Luomua vai ei....

Polkan sato alkoi viimeinkin kypsyä elokuussa, kun muilla mansikkakausi alkoi suunnilleen juhannuksen tienoilla. Pensaat näyttävät reheviltä, sato keskinkertainen. Koeviljelemme mansikkaa "luonnonmukaisin menetelmin" - kuten termi kuuluu. Emme ole siis luomuvalvonnan alaisina pienen pinta-alan sekä valvonnan suurien kustannusten vuoksi. 

Luomuviljelijä maksaa siis itse pakollisen luomutarkastuksen! Tänne ei kannata investoida mitään kalliita viljelmiä, sillä seuraava isäntä metsittää kuuselle tämänkin ryytimaan. Nykypolvilla ei ole arvostusta esi-isien työtä kohtaan. Ei ole maahenkeä. Miten kiviset pellot on käsipelillä raivattu ja niitä viljelty. Ollaan päästy kaupungissa rahan makuun ja sitä tahdotaan aina vaan lisää ja lisää piittaamatta perinteistä. Pienviljely on ekologinen elämäntapa, jossa kunnioitetaan menneiden sukupolvien työtä. Se ei (rahan)tuotannon maksimointia! 

Tilalla on saatu kohtalaisen hyviä kokemuksia tavanomaisesti tuotetusta mansikasta. Yksi kymmenen metrin penkki tuottaa satoa viisi kiloa. Siitä äkkiseltään laskettuna aarista saa sata kiloa satoa. Ihan mukava määrä kun mansikan hinta on mitä on.

Perustimme luonnonmukaisesti viljellyn mansikkamaan viitisen vuotta sitten. Paikallinen maanviljelijä muokkasi maan todella hyväksi. Tilasimme 50 polkamansikan taimia ja ei kun istuttamaan. Seuraavina vuosina istutettiin rönsyjä väleihin. Kanankakkarakeilla lannoitettiin kahdesti vuodessa. 

Mutta, mutta. Mansikkaa tuli parina vuotena kohtalaisesti. Viime kesänä tyssäsi. Koko aarilta lienee satoa tullut puolisenkymmentä kiloa. Mistä mättää? "Kuukkeli" tiesi, että reiät mansikoiden lehdissä voivat olla erään tuhohyönteisen aiheuttamia. Paikallisessa puutarhamyymälässä ei ollut torjunta-ainetta moiseen vitsaukseen. Ei luomua eikä tavanomaista. 

Tänä vuonna sama juttu. Mansikoita tulee vähän ja ne ovat pieniä rupeloita. Suomessa tuotetaan puhtaita elintarvikkeita tavanomaisin menetelmin. Nähtäväksi jää, millä menetelmällä meillä viljellään seuraavat mansikat. 

Terveisiä kulttuurimaisemasta!

Kävin katsomassa, mitä syksyllä raivatulle Pohjorinteen peltolohkolle kuuluu. Muistattehan edellisiltä vuosilta, miten vesakoitunutta niittyä uhkasi metsitys, mutta saimme suunnitelman peruutettua. Muut kylän lähipellot metsitettiin ja metsäalan asiantuntijat ajattelivat että ilman muuta mekin annamme metsittää EU:n maataloustukia nauttivat peltomme.

Metsityksen yhteydessä olisi kylän viimeinen avoin kaukonäkymä kasvanut umpeen, oikopolku vaurioitunut ja rinteen yläosan muinaisjäänteet tuhoutuneet. Teimme lohkosta maankäytön muutosilmoituksen, raivuutimme vesakot pois ja ilmoitimme alan EU:lle. Vielä tämän jälkeen metsäkeskus määräsi pellolle taimikon perustamisen, koska maankäytön ilmoitus oli ihmeellisesti kadonnut metsäkeskuksen paikallisessa konttorissa.

Ei kun kopio maankäytön muutosilmoituksesta suoraan Joensuuhun ja asia oli sillä selvä. Keräsimme mesenaattikampanjalla apua kivien raivaukseen rinteeltä. Viime syksynä saimme kaivinkoneen poistamaan kivet ja nyt odotellaan traktoria tasoittamaan peltolohko.

Tulkaa kesällä katsomaan, joko niittykukat kukkivat. Ainakin nurmea on peltolohko jo kivasti ottanut. 

Köyhyydestä

Kerroin ostaneeni kokeilumielessä tällaista kahvia. Tutut sanoivat etteivät milloinkaan osta moista. Tuumasin, että hyvä sekoitus tuli kun laittoi joukkoon kesäkahvilasta vanhettunutta hintavampaa kahvia.

