tiistai 21. tammikuuta 2020

Kevättä kohti!

No niin! Päivä on jatkunut. Kohta lähestyy pääsiäiseen valmistautumisen aika. Muistathan, että meillä järjestetään myös hiljaisuuden retriittejä. Kysy lisää ylapihantila@gmail.com.




keskiviikko 1. tammikuuta 2020

Hyvää uutta vuotta!


Heippatirallaa kaikki kanssamatkustajat! Se on uusi vuosi ja vuosikymmen alkanut. Nurmeksen kanssa solmitun kuntaliitoksen myötä valtimolaiset muuttuivat viime yönä kaupunkilaisiksi. Mitäpä tuo tänne syrjäkulmille tietää, se jää nähtäväksi.

Kannatan pitäjä-nimikkeen käyttöön ottamista. Kunnan Facebook-sivu jo jatkaa toimintaansa pitäjä-nimellä. Olemme kahden sukupolven ajan olleet tiiviissä yhteistyössä Valtimon kunnan kanssa. Ei niin pitkää historiaa voi haudata noin vain kuin ei sitä koskaan olisi tapahtunutkaan.

Yläpihan tila on nyt talvilomalla ja jatkamme toimintaamme, kunhan saamme inspiraation jostain kannattava nasta toiminnasta kuin kahvinkeitosta ja pullan leipomisesta. Toki nekin ovat kannattavia, mikäli olisi asiakkaita.

Seuraathan blogiamme! Saat tiedon uusimmista älynväläyksistä!