torstai 25. marraskuuta 2021

Sytykeruusut


Meillä on joulupuodin avajaiset ensi sunnuntaina. Ajattelin tehdä myyntiin jotain muuta kuin ainaisia pannulappuja ja villasukkia. Olen pitkään haaveillut sytykeruusujen tekemisestä. Niinpä aloin illan viitenneeseen tutustumaan tähän lajiin. You Tubessa on ohjevideoita ja bloggarit selostavat omia variaatioitaan. Jokainen ohje tuntui olevan hieman erilainen. 

Eniten askarrutti tuo dippausvaihe. Joissain ohjeissa neuvottiin steariini sulattamaan kattilassa siltsellään. Toisissa ohjeissa vesihauteessa, kolmansissa opastettiin laittamaan kattilaan vettä ja steariinia. Varmaan kaikki tavat ovat oikeita. Lähinnä steariinin syttymisherkkyys mietitytti.

Seuraavassa kerron suurin piirtein, miten valmistin elämäni ensimmäiset, mutta ei varmaan viimeiset, sen verran mukavaa puuha tämä on, sytykeruusut. Yhdistelin ohjeita monesta eri lähteestä.

Ensin otetaan tyhjä munakenno. Tällainen, jossa on syvät kuopat munille, on paras. Revi munakupit käsin irti kennosta. Älä käytä saksia. Revi lopusta kennosta soiroja ja rullaa munakuppien sisälle. Töki loput munakennon tähteet ruusun "terälehdiksi". Yritä saada laitos pysymään kasassa.

Sitten on jännittavin vaihe. Laita käytöstä poistettuun kattilaan muutama sentti vettä. Pilko vanhoja steariinikynttilöitä. Kuumenna vesi, mutta älä keitä. Katkaise virta hellasta. Lisää kynttilänpalat kuumaan veteen. Sekoita vanhalla lusikalla tms. kunnes steariini on liuennut. Tähän menee 10 - 15 minuuttia. Pidä kantta koko ajan lähistöllä. Steariini on herkästi syttyvää. 

Ota sytykeruususta napakasti kiinni esim. grillipihdeillä ja upota se hetkeksi aikaa steariini-vesiseokseen. Kaada ruusun sisuksista liika neste pois ja laita voipaperin päälle jäähtymään. Kun olet kaikki ruusut käsitellyt, tee sama temppu uudelleen. Mutta kasta tällä kertaa vain nopeasti ettei entinen steariinikerros sula pois. Toista tätä muutama kerta. Suojaa ympäristö roiskeilta. Steariini on kovaa sotkemaan paikkoja. Minulta hajosi yksi ruusu dippausvaiheessa. Kasasin sen uudelleen ja liimasin steariinivedellä takaisin ruusuksi. 

Ota steariiniliuos pois hellalta ja anna jähmettyä. Voit käyttää steariinin uudelleen. Älä kaada steariinivettä viemäriin! Se tukkii viemärin varmasti. Minulta meni reilu tunti ensimmäisten kymmenen sytykeruusun tekemiseen dippauksineen kaikkineen. Taidon kasvaessa työskentely sujuu paljon nopeammin. 



sunnuntai 21. marraskuuta 2021

Hei! Laitetaan joulua!



(olipa tällä kirjoituksella paljon lukijoita) Muistiinmerkintä itselle 

Kävin toissapäivänä torilla myymässä pullia ja piirakoita. Kauppa kävi hyvin. Adventinaika alkaa viikon kuluttua. Silloin alkavat myös perinnepihan jouluruokailut. Ei ole varmaa, paljonko kävijöitä tulee kun kaupungin puolella sattuu Joulunavaus samalle viikonlopulle. Alkoi jo joulututtaa, että kiipesin yläkertaan hakemaan joulujuttuja. Paketoin ensimmäiset lahjat ja laitoin ne koriin odottamaan joulua. Laitoimme ikkunoille adventtivaloja ja mamman kammariin jouluverhot. Isäntä tilasi ne Hobby Hallista. Verhot ovat kestäneet varmaan 20 vuotta kun ei niitä pidetä muulloin kuin marras-joulukuussa. Tässä kuvia. 

Meillä on yläkerrassa pieni retriittihuone, jonne voi mennä hiljentymään adventinaikana, paastonaikana ja milloin vaan. Kirkko on kaukana. Seurakunta -ja kuntaliitoksesta seurasi, että kirkonmenojakaan ei pidetä enää joka sunnuntai. Mitenkä se kuuluikaan: "Mene sisälle huoneeseesi, sulje ovi ja rukoile sitten Isääsi, joka on salassa." Toisaalta ei pidä unohtaa uskovien yhteyttä. Mutta tällainen simppeli pieni kappeli auttaa päivittäisessä hiljentymisessä.

Tätä meidän mallia on koottu pikkuhiljaa. Vanha televisiotaso toimii pöytänä. Sen päälle on levitetty vanha vauvanlakana. Värillinen liina vaihtuu liturgisen vuoden mukaan. Tilasin Ellokselta kankaita ja ompelin aina uuden liinan paastonajaksi, arkikaudeksi jne. Adventilta alkaa paasto eli pöydällä on liila liina. Päällimmäisenä on ikivanha pieni damastiliina.

Messinkiset kynttilänjalat taisin saada joskus ilmaiseksi Yves Rocherilta. Ja Raamattu on toistasataa vuotta vanha isän Saara-tädin peruja. Kukkalaite on naapurin emännän 30 vuotta sitten lahjoittama. Ei saisi pitää tekokukkia. Tämä on poikkeustapaus. Seinällä on valmistamani tilkkutekstiili The Crown of Thorns. Mielestäni se sopii hyvin tähän tarkoitukseen. Minkälaisia kotikappeleita teillä on? 

Minulla on kangasvarasto yläkerrassa ja hain sieltä joulukankaita, jos vaikka inspiraatio iskisi ja ompelisin parit pannulaput tai muuta mukavaa jolupuotiin myyntiin. Tilasin kankaat saksalaiselta kankaita.com -firmalta. Joukossa on ihan napakkaa laatua.

perjantai 19. marraskuuta 2021

Koukussa kirjojen kirjoittamiseen


Voiko kirjojen kirjoittamiseen koukuttua? Näemmä voi! On mahtava Flow-tunne pitää käsissään kauan ja hartaasti muokkaamaansa kirjaa. Julkaisin esikoisteokseni paikallisista kansantarinoista heinäkuussa. Siitä on jo kolmas painos myynnissä.

Perinnepihamme koiruus haukkui omaa blogiaan ja koostin turren haukut Google Docsiin. Siinä on hauskoja, välillä haikeitakin juttuja. Teos on tulossa joulumyyntiin. Uutuutena perinnepihan blogissamme on kauppaosio, josta voit tilata tuotteitamme. 

Olin laskenut, että yhden kirjan vuosivauhdilla minulla riittää julkaistavaa kymmeneksi vuodeksi. Entä nyt, kun kirjoja putkahteleekin kaksin kappalein samana vuonna? Mistä uusia kirjoituksen aiheita? Parhaiten kirja syntyy kun kirjoittaa aiheesta, joka on itselle läheinen ja tärkeä.

Vähän aikaa mietin ja sitten keksin aiheen kirjalle. Olen valmistanut tilkkutöitä yli kaksikymmentä vuotta. Tuo pirttirakennuskin oli suunniteltu käsitöideni myyntipaikaksi, mutta timpurimme veloittivat niin hurjat palkat, etten käsitöitä valmistamalla saa koskaan pirttiin uponneita rahojamme takaisin. Ei kyllä muutenkaan. Ihme pitäisi tapahtua, että syrjäseutumatkailusta alkaisi tahkota tuhansia euroja kuukaudessa, kuten meillä olleet remonttireiskat tekivät.

Siis, joskus julkaistavan kirjan nimeksi tulee: KYMMENEN HELPPOA JA HAUSKAA TILKKUTYÖTÄ. Neuvon teoksessa vaihe vaiheelta jonkin verran jo ommelleille kymmenen eri tilkkuprojektin vaiheet. Aloitetaan pannulapusta, edetään kassiin ja kaitaliinaan. Lopuksi esitellään pari suuritöisempää projektia: torkkupeite ja seinävaate. Käytän töissäni eri tilkkutyötekniikoita, joten nekin tulevat samalla tutuiksi.

En tiedä, milloin alan kirjaa koostaa. Siitä tulee suurempikokoinen kuin A5. Kuvia ja piirroksia tulee mukaan. Aloitamme kohta jouluruokailut. Ja kyläkirja on saatava valmiiksi ensi kesään mennessä. Sitäkin on puolet vielä kirjoittamatta. 

maanantai 15. marraskuuta 2021

Elämäni ensimmäiset perunapiiraat


Tästä blogista uhkaa vahvasti tulla kokkausblogi, kun "lehmät" ovat ummessa eikä talvella maanviljely oikein onnistu kuten ei myöskään kesäkahvilabisnekset hatarassa hirsipirtissä. Nooh, talvella on aikaa kokeilla uusia reseptejä kesäkahvilaa varten.

Sain päännouseman kokeilla perunapiirakoiden valmistusta. Kuoritaikina on sama kuin karjalanpiirakoilla:

2 dl vettä
1/2 tl suolaa
3 dl ruisjauhoja
2 dl vehnäjauhoja

Tee aineksista nopeasti taikina ja leivo siitä 20 kakkaraa. Joissain ohjeissa on pelkästään ruisjauhoja. Minä teen tällä reseptillä. 


Käytin täytteeseen EU:n ruoka-apuna saamiamme muusiaineksia. Otamme ruoka-avun kiitollisina vastaan. Ruoka on kallista, bensa maksaa mansikoita ja talvikautena tulot ovat vähissä. Ja nämä piirakat menevät omaan käyttöön. Ei myyntiin. Täällä esim. naapurit karttavat tarkasti käyttämästä lähituottajan tarjontaa, vaikka tuotteet ovat tunnetusti laadukkaita eivätkä ole hinnan kirossa. Varmaan pelkäävät, että farmimme rikastuu niin paljon, ettei tiedä mihin rahansa sijoittaa. No, kukin taaplaa tyyllillään!


Täyte:

1/2 litraa vettä
100 g perunamuusijauhetta
1 dl maitoa 
1 tl suolaa 
1 rkl voita
1 muna

Kiehauta vesi ja maito. Sekoita muusiainekset sekaan. Lopuksi kananmuna. Anna jäähtyä. 

Tein tästä annoksesta 20 piirakkaa. Oli vaikeampi rypyttää, kun perunamuusi on paljon notkeampaa tavaraa kuin riisipuuro. Lämmitin uunin 275 asteeseen eli miedommaksi kuin karjalanpiirakoille. 


Paistoin piirasia noin 20 minuuttia. En katsonut tarkkaa kellonaikaa, kun jännäsin, milloin saa pellin ottaa pois uunista. Ja tietenkin uuneissa ja niiden lämpötiloissa on eroja. 

Pyörittelin kypsät piiraset 1 dl vettä 50 g voita -seoksessa ja laitoin kulhoon hautumaan hyvin peitettyinä. 


Haudutin piirasia tunnin ajan ja hyviä tulivat! Ulkona oli kaunis iltarusko. Kännykkäotoksena eivät sävyt tietenkään tule täydellisinä esille.

Ja Pirttiin koristeltiin eilen joulukuusi. Jouluruokailut alkavat kahden viikon kuluttua su 28.11 klo 12.00. Tervetuloa! 

perjantai 12. marraskuuta 2021

Perinneruokaa pyhäinmiestenpäivänä

 

Meillä on tällainen monikulttuurinen perhe, jossa yhdistyvät karjalaisuus ja eteläpohjalaisuus unohtamatta muitakaan etnisiä ryhmiä. Päätin kokata meille kekrin kunniaksi eteläpohjalaista perinneruokaa eli piimävelliä. Suosittelen, ettet katso kuvaa krapulaisena, vatsatautisena tai muun vastaavan seikan johdosta huonovointisena. Epämääräisestä ulkonäöstään huolimatta jälkiruoka on niin hyvää, että sitä saattaa upota toinenkin lautasellinen. 


 Piimävelliin tarvitset:

  • 1 litra vettä
  • 1 dl puuroriisiä
  • 1 dl makaronia
  • 1 dl rusinoita
  • 1 dl siirappia 
  • 2 rkl sokeria 
  • 1 tl suolaa 
  • 1 prk kermaviiliä 
  • 2 dl vettä 
  • 2 rkl vehnäjauhoja
  • 300 g leipäjuustoa


Lisää riisit kiehuvaan veteen. Keitä 10 min. Lisää makaronit ja rusinat. Keitä toinen 10 min. Lisää viili-vesi-vehnäjauhoseos ja keitä vielä 3 minuuttia. Laita juustokuutiot ja kiehauta nopeasti. Mausta lopuksi suolalla, sokerilla ja siirapilla. Piimävelli on hyvää niin kylmänä kuin lämpimänä. 


keskiviikko 10. marraskuuta 2021

Uusi vebbisivu avautui


Instagramissa jo puolikymmentä vuotta pyörinyt @sivakkaphotos on saavuttanut suuren suosion värikkäillä luontokuvillaan. Nyt aloitimne uutuutena julkaista täkäläisiä maisemakuvia samannimisellä uudella verkkosivulla. Sivustoa päivitetään säännöllisen epäsäännöllisesti miten milloinkin on aikaa ja motivaatiota. Tulevaisuudessa mukaan liitetään verkkokauppa, josta voi tilata kuvatuotteitamme postitse suoraan kotiin. Uuden sivun löydät tästä osoitteesta http://www.sivakkaphotos.webnode.fi

torstai 4. marraskuuta 2021

Kippis!

 

Minä tässä kukkuja leipoessani siemainin hieman viiniä. En yleensä nauti alkoholijuomia, ettei siitä tule paha tapa. Eräs tuttavamme lahjoitti meille viinipullon ja löysin sen kaapista siivouksen yhteydessä. Arvelin juoda pullon pois ruokahävikin välttämiseksi. Paljonko tuota uskaltaa ottaa ilman että päihtyy? Join yhden muumimukillisen. Ylävastassa tuntuu hieman karvastelua ja röyhtäyttää. Aamulla pitäisi mennä torille myymään.


maanantai 1. marraskuuta 2021

Vegaanikeittiön kokkauksia

Vietimme tänään maailman vegaanipäivää ja sen johdosta  Sen johdosta kokeilin minäkin vegejuttuja. Aamulla keitin veteen kaurapuuron ja nautimme sen mustikoiden kera. Kesällä oli kasvisruokavieraille ostettu papuja. Popsimme ne päivälliseksi. Jälkiruokana oli hapankorppuja ja satsuma.

Illalliseksi valmistin puuhellalla, samalla kun lämmitin asuntoa, kasvispihvejä ja jälkiruoaksi mansikka-puolukkakiisseliä. Kasvispihveihin raastin pari porkkanaa jauheesta veteen valmistetun perunamuusin sekaan. Lisäsin pari lusikallista vehnäjauhoja ja maustoin suolalla. Paistoin pihvit ruokaöljyssä.
 
Tässä ei lähistöllä ole kunnollisia puolukkapaikkoja, mutta käytän marjaa melko vähän, joten tuttujen tuomat puolukat kestävät vielä pitkään. Lisäsin puolukkaa piristykseksi mansikkakiisselin joukkoon.