Tuttava neuvoivat, että täytyy nauttia aikanaan eikä säästää. Niinhän se on. Toisaalta on oltava pahan päivän vara. Pienituloisena kannattaa elää niin ettei tarvitse ottaa lainaa tiukkoina aikoina. Mitäpä jos lainaa korkoineen ei saakaan maksettua? Monet ovat menettäneet tilat ja talot velkojille. 

Sitä eletään tulojen mukaan. Vaan ei yli varojen. Henkilökohtaisena avustajana toimiessani olin matalapalkka-alalla, mutta kuitenkin sain tuloja. Ja käytin niitä myös! Maaseudulla riittää pienemmät tulot kun ei tarvitse maksaa vuokria, polttopuut saa omasta metsästä ja täällä on vähemmän "houkutuksia". 

Tuolloin rakennutimme hirsirakennuksen ja raivuutimme lisää peltoa. Vieläkin harmittaa kun maksoimme rakennushankkeesta roimat ylihinnat. Huomasin että rakentajat fiilaavat linssiin. Vaan mistä tänne metsään olisi saanut muitakaan? 

Nykyään sitten elellään miniminituloilla. Vaan kun on tottunut että välillä rahaa on vähän, välillä vielä vähemmän, niin ei maailma siihen kaadu. Kun pystyy ruokaa ostamaan ettei koko ajan nälkä kurni vatsanpohjassa - vatsan on hyvä olla välillä tyhjänäkin eikä jatkuvasti ähkyssä. Riittävästi puhtaita, ehjiä vaatteita, asunto lämpimänä, terveys ja laskut maksettu, mitä sitä ihminen muuta kaipaisi? 

Kyllä köyhäkin voi olla onnellinen. Saamme elää komeiden vaaramaisemien keskellä. Jos olisimme metsittäneet esi-isien 300 vuotta sitten raivaamat pellot kuten muut täälläpäin, rypisimme rahassa 50 vuoden kuluttua jos ikää riittää. Paitsi että verottaja vie metsätuloista kolmasosan. Siihen mennessä on voitu metsänhakkuut kieltää kokonaan ettei metsitetyistä maista saisikaan rahaa. 

Sosiaalinen media, älypuhelimet ynnä muut nykyaikaiset sovellukset toimivat edullisesti. Luonto on lähellä. Ilves oli käynyt talostamme 30 metrin päässä haistelemassa kissan jälkiä. Hyvät retkeilymaastot, ei saasteita. Ei turvauhkia. Suuremmissa paikoissa saa pelätä aseistettuja alaikäisiä. Eikä ole vipin pyytäjiä. Köyhäkin voi elää suht onnellista elämää! 

Iltalenkillä

Iltalenkillä tuli mieleeni, miten aina Jenni-koiran kanssa kävellä tepsuttelimme syysiltoina kyläteitä pitkin. Joskus oli yhtä hämärää kuin tänään. Teimme välillä pitkiäkin lenkkejä. Kerran sattui tuttava olemaan liikkeellä ja varmasti ihmetteli mitä teen koirani kanssa niin kaukana.

Jenni oli ihana koira! Saimme sen eräästä talosta, kun vanha pariskunta ei jaksanut siitä enää huolehtia. Jenni oli norjan harmaa hirvikoira. Se oli naaras eikä koskaan karannut pihastaan minnekään. Sai aina olla irti. Metsästysvaisto oli pennulta mennyt, kun sen emä oli ammuttu pennun silmien eteen. Niin jotkut kertoivat. 

Jennillä kävi sulhanen naapurikylältä ja koiruus sai kolme pentua. Lapsukaiset eivät muistuttaneet lainkaan äitiään, kuten kuvasta näkyy. Valitettavasti pennuille ei käynyt kovin hyvin. Yksi meni jollekin alkoholiongelmaiselle, eikä hän jaksanut pitkään villiä pentua katsella. Toinen meni metsästäjälle. Koira ajoi kyllä jänistä, muttei haukkunut sitä. Eipä käynyt sillekään pennulle hyvin. Kolmas meni kaupunkikoiraksi. Sen kohtalosta ei tiedetä sen enempää. Jospa tällä oli onnellisempi tarina.

Jennille tuli myöhemmin kohtutulehdus. Joku sanoi, että antakaa vaan kuulaa kalloon. Aina saa uusia koiria. Ei. Veimme rakkaan Jenni-koiran eläinlääkärille. Hän leikkasi koiran ja Jenni parani ja eli vielä neljä tervettä vuotta sen jälkeen.

Jennin piti pitää suojatötteröä leikkauksen jälkeen ettei se repisi tikkejään. Ressukalle tietenkin naurettiin kun se aluksi törmäili tötterö päässään. Mutta nopeasti koira oppi syömään ja juomaan sen kanssa.

Kun tötterön sai ottaa pois Jenniltä, koira katosi vähäksi aikaa kujarakennukseen. Pehmytluonteista koiraa nolotti niin kovasti moinen muovikapistus, että päästyään siitä eroon, se meni hetkikseksi rauhoittumaan.

Vuosien jälkeen Jenni alkoi oksentelemaan ja joi paljon vettä. Voi, miten muistan erään itsenäisyyspäivän, joka meni mattopyykillä koiran oksenneltua. Veimme Jennin eläinlääkärille. Jennillä oli maksakasvain, eikä sitä voinut enää leikata.

Kuultuaan surullisen uutisen, Jennin edellinen isäntä tuli hyvästelemään koiransa ja hän itki ja halasi Jenniä. Liikuttava hetki. Muistan vieläkin, kun sairas Jenni tassutteli hiljaa keittiöön, katsoi minua sameilla silmillään kuin 

sanoakseen minulle: "-Kuule, minulla on nyt aika paha olla."

Sitten Jenni kuoli. Koira oli haudattava ja kuin ihmeen kaupalla löysimme vanhan pihlajan juuresta kivettömän kohdan. Siihen hautasimme rakkaan Jenni-koiran. Haudalle istutettiin ukonhattu muistoksi ja myöhemmin hankin pienen hautakivenkin. Jennin seuraajan, Mustin, kuoltua istutin haudoille lisäksi valkeita krookuksia ja valkovuokkoja. 

Surin pitkään ihanan Jenni-koiran menetystä. Minulla oli elämässäni vaikea vaihe asioista, joihin en itse pystynyt vaikuttamaan. Jenni oli suurena lohdun tuojana hankalina aikoinani.

Sain tädiltäni syntymäpäivälahjaksi maton. Laitoin sen sänkyni alle, jossa Jenni tahtoi aina öisin nukkua. Yöllä herätessäni silitin Jennin karheaa karvaa ja koira röhähteli mielissään. Sain siitä suurta lohdutusta. Vielä koiran kuoleman jälkeen pidin pitkään mattoa sänkyni alla, silitin tyhjää mattoa ja muistelin Jenniä.

Jennin viereen aikanaan haudattiin Musti-koira sekä Upi-Ville-Petteri -kissa. Se on todella kaunis hautapaikka. Kylän yksi komeimmista näköaloista avautuu siihen. Vanha pihlaja kaartuu lemmikkien hautojen yli kuin suojellakseen niitä. Peltoaukea avautuu hautojen edessä ja kylätie kulkee kauempana, mutta näkyy haudoille. Mustin kuoltua pellossa kukkivat auringonkukat ja viereisellä pellolla oli apilaniitty. 

Muistelin ihanaa Jenni-koiraa tänään iltalenkilläni ja samalla kauhistelin kotikyläni metsittymistä. Kaikki maanomistajat tahtovat kasvattaa metsää ja kylän kauniit maalaismaisemat katoavat synkkään kuusimetsään.

Katsokaa nyt tuotakin kuvaa! Muualta ei päivä näy kuin sähkölinjan kohdalta ja tieurasta. Kohta varmaan sähkötkin kaapeloidaan maahan kun linjalla ei saa kasvattaa metsää. Metsänomistajat ryhtyvät laskemaan, miten monta mottia puuta jää tuottamatta sähkölinjan kohdalla. 

Valtio tai muut ns. viralliset tahot eivät voi puuttua tähän kehitykseen. Ollaan vaan tumput suorina ja katsotaan vierestä. Metsäalan toimijat taas voivat täysin vapaasti houkutella ihmiset metsittämään arvokkaat kylämaisemansa kysymättä naapureiden, kyläläisten tai seudun matkailuyrittäjien mielipidettä asiaan. 

Tällainen toiminta ei ole oikein! Jälkipolvet syyttävät vanhempiaan kulttuuriperinnön tuhoamisesta. Kuka takoisi näille järkeä päähän? Eivät he köyhyyksissään ole peltojaan metsittäneet. Päinvastoin, jo muutenkin varakkaat ihmiset tahtovat entistä enemmän tuloja itselleen. Seuraavassa aihetta sivuava videonpätkä Vinksin vonksin

Kummallinen juttu

  

Sukutilamme kuuluu arvokkaisiin kulttuuriympäristöihin kaukonäkymien ja rakennusperinnön johdosta. Täste statuksesta seuraa myös velvollisuuksia. Maisemat on pidettävä avoimina ja rakennukset kunnossa. 

Tämän Pohjorinteen niityn kunnostuksen eteen on tehty jo vuosia töitä. Nyt ollaan siinä vaiheessa, että kivet olisi vielä poistettava, jotta lohkoa voisi hoitaa traktorilla. Valitse sopivin kampanjatuote, osta se ja auta meitä saattamaan hankkeemme valmiiksi! Vastikkeet löydät tästä linkistä https://mesenaatti.me/1897/pelastetaan-perinnemaisema/

Kerron nyt erään selittämättömän tapauksen, joka liittyy tuohon kyseiseen niittyyn. Niitty oli vesakoitunut. Kylällä metsitettiin vanhoja peltoja. Olin juuri päivittänyt metsäsuunnitelman ja havaitsin, että Pohjorinteen peltoalue oli merkitty siihen "väärää puulajia kasvavaksi metsäksi", joka on välittömästi metsitettävä oikealle puulajille.

Toinen kummastusta herättänyt seikka oli, kun eräs pellonreunavesakko kännykkämaston kupeella oli metsäsuunnitelmassa määritelty perinnemaisema-alueeksi. Maatalousalan ammattilaisena ja nykyaikaisen luonnonhoitokoulutuksen saaneena tiesin, ettei ko vesakolla ole sen enempää maisemallista kuin luonnon monimuotoisuuteenkaan liittyviä arvoja. 

Olin hieman ihmeissäni, että oliko metsäalan asiantuntija tulkinnut hieman väärin, että meidän peltomme olisi metsää? Kiireessäkö lie hutiloinut? No, emmehän me vanhoja peltojamme ole aikoneet metsittää, sillä tarvitsemme lisää peltomaata. Siinähän olisi samalla mennyt kylän viimeinen järvinäkymäkin. Kun kaikki muut kylän pellot oli jo metsitetty ja komeat näköalat kasvaneet umpeen.

Ajoin asiakseni 100 km Porokylän Metsäkeskuksen konttoriin tekemään lohkosta maankäytönmuutosilmoitusta, raivataksemme Pohjorinne takaisin pelloksi jos se ei sitä metsäalan asiantuntijan mielestä ole. Muutenhan vesakoiden poistosta saisi sapiskaa, jos ei uutta puuta laiteta kasvamaan. 2010-luvun alkuvuosina en vielä tiennyt, että metsänkäyttöilmoituksen voi tehdä tietokoneellakin kotoa käsin.

Metsäkeskuksen virkailija tiedusteli, olinko keskustellut pellonraivauksesta Metsänhoitoyhdistyksen asiantuntijan kanssa. Ihmettelin hieman kysymystä. Eihän MHY raivaa peltoja! Hehän hoitavat metsiä, eivät maataloutta. Metsänkäyttöilmoitus kuitenkin tehtiin ja otin ilmoituksesta omat kappaleet tarkasti talteen.

Lahjoitimme Pohjorinteeltä kaadetut puut tutuille. Joukossa oli hyvää koivua polttopuuksi. Risut kasattiin läjiin, jotka näkyvät kuvassa. ELY-keskuksen virkailijat kävivät digitoimassa lohkon. Huokaisimme helpotuksesta. Saimme pitää vanhan peltomme avoimena!

Kunnes seuraavan vuoden elokuussa tuli meille Metsäkeskukselta taimikon perustamiskehotus peltoraiviollemme. Huh! Tässä vaiheessa joku olisi jo luovuttanut ja antanut metsittää! Soitin Joensuun Metsäkeskukseen, että mitä tämä tarkoittaa. Olemme raivanneet lohkon pelloksi ja tehneet siitä asianmukaiset ilmoitukset Porokylän konttoriin.

Selvisi, että metsänkäyttöilmoituksemme oli jotenkin mystisesti kadonnut Porokylässä, eikä se ollut koskaan päätynyt Joensuun pääkonttoriin. Virkailija lienee unohtanut toimittaa asiakirjaa perille asti vai lieneekö ilmoitus peräti tipahtanut roskakoriin? Tämän virkamiehen mokan takia jouduin tekemään asiakseni uuden 100 kilometrin reissun Nurmekseen.

En enää vaivannut Metsäkeskuksen virkailijaa, vaan menin maataloustoimistoon ja otatin siellä kopiot peltokartoista, metsänkäyttöilmoituksesta, EU-asiakirjoista ja muista selvityksistä ja lähetin ne suoraan Pohjois-Karjalan Metsäkeskuksen pääkonttoriin Joensuuhun. Vasta sitten saimme peruutettua Pohjorinteen metsityksen.

Metsityksen esto on väliaikainen, sillä emme saa lohkolle EU-tukia ja uuden pellonmetsityslain astuessa voimaan juuri nämä tukikelvottomat peltolohkot ovat ensimmäisinä metsityslistalla. Eli nyt on kiire saada kivet pois ja ostettua alueelle tukioikeudet. Autathan sinäkin meitä ja rahoitat kampanjaamme? https://mesenaatti.me/1897/pelastetaan-perinnemaisema/

Maisemahankkeelle oma sivusto

 

Joukkorahoitusyhteisöltä tuli hyväksyntä perinnemaisemakampanjalleni. Siinä siis kerätään rahaa Sivakkavaaran kylän ainoan jäljelläolevan perinnemaisema-alueen kunnostukseen. Muutoin arvokas luontokohde saatetaan metsittää.

Homma toimii siten että klikkaa  https://mesenaatti.me/1897/pelastetaan-perinnemaisema/ linkkiä, valitsee oikeasta reunasta mieluisimman vastikkeen ja ostaa sen. Kootuilla varoilla hoidetaan perinnemaisema kuntoon. Muistathan kertoa tästä ystävillesi ja jakaa linkkiä somekanavissasi. 

Lisää henkkeesta kerrotaan Facebookissa sekä tässä blogissa http://www.pelastetaanperinnemaisema.blogspot.com

Supertuotantoalue

 

Kylätutkija professori Pertti Rannikon mukaan kylät voidaan jakaa neljään eri kategoriaan. Sivakan osaksi tuli muuttua puunkasvatuksen supertuotantoalueeksi. Metsäyhtiö istutti häikäilemättä kaikki vanhan vaaramaisemakylän pellot kuusta kasvamaan. Keinoina käytettiin keppiä ja porkkanaa. Maanomistajille luvattiin jättituottoja metsittämistään pelloista. Tosin suurimman tuoton lähivuosikymmeninä käärii metsäyhtiö itse tarjoamalla vesakonraivuu-, lannoitus- ym. palveluja.

Jos kuka ei suostunut metsitykseen, uhattiin häntä metsälailla. Koneet tulivat kylälle seuraavana päivänä kun maanomistaja oli nimensä paperiin laittanut. Kylän kaikki maat oli metsäkeskus ilmoittanut metsämaaksi. Jos sellaiselta alalta poistaa puut, seuraa taimikonperustamiskehotus sakon uhalla. Maankäyttömuodon muutosilmoitus on tehty niin hankalaksi, etteivät kaikki metsäalan ammattilaisetkaan osaa sitä tehdä. 

Kyläläisiltä ja naapureilta ei kysytty mitään, tahtovatko he, että avoin maaseutumaisema muutetaan synkäksi korpimetsäksi. Metsitetyt pellot sijaitsevat aivan kylätien varressa. Eikä tiedon puutteestakaan ollut kyse. Metsäalan toimijat tiesivät alueen olevan maisemallisesti sekä luonnonsuojelullisesti arvokas. Eräs metsäasiantuntija totesi vain, että kun annetaan järvimaisemien pusikoitua, antavat ihmiset helpommin metsittää perinnemaisemansakin.

Näinä aikoina erittäin haasteellista suojella avoimia maaseutuympäristöjä. Jos jollakulla on pieni peltoläntti, syytetään häntä heti ilmastonpilaajaksi kun hän ei kasvata metsää, joka on tehokkaampi hiilinielu. Tässäkin on väärää tietoa. Hyvin hoidettu nurmipelto on yhtä tehokas hiilinielu kuin metsäkin. Eikä nuori taimikko ole kovinkaan hyvä hiilensitoja ainakaan kymmeneen vuoteen! Loppujen lopuksi pieni Suomi ei maailmaa pelasta, vaikka sen kaikki pellot kasvaisivat kuusta ja mäntyä.

Avoimesta kyläympäristöstä huolissaan olevat ovat tehneet kaikkensa asian eteenpäin viemiseksi. On vaadittu muutosta metsäsertifikaattiin, luonnonsuojelulakiin ym. Avoimet niityt ja laidunalueet ovat maamme uhanalaisimpia luontokohteita. Eduskunta on nuijimassa läpi lakiuudistusta joutomaiden metsittämisestä. Siinä ei huomioida lainkaan näitä luonnon monimuotoisuuskohteita. Erittäin suurena vaarana on että nekin tullaan metsittämään joko tiedon puutteessa tai ihan tieten tahtoen. Metsäalahan tarvitsee lisää puuta ja työtä.