Niityn kunnostushanke valmiiksi

Muistatteko takavuosien joukkorahoituskampanjan kivisen niittylohkon pelastamiseksi metsitykseltä? Ensimmäinen kaivinkonefirma ei saanut lohkoa kuntoon. Löysimme vihdoin kaivuriyrittäjän, joka raivasi kivet pois. Nyt niityllä kasvaa jo useita kasvilajeja. On mielenkiintoista seurata, miten lajisto vuosien varrella kehittyy. Kiitokset teille kaikille monin tavoin hankkeessa mukana olleille! Nyt on Sivakan kylän tunnusmerkki, vaaramaisema Hannes Häkkisen sukutilan Peri-Sivakan Yläpihan mailta pelastettu!

Kaitaliina pöytäkangaspuilla

 

Teinpä päivänä muutamana uuden aluevaltauksen käsitöiden saralla. Meillä on juurikkakangaspuut vanhassa talossa. Joskus lapsena ollessani manguttuani aikani, äiti heltyi ja osti minulle pöytäkangaspuut.

Niissä oli äidin tädin luoma loimi valmiiksi. Ajattelin kokeilla kutomista ensi pienillä kangaspuilla. Tilkkutöistä oli jäänyt kangassuikaleita, jotka olin jemmannut talteen juuri kutomista silmällä pitäen.

Olisi tässä ollut kiireellisempääkin tekemistä kuin että alkaa kaitaliinaa kutomaan! Päätin tehdä vaaleansävyisen liinan, jossa siniset raidat. Näitä kuteita minulla on eniten.

Hallussani olevat pöytäpuiden kuteiksi sopisivat paremmin langat kuin oikeat kuteet. Sen verran huterat puut ovat. Ja aina viiden kerroksen jälkeen loimitukkia oli pyöritettävä eteenpäin.

Päivä kutoessa meni. Äkkinäinen kun olen. Ja kuteita täytyi välillä jatkaa. Ihan nätin näköistä jälkeä ensikertalaiselta. 

Jätin liian lyhyen loimenlopun, joten liinan päiden solmiminen oli yhtä tuskaa. Toinen pää sujui helpommin. Päätyjä täytyy viimeistellä vielä. 

Kuvan näköinen tuli tältäkin suunnalta tarkasteltuna. Vaaleat sävyt hieman vaihtelevat ihan tarkoituksella kun laitoin eri sävyisiä vaaleita kuteita tuomaan elävyyttä tekstiiliin.

Summa summarum. Meillä on valmiiksi ostettuja kalalankapuolia. Voin luoda pöytäpuihin joskus uuden loimen. Leikata esim. lakanasta tasalaatuisen kuteen ja kutoa liinoja myyntiin ennen kuin alan isoilla puilla kutomaan. 

Askarrellaan virpovitsoja

 

On hiukan myöhässä tälle keväälle. Mutta viime sunnuntaina askarreltiin virpovitsoja. Kylällä ei ole enää lapsia virpomassa, joten vitsat on värkättävä itse. Tien varrella kasvoi sopivaa pajukkoa eikä korkeat nietokset olleet oksien keräyksen esteenä.

Varastosta ei löytynyt silkkipaperia eikä täältä asti kannattanut sitä asiakseen lähteä ostamaan, joten värikkäät lautasliinat toimittivat silkkipaperin virkaa. Yhdestä kolmikerroksisesta liinasta saa jo monta kukkasta! 

Leikkaa lautasliinasta pitkulaisia suikaleita ja rullaa ne kuvan mukaisiksi käärylöiksi. Kiinnitä teipillä tai kuumaliimalla kiinni pajunoksaan. 

Ihan nättejä tuli. Hyvää pääsiäistä! 

Valokuvausharrastukseni

 

Ei tarvitse järjestelmäkameroita kun tavallisella älykännykälläkin saa ihan siedettäviä otoksia. 

Meillä ei ensi alkuun ollut edes kameraa. Setä harrasti valokuvausta kehittäen itse kuvansa. 1980-luvulta meille hankittiin Anttilasta halpa pokkarikamera (filmikamera). Sillä tuli ihan hyviä kuvia. Niistä teetettiin sukulaisille joulukorttejs

2000-luvulla alkoi sukulaisilla olla digikameroita, joista näkyi heti onko otos onnistunut. Vuonna 2008 hankin itselleni Canonin digipokkarin. Sillä sai hyviä kuvia. 2016 hankin ensimmäisen 8 Mpix kameralla varustetun älypuhelimen. Sen muisti täyttyi heti sovelluksista. Täytyi hankkia uusi älypuhelin. Minulla on ollut Huawei P20 lite kuusi vuotta. Tässä on 20 Mpix kamera ja se riittää minulle vallan hyvin.

Vain suuri on kaunista?

 

Asutamme vanhaa 1600-luvulta periytyvää maatilaa. Sukumme on viljellyt paikkaa vuodesta 1754, juhlavuosi siis. Olen iloinen perinteikkäästä tilastamme. Tahdomme säilyttää vanhan rakennuskannan ja esi-isien raivaamat pellot metsittämättöminä. Vaalimme kulttuuriperintöä ja luonnon monimuotoisuutta. Maatilamme on seudullisesti arvokas kulttuuriympäristö rakennusperintönsä ja komeiden kaukonäkymien johdosta. Tilalta avautuva vaaramaisema on kylän tunnusmerkki. 

Tuottajajärjestöjen taholta on alkanut kuulua toivomuksia tilamme metsittämisestä. Heidän mielestään maassamme saisi olla vain suuria, monen sadan hehtaarin maatiloja. Pientilat joutaa yhdistää suurtiloihin tai metsittää pois EU-tukia suuremmilta viemästä. Isot maatilat saavat vuosittain kymmeniä tuhansia euroja maataloustukia. Se on hyvä asia. Muuten ei maatalous maassamme kannattaisi. Pientilamme saa tukia sen verran että pellot saa pidettyä joltisessakin kunnossa. Eivät suurtilat kostuisi näistä muutamista euroista mitään! Pieniä ja suuriakin tiloja lopettaa jatkuvasti. Kyllä isot tukensa saavat. Olen maaseutuyrittäjä ja saan tuloni maa- ja metsätalouden harjoittamisesta sekä matkailusta. Saan voimia kotivaaraltani avautuvasta upeasta näkymästä. Jos olisin jatkanut opiskelujani ja muuttanut muualle, elämäni olisi aineellisesti rikkaampaa, mutta en saisi elää näin kauniissa ympäristössä. Tämä on näitä elämän valintoja. Olen unelma-ammatissani. Koen, että minulta halutaan viedä elinkeino ja elämäntapa jos perinteikäs sukutila joudutaan alasajamaan. 

Tämä oli aikoinaan suuri maatila, jonka pellot ulottuivat 10 kilometrin päähän. Vuosien ja vuosisatojen kuluessa maita on jaettu sukulaisten kesken. Niinpä meille jäi tämä tila. Pidimme lypsykarjaa vuoteen 1987. Esivanhempiemme raivaamia peltoja ei metsitetty vaan ne pidettiin kunnossa niittämällä. Vanhoja rakennuksia ei purettu. “-Hulluja olette”, kuului joidenkin kommentti asiasta. Parissakymmenessä vuodessa kivisemmät peltolohkot vesoittuivat. Päästessämme EU-tilaksi vuonna 2006, meillä ei enää ollutkaan tukiin vaadittuja peltohehtaareja. Pelloille kylvetään maisemakasveja, pidetään riistapeltoja jne. Nurmipellot sitovat hiiltä siinä kuin metsäkin, joten maatilamme ei ole ilmansaastuttaja kuten joku väitti. Kallista on maanmuokkaus kun ei saa viljelijätukia. Uhanalaisia lajeja kasvava perinnebiotooppi ei saa LFA:tä pinta-alojen vähäisyyden vuoksi. Olen yrittänyt kasvattaa tilakokoa ostamalla lähistön peltoja, mutta maanomistajat mieluummin metsittävät maansa kuin myyvät niitä vieraille. 

Kylä oli aiemmin kuuluisa komeista vaaramaisemistaan. Kymmenisen vuotta sitten paikallinen metsänhoitoyhdistys innosti kyläläiset metsittämään jäljellä olleet peltonsa. Niinpä maisemat katoavat kuusikkoon. Huomatessani tilanteen otin yhteyttä eri tahoihin arvokkaan kylämaiseman suojelemiseksi. Maanomistuslaki on niin pyhä etteivät viranomaiset mahda maisemien metsitykselle mitään. 

Kunnan silloinen ympäristöviranomainen neuvoi ostamaan metsitetyt tienvarsipellot ja raivaamaan ne takaisin avoimiksi. Tätä ehdottivat muutkin. Olisimme saaneet lisää kaivattua peltomaata ja arvokas kylämaisema olisi pysynyt avoimena. Maanomistajat olisivat saaneet heti tuloja maistaan eikä olisi tarvinnut huolehtia kalliista taimikonhoidosta. Peltoja olisi ostettu muutamia hehtaareja. Ei kokonaisia maatiloja. Tämä ei maanomistajien mielestä kuitenkaan ollut hyvä idea. 

Meille metsitystä tultiin useaan otteeseen tarjoamaan sisälle pirttiin asti isännän maatessa kuolinvuoteellaan. Rohkeaa toimintaa tulla tarjoamaan metsitystä kylän kantatilalle, jossa on arvokas kulttuuriympäristö maisemineen, tilan jatkaja kolme vuotta aiemmin valmistunut maatalouskoulusta. Emme suostuneet metsitykseen. Niin vanhan sukutilamme pellot ja samalla kylän viimeinen vaaramaisema säästyivät metsitykseltä. 

Joku ottaisi pellot ilmaiseksi laidunmaakseen. Olemme maksaneet paljon peltojen kunnostuksesta joten tahdomme saada myös tuloja niistä. Olemme yrittäneet laajentaa peltopinta-alaa kunnostamalla vanhoja metsittyneitä peltolohkoja. Samalla ainut kylän jäljellä oleva vaaramaisema on avartunut entisestään. Täytyy kasvattaa pinta-alaa pysyäkseen kehityksessä mukana. Pientiloillakin on paikkansa tässä maassa. Esitämme suurkiitoksen avusta paikallisille koneurakoitsijoille ja metsäyhtiöille tässä “ennallistamishankkeessa”. Tämä on kallista puuhaa eikä pellonraivaukseen saa avustuksia kuten niiden metsittämiseen. Tahdomme säilyttää sukutilamme pellot ja laidunalueet jatkossakin avoimina ja raivata niitä lisää. Annetaan pientilojenkin olla olemassa! 

Virtuaalinen valokuvanäyttely

Eksoottinen kylämme kiinnostaa ihmisiä ja monet tulevat ihailemaan maisemiamme - jotka suurelta osin tosin on metsitetty. Kyläkirjahanketta vauhdittaakseni järjestin valokuvanäyttelyn, josta saatavat tulot menevät kirjan julkaisukuluihin. Valokuvien painatustarvikkeet jo maksoivat niin paljon, ettei ensimmäisenä näyttelyvuotena saatu edes niiden kustannuksia katettua. 

Näyttely jouduttiin kokoamaan pikavauhdilla, koska korona uhkasi peruuttaa koko projektin. Muisteluksia Sivakasta voit lähettää edelleen tänne vuoden loppuun asti. 

Valokuvien värit ovat jo haalistuneet ja näyttely on purettava kohta pois. Pääset virtuaalikierrokselle Ennenvanhaan Sivakassa -valokuvanäyttelyyn tästä linkistä. Videon loppu on ajatuksia herättävä. Ehkä jonain vuonna anon kaupungilta apurahaa johonkin toiseen valokuvanäyttelyyn.