Vieraita Pyhältä Maalta

Joulun aikaan sopii kertoa tämä kesällä sattunut tapaus. Kuvassa emännän täti ajamassa haravakonetta Sivakkavaaran peltomaisemassa.

Aili-täti oli tarmokas pohjalaisnainen ja hartaasti uskovainen ihminen. Hän oli Israelin ystävä. Reissasi siellä monet kerrat ja toi sukulaisilleen muistoja Pyhältä Maalta.

Kun täti saapui ensimmäisen kerran veljen tyttären perheen luo kyläilemään Itä-Suomen sinisinä siintäviin vaaramaisemiin, haltioitui hän näkemästään: "-Täällähän on kuin Israelissa!"

Yläpihan nuorempi polvi on saanut kansainvälisyyskasvatuksen ja on kielitaitoista porukkaa. Eri kansojen perinteiset ruokavaliotkin ovat hanskassa. Ainakin perusteet. Mitä eksoottisemmasta maasta on vieras, sen kiinnostavampi hän on. 

Aloitimme kuluneena vuonna tarjoamaan bed&breakfastia. Booking on kansainvälinen toimija. Niinpä meillekin tuli ulkomaalaisia matkailijoita läheisen kansallispuiston houkuttelemina.

Tapahtuipa sitten, että eräänä kesäisenä iltapäivänä puhelin soi ja numero osoitti Israelia. Tänne on aiemmin tullut monesti niin sanottuja haamusoittoja ulkomaisista, joskus kotimaisistakin numeroista. Arvelin, kannattaako puheluun vastata. Sen verran oli eksoottinen soiton alkuperämaa.

Päätin kuitenkin vastata. Saahan siitä ylimääräistä jännitystä. Sanoin varovasti "-Hello. This is Ylapiha Farm speaking." Puhelimen toisesta päästä kuului englanninkielistä ihmettelyä ja sitten sanottiin että he tulevat kahden tunnin kuluttua. Selvitin englanniksi, että tämä on Ylapihan Tila Finland. Kysyin uteliaana, ovatko tulijat oikeasti Israelista. Luurin toisessa päässä vastattiin myöntävästi. Toivotin kaukaiset vieraat lämpimästi tervetulleiksi. Lopuksi vielä sanoin heidän äidinkielellään "shalom!" Hetken kuluttua tuli Bookingilta viesti majoittujista. Eli kaikki oli OK. 

Kyllä minulla alkoivat vähintään sukat pyöriä jaloissa, että sieltä asti tulee meille matkalaisia! Olin lukenut, että Lapissa käy paljon israelilaisturisteja, kun siellä joku pariskunta on perustanut jonkin matkailupalvelun. Piti vaihtaa pidempi hame päälle kunnioittaakseen harvinaisia vieraita. Niillä seuduilla naiset pukeutuvat perinteisesti peittävästi. Tosin modernimmat ihmiset pukeutuvat länsimaalaisittain. 

Kyllä Aili-täti olisi lausunut Hallelujaa jos olisi tiennyt, että veljen tyttären kotiin tulee yövieraita Pyhältä Maalta. Mistäpä tietää, vaikka hän jostain yläilmoista seuraakin sukulaistensa tapahtumia. Adrenaliini hyrräsi siinä tasossa, että piti kertoa parille kyläläiselle eksoottisista tulijoista. 

Nopeasti vieraat saapuivatkin. Ja auto oli suomalaisessa rekkarissa. Se oli vuokra-auto. Menin vastaan ja tervehdin: "-Shalom. Welcome to Ylapiha Farm Finland." Ihmettelin, miten he tulivat niin joutuisasti. Olivat laskeneet saapumisaikansa väärin.

Vieraat olivat tyypillisiä välimerenmaalaisia. Tummaihoisia, ruskeasilmäisiä, mustatukkaisia, lyhyehköjä. Modernisti pukeutuneita. Näytin vieraille majoitustilat ja selostin, että meillä tunnetaan yleisimmät koshersäädökset. Vieraat tahtoivat heti alkaa laittamaan ruokaa pitkän reissun päätteeksi. Tuli hellaan ja kahvinkeitin päälle.

Olisin kovasti tahtonut kysellä heidän alkuperämaastaan. Ei näillä nurkilla joka vuosi eikä edes joka vuosikymmen ole israelilaisia liikkunut! Jotain tarinaa on ollut, kun 60-70 -lukujen vaihteessa vanhat aitat olivat matkailunähtävyytenä, olisi täällä käynyt israelilaisia.

Rouva olikin hyvin vilkas etelämaalainen ja kulki joka paikassa tutkimassa ja kovasti kyseli kaikkea. Eihän siinä tällainen hitakainen suomalais-ugrilainen vastaavasti ehtinyt kysyä mitään. Toisaalta ei tullut sanottua Aili-tädin Pyhän Maan matkoistakaan. Siitä vasta olisikin seurannut kyselyryöppy.

Vieras ihaili maisemiamme. Meinasin sanoa, että heillä ne vasta komeat maisemat ovatkin. Hän oli hyvin kiinnostunut paikallisesta historiasta, kalastuksesta ym. Miten selittää huonolla englanninkielen taidolla toisesta maanosasta ja kulttuurista tulleelle suolakalan valmistusta ja kapakalan käyttöä. Vierasta tuntui kalastus hyvin kiinnostavan. Vaikka Israelhan on aavikkovaltio. Paitsi on siellä Jordanjoki, Gennesaretjärvi sekä meri maan molemmilla kolkilla. 

Vieraat siis kokkasivat itse iltapalansa. Kosherruoassa ei yhdistetä liha- ja maitotaloustuotteita. Aamiaisella tulikin tenkkapoo, voiko vieraille tarjota kananmunia. Ei juljennut mennä heitä herattelemään, vaan tieto oli saatava muuta kautta. Kosherruokaan sopivat keitetyt kananmunat. Vieraita huvitti, kun vein heille aamiaisen ja kerroin, mikä työ oli ollut kananmuna-asiaa selvittäessä. 

Yöpyjät ottivat evääkseen edellisiltana valmistamansa liharuoan. Täytyi olla tarkkana ettei tarjonnut heille eväsrasiaksi jäätelöastiaa. Muovinen karkkirasia sentään kävi. Täytyi vielä kansallispuiston oppaalta kysyä paras reitti. 

Pääsi pitkä huokaus ja helpotus kun eksoottiset vieraamme viimeinkin lähtivät taipaleelle. Oli vaan aikamoinen kulttuurisokki tavata ja olla tekemisissä niin erilaisista oloista olevien ihmisten kanssa. Ja päälle vielä se, että he olivat maasta, joka ei jätä ketään kylmäksi. Toiset tykkäävät ja suorastaan ihailevat, toiset taas ovat päinvastaista mieltä. Isossa Kirjassa sanotaan että kuka Israelia siunaa, siunataan häntäkin. Kukin saa olla omaa mielipidettä asiasta. Mutta todella jännittävä tapaus tämä kuitenkin oli! 

Ja sen verran komensin itseäni, kun aavikkomaan asukas tiedusteli kalastusperinteitämme, että otin tavoitteekseni käydä edes kerran tänä kesänä kalassa. Onhan kylämme ympärillä peräti viisi järveä ja joki! Seuraavassa videonpätkä Neiti Harmituksen onkituokiosta. Toin nimittäin kissalle ahvenia kalastusreissultani Kissan onkiretki

Joulu saapuu Yläpihaan

Lunta ei ole vielä haitaksi asti. Vuodenaikaan nähden tavallista vähemmän. Kyllä maaseudulla on kaunista vähemmälläkin lumella!

Adventiksi haimme kuusen Pirttiin. Tällä kertaa siinä on oksiakin, paitsi tuuheampi puoli täytyi laittaa seinään päin. Muuten kuusi olisi kaatunut huteralta jalaltaan.

Jouluruokailut alkoivat viileässä, pikemminkin kylmässä, rakennuksessa. Rakennusvirheiden vuoksi Pirttiä ei saa pakkasella lämpimäksi vaikka puita polttaisi koko päivän. Lisäksi lattian lämpöeristeet ovat pudonneet ryömintätilaan. Kehotammekin meille ruokailemaan tulevia sonnustautumaan merinovillakerrastoon ja pilkkihaalareihin.

Uusi kirpputori

Pitäjälle on avattu uusi kirpputori. Täällä toimi pitkään kirppis, mutta sen omistaja joutui lopettamaan terveydellisistä syistä. Tämä uusi osoittautui heti tavattoman suosituksi. Asiakkaita käy solkenaan ja pöytiä varataan niin ahkerasti, että ne välillä loppuivat.

Paikallislehden uutisoitua aiheesta, alkoivat kirpputorin seinätkin tulla vastaan. Hyväjalkaisille on lisää kirpputoritilaa kellarikerroksessa. 

Ei tullut hiki!

Talvi on saapunut! Meillä on vanha rintsikkatalo, joka ei ole kaikkein lämpimimpiä asumismuotoja. Ainakaan, kun sähköllä ei raaski lisälämmittää, kun yhtiö ilmoitti nostavansa kilovattitunnin lähes 50 senttiin.

Puuhellalla varustetussa keskusmuurisysteemissä on silloin kolme vaihtoehtoa. Joko lämmität kerran päivässä asunnon saunaksi, joka vuorokaudessa jäähtyy sopivan lämpimäksi. Tahikka lämmität kahdesti päivässä aamua iltaa ja vahdit väliajan peltejä ja kannat lisää puita talolle kuivumaan. 

Kolmas vaihtoehto on virittää tulet puulieteen kerran päivässä ja nauttia sopivanlämpimästä asunnosta puoli vuorokautta. Ja toisen puoli vuorokautta kääriydyt kolmeen villapaitaan, toppahousuihin, villapipoon ja -sukkiin. Voin taata, että tällä varustuksella ei tule hiki!

Lunta on satanut sen verran, että lumilinko kulki ensimmäisen kerran. Kuvassa kissamme tarkistamassa työn jälkeä. Mukavaa viikonloppua!

Mielenkiintoinen ehdotus

Tänään ankean harmaana, lumisateisena päivänä saimme erittäin kiinnostavan ehdotuksen: myykää tämä paikka ja ostakaa rahoilla kaupungin toisella laidalla oleva kartano!

Siellä on peltoja mitä viljellä. Yhteisöllisyyttä. Eikä lainkaan sukulaisia lähimailla. Viisi sähköistettyä majoitusaittaa 20 hengelle. Ja suuri kartano keittiöineen juhlien pitopaikaksi. Juhlahuoneeseen mahtuu lähes 100 henkeä.

Eipä ole ensimmäinen ehdotus. Isoukille tarjottiin Herrasen kartanoa naapurikylältä. Mutta ukkopa päätti jäädä veljensä suvun "riesaksi" kotikylälleen. Saattaisi nykypolvillakin olla helpompi naapurikylällä, kun tämä takahikiä tuntuu rajettuneen pelkkään metsänkasvatukseen. 

Se degeneroi optimistisimmankin luonteen kun täällä lähes kaikkea perustellaan sillä, ettei "siellä metsässä" kannata tehdä mitään. Itsepähän nämä kommentoijat metsittivät kylänsä! Tällä asenteella tapetaan muutkin yrittäjät. Tai ainakin ajetaan pois. Sitten sanotaan, että huonoa väkeä kun eivät pärjänneet.

Joka tapauksessa ehdotus oli erittäin mielenkiintoinen. Mielikuvitus lähti heti laukkaamaan. Pikapikaa tein kotikutoisen SWOT-analyysin kartanon ostosta. Puitteet olisivat kehittyneemmät. Siellä on sähköt, sisävessat, suuremmat tilat, laitoskeittiö. Eikä taatusti yhtä hatara kuin tuo meidän rakennusvirheinen hörskä!

Mutta, mutta. Suuret tilat tarvitsisivat vielä enemmän huoltoa ja henkilökuntaa kuin tämä paikka. Ja täälläkin ollaan ongelmissa sopivien työntekijöiden hankkimisessa. Yhtä syrjäinen sijainti ei houkuttaisi talvimatkailijoita. Lähistöllä ei ole kansallispuistoja tai muita luontokohteita. Lähistöllä on toinen, suurempi majoituspaikka, joka sekin on talvisin vajaakäytöllä.

Kartanon ja sen maiden ostoon ei saa pikkutilan myynnistä riittävästi rahaa. Pitäisi ottaa lisäksi velkaa. Hieman pelottava ajatus hypätä vieraaseen paikkaan, jonka kannattavuudesta ei olisi takeita. Ja vielä velallisena. Loppujen lopuksi joutuisi työkkäriltä hakemaan lisärahaa, kun matkailuyrittäjyys ei syrjässä kannattaisi. Surullista katsoa täkäläisiä matkailuyrityksiä kun talviaikana ei ole riittävästi matkailijoita. Entä, kun Valamon luostari ilmoitti laittavansa ovet säppiin kolmeksi talvikuukaudeksi, kun ei kannata pitää yleisölle auki. Aukiolo tulee kalliimmaksi kuin mitä turisteista saa tuloja. Ja sehän on paljon suurempi ja kuuluisampi paikka kuin nämä pikkutekijät. Entä siten kun vieraassa paikassa tulisi koti-ikävä? Vanhaan kotiin ei olisi enää paluuta, kun se olisi myyty. 

Tutkin majoitus- ja juhlapaikkana olevan kartanon tiloja sekä hinnoittelua. Samoissa lukemissa kuin meilläkin. Meidän matkailutila toimii lähes ilman lisätyövoimaa. Meillä on komeammat maisemat kun vaan pitää pintansa metsänomistajanaapureiden sekä luontoväen mielipiteiden puristuksessa. Peltoa on viljelyyn tässäkin riittävästi. Ja tämä on vanhempi paikka, joka on edelleen saman suvun hallinnassa. Arvokas sukutila!

Jos tekisi kohtalaiset puukaupat ja kehittäisi tuloilla omaa matkailuyritystä. Valikoisi työntekijät huolella, ettei kävisi kuten edellisessä rakennushankkeessa, että saimme puliveivit huijarit lypsämään säästömme. Olen kyllä jälkeenpäin kuullut tutuilta, että he huomasivat heti että meiltä juksataan rahat ja tehdään sutta ja sekundaa. Niin kyllä huomasin minäkin. Mutta tänne on vaikea saada kunnollista työväkeä. Jouduimme maksamaan turhasta. Nyt on kallis korjausremontti edessä. 

Lisäksi voi saada Leader-rahoitusta, niin loppujen lopuksi: kannattaako tästä lähteä minnekään hötkyilemään? Tässä on kaikki sama kuin mitä tarjotussa matkailupaikassa. Pienemmässä kokoluokassa vain. Eli kehitetään tätä matkailutilaa eikä lähdetä merta edemmäs kalaan! 

Tarmonpuuska

Hip hurraa! Minulle tulee vaihtelevasti keväällä sekä syksyllä, joskus muulloinkin tarpeen vallitessa, niin sanottu tarmonpuuska. Tekemättömiä töitä on kertakaikkiaan kertynyt niin paljon, että on pakko ryhtyä tekemään jotain. Nii-in!

Aamu alkoi niljakkaissa merkeissä astuttuani kissanoksennukseen. Ensilumi oli satanut maahan. Katti tahtoi pihalle. Päästin sen. Todettuaan vallitsevan säätilan, se päättikin tulla heti takaisin sisälle. Viiden minuutin kuluttua uusi yritys toisesta ovesta - ja takaisin.

Aloitin aamun puuhat kahvinkeitolla. Pyhäpäivä, niin ei ole ainakaan mitään virallista syytä rehkiä tukka putkella. Facebookissa kaverit puhuivat, että täytyy edes raput lakaista, etteivät naapurit luule asukin kuolla kupsahtaneen.

Kahvit hörpittyäni suuntasin minäkin kulkuni ulos. Meillä on suojaisa sisäänkäynti, joten rappujenlakaisua ei tänä aamuna ollut. Mutta porraspää vaati luutimista. Isäntä oli aikoinaan halunnut rappurallin kiinteällä kiinnityksellä - nurmen päälle!

Ruoho kasvaa ritilästä läpi ja alkaa olla todella hankala pitää sisäänkäyntiä siistinä lumen tarttuessa rappurallista läpi kasvaviin heiniin. Talvipakkaset kurittavat nurmikkoa jonkin verran, mutta kuitenkin.

Hain potkurin varastosta. Suunniteltu kulkupelin lakkaus oli jäänyt kuluneena(kin) kesänä suorittamatta. Eipä kai sillä ole niin väliä. Ei täällä ole paljon tielläliikkujia. Kukapa sitä tarkistaa, onko potkurissa uuden kiiltävä lakkapinta vai tyyliin "kulunutta kauneutta".

Talvi on siis tulossa taas jossain vaiheessa, vaikka siitä ei ole täällä maaseudulla oikeastaan muuta hyötyä kuin että töitä on vähemmän kuin kesällä.

Viedessäni tyhjennetyn multasaavin menin tarkistamaan kellarin tilanteen. Remppu ovi irtosi saranoiltaan pari talvea sitten. Suojasin oviaukon villahuovalla ja hyvin se on ajanut virkansa. Halpisnastat, joilla huopa on kiinnitetty tilapäisesti, alkavat irtoilla seinästä, kun sarana oli tarkoitus korjata, mutta se jäi tekemättä.

Perunansiemenlaatikossa virui parisenkymmentä mustaa maatiaisperunan mukulaa. Säilytämme alkuperäiselajikkeen siemenpankkia. Nakkasin viisi perunaa taas menemään. Niihin oli rutto tarttunut.

Emme ole malttaneet tilata pottumaan muokkaajaa, kun vuonna 2018 auringonkukkapellon muokkaus tuli tolkuttoman kalliiksi. Onhan tuo jonkinlainen muokkauskone pellolle talhattu, mikäli sattuu möyhennysinspiraatio ennen talvea iskemään.

Sen verran sain kellarissa aikaan, että kannoin homeisen tuulensuojalevyn pellolle. Ja yritin paikata rikkinäistä ikkunaa. Isäntä oli halltexin aikoinaan kellariin lämmöneristeeksi asentanut. Ei kaikkein paras materiaali kosteassa paikassa betoniseinää vasten. Liekö siinäkin ollut tarkoituksena eristää joskus paremmin, mutta se oli jäänyt tekemättä.

Seuraavaksi aloin siivota kuistia. Siellä on nurmen ja apilan siementä säkeissä paikkauskylvöjä varten. Sitten minulla välähti! Ne omituiset ryynit majoitusrakennuksen sängyissä loppukesällä!

Meille oli tuolloin tulossa majoittujia. Kun menin petaamaan vuoteita, ihmettelin omituisia ryynejä petivaatteiden sisällä. Myyrät olivat ne sinne kuljettaneet. Siimahäntäystäväisemme tapaavat jemmata talvivarastojaan mitä merkillisimpiin paikkoihin. Huoltomies löysi kerran auringonkukansiemenkasan auton konepellin alta. 

Yritin saada siemenet sopimaan löytämiini muovilaatikoihin. Niitä oli kuitenkin sen verran paljon, että olisi pitänyt etsiä useampi boksi. Tilapäisjärjestelynä kannoin siemensäkit sisäsaunan nurkkaan. Sinne kai eivät myyrät pysty kulkuaukkoa laattalattian läpi jyrsimään!

Nytpä selvisi "ryynien" arvoitus! Kuistikaan meillä ei ole myyränpitävä. Siimahännät olivat kuljettaneet kuistin siemensäkeistä muonavarastoja pihan toisella puolella olevaan ulkorakennukseen! Eihän yksi kissa pysty koko mäen myyräkantaa kurissa pitämään, varsinkaan kun sillä on jatkuvasti tarjolla teollisesti valmistettua kissojen täysravintoa.

Kirjoitin alkusyksyllä pitkän työlistan lähiaikoina suoritettavista töistä. Pitäisi hakea taimikasvatusmultaa, kiinnittää maatilan mainoskyltti toisenkin tien varteen, siivota kellari, raivata vesakoita. Ne ne ovat loppumaton luonnonvara mikäli et käytä kemiallista torjuntaa kantoihin.

Mutta, ennenkuin aletaan lisää puuhastelemaan, pidetään kunnon päiväettonet ja jatketaan sitten tekemättömien töiden miettimistä. Johan se on puolen päivän aika. 

Uutuuksia verkkokauppaan

Hiphei! Kun meillä on nyt kivijalkaliike sekä verkkokauppa, voimme aloittaa joulumyynnin teholla. Toissa viikolla tuli postikorttisarjaan täydennystä tonttuaiheisella kortilla, joka on kuvattu Yläpihan arvokkaassa kulttuuriympäristössä. Kuvauspaikkana on 1700-luvulla rakennettu aitta, jonka kynnyksellä tonttu istuu.

Postikorttien hinta on 2,00 € / kpl ja tuotot käytetään arvokkaan paikallisen kulttuuriympäristön hoitoon. (mikäli töihin onnistutaan jostain saamaan perinnerakentamisesta perillä oleva kirvesmies, heh!) 

Viimeinkin kunnollinen verkkokauppa!

Tässä on vietetty muutama yötön yö verkkokauppaa tehdessä. Onhan niitä viritelmiä ollut vuosien varrella jos minkäkinlaisia. Tällä hetkellä kokeilun alla on ilmainen MyCashflowin verkkokauppa-alusta. Tuotteita tuskin tulee myyntiin kerralla kymmentä enempää. 

Kunnollisen nettiputiikin perustamiseen innoitti kaksi tapausta. Joku tilasi kirjan entisestä verkkokauppa-aihiostamme. Toisekseen PIKES järjestää koulutuksen  verkkokaupan laadintaan. Kolmanneksi saapuva syksy hiljentää matkamuistomyymäläämme. Neljänneksi, joulu tulee kohta ja ihmiset ostavat lahjoja mielellään verkosta. Tässä tulikin verkkokaupan perustamiseen enemmänkin kuin kaksi syytä, heh! 

MyCashflow on riittävän monipuolinen verkkokauppa-alusta aloittelevalle nettimyyjälle. Meidän kaupan nimi on kansainvälisesti Ylapiha Shop. Nimi on keksitty sen perusteella kun pitäjässämme toimii eräässä matkailuyrityksessä Laitala Shop. 

Verkkokauppaamme tulee myyntiin kirjoja, postikortteja ym. postiluukusta sopivaa tavaraa. Myöhemmin sisustustekstiilejä, koruja, asusteita jne. (kunhan niitä joskus ehtisi tehdä....) 

Muiden muassa Mustin Päiväkirja on myynnissä verkkokaupassamme. Huomaa alennettu hinta! Kansikuva näyttää omituiselta, kun kirja on päällystetty suojakalvolla. Ja kauppaamme pääset klikkaamalla tätä

Hyvää viikonloppua! 

Tuloja ympäristöyrittäjyydestä

Kylällämme on mainiot mahdollisuudet monipuoliseen ympäristöyrittäjyyteen. Asian voi nivoa matkailuun, vieraslajien torjuntaan, ympäristökasvatukseen, kulttuuriperinnön vaalimiseen muutamia mainitakseen. Kuvassa metsitetty pelto kylätien varrella. 

Joensuun Kukkolan tilalla järjestetään aiheesta koulutus, johon voi osallistua myös etäyhteyksin. Ilmoittaudu viimeistään 25.11. Tästä linkistä saat lisätietoa päivän kulusta. 

........ja kuinkas siinä sitten kävikään!

Pitäjälle on siis avattu uusi kirpputori. Meidän perheessä arvostetaan yhteisöllisyyttä. On hienoa, että joku yrittää elävöittää seutua. Siinä kannattaa olla mukana eikä alkaa heti arvostelemaan, että ei se kannata. Täällä vallitsee vahva itäsuomalainen kateus. Siksi tällä seudulla on paljon vähemmän yrittäjiä kuin esimerkiksi Pohjanmaalla.

Kirpputori sijaitsee entisessä liikehuoneistossa, ja näyteikkunaan pyydettiin jouluisia koristeita. Meidän huushollissa ei sattunut olemaan ylimääräisiä krumeluureja. Kun jotain touhutaan, niin kannattaa olla mukana asiassa. Niinpä askartelimme tällaisia lumikiteitä ikkunakoristeiksi. Nämä ovat helppoja ja nopeita tehtäviä.

Koristeista tulikin mieleen, että voihan niitä myytäviäkin laittaa ikkunalle - mikäli mahtuvat. Jostain myyjäisistä oli jäänyt yksi sellofaaniin kiedottu pöytäkynttilä. Äkkiäkö nuita pyöräytti lisää lahjapakkaukseen! Luultavasti menevät kaupaksi pikkuviemisinä jollekulle.

Perheen sillinsyöjältä oli kertynyt lasipurkkeja varastoon. Niistä sai näin nätit tuikkukipot. Ei kun näyteikkunalle koristeeksi!

Käsityömyymälästä oli jäänyt muutamat joulusukat myymättä. Nämä saa nyt pitäjän kirppikseltä itselleen eurolla kappale.

Parit joululiinatkin laitettiin myyntiin. Eivätkä ole hinnan kirossa. Pakkasin nämä kauniisti pahvilaatikkoon ja viemme ne ensi viikolla kirpputorille. Siinä se loppuilta kului mukavasti. Kissakin hyppäsi laatikkoon, mutta se häädettiin pois. Kissa ei ole myynnissä.

Vintagehelmiä

Keskustaan avataan kirpputori. Pyhäpäivän kunniaksi aloin penkomaan perheen vaatevarastoja. Meillä on hyvälaatuisia, ajanmukaisia tekstiilejä, jotka on syystä tai toisesta jääneet käyttämättä. 

Myytävien kirppisvaatteiden täytyy olla siistejä. Äkkiähän tuota koneellinen pyykkiä kertyikin. Osa otetaan vielä itselle käyttöön. Ei kannata pestä vajaita koneellisia.

Syvemmälle kaappia tutkiessani löytyi tällaisia retromekkoja. Ne ovat olleet kaapin perillä varmaan kolmekymmentä vuotta. Naureskelimme, että kukahan näitäkin tarvitsisi. 

Netistä paljastui, että tällaiset vintagekamppeet ovatkin haluttua arvotavaraa. Hinnat pyörivät useissa kympeissä. Ei kannata myydä parilla eurolla.

Lajittelin mummolta jääneet mekot sängylle. Joukossa suvun muidenkin naisten meille päätyneitä leninkejä. Näitä on monta. Erivärisiä. Lyhythihaisia, puolihihaisia, liivihameita. Usein keinokuituisia, kuten 60-70 -luvulla tahtoi olla.

Yläpihan tilalla on oma kotikirppis. Leningeistä voi perustaa kirppikselle oman vintageosaston. Ei kannata kaikkia laittaa heti myyntiin. Muutamia kokeeksi. Markkinointi on tietenkin tärkeää, että ihmiset tietävät tulla ostoksille.

Muutamia mekkoja mummo oli laittanut ripustimille sisimmiksi muiden leninkiensä alle. Nämä ovat vielä vanhempia. Ehkä mummon nuoruudesta 1950-luvulta.

Aavistin, että näihin leninkeihin saattaa liittyä rakkaita muistoja, jotka mummo tahtoi kätkeä muilta ihmisiltä. Saattaa, olla että vain hän tiesi, mihin tilanteisiin nämä liittyivät. Oliko jompikumpi leningeistä ollut hänen päällään tavatessaan ensi-ihastuksensa?

Näitä mekkoja en laittanut myyntiin, vaan talletin ne takaisin kaapin kätköihin muiden mekkojen alle kuten mummo oli tarkoittanutkin. 

Iltalenkillä

Iltalenkillä tuli mieleeni, miten aina Jenni-koiran kanssa kävellä tepsuttelimme syysiltoina kyläteitä pitkin. Joskus oli yhtä hämärää kuin tänään. Teimme välillä pitkiäkin lenkkejä. Kerran sattui tuttava olemaan liikkeellä ja varmasti ihmetteli mitä teen koirani kanssa niin kaukana.

Jenni oli ihana koira! Saimme sen eräästä talosta, kun vanha pariskunta ei jaksanut siitä enää huolehtia. Jenni oli norjan harmaa hirvikoira. Se oli naaras eikä koskaan karannut pihastaan minnekään. Sai aina olla irti. Metsästysvaisto oli pennulta mennyt, kun sen emä oli ammuttu pennun silmien eteen. Niin jotkut kertoivat. 

Jennillä kävi sulhanen naapurikylältä ja koiruus sai kolme pentua. Lapsukaiset eivät muistuttaneet lainkaan äitiään, kuten kuvasta näkyy. Valitettavasti pennