kaikki pellot kasvaisivat kuusta ja mäntyä.

Avoimesta kyläympäristöstä huolissaan olevat ovat tehneet kaikkensa asian eteenpäin viemiseksi. On vaadittu muutosta metsäsertifikaattiin, luonnonsuojelulakiin ym. Avoimet niityt ja laidunalueet ovat maamme uhanalaisimpia luontokohteita. Eduskunta on nuijimassa läpi lakiuudistusta joutomaiden metsittämisestä. Siinä ei huomioida lainkaan näitä luonnon monimuotoisuuskohteita. Erittäin suurena vaarana on että nekin tullaan metsittämään joko tiedon puutteessa tai ihan tieten tahtoen. Metsäalahan tarvitsee lisää puuta ja työtä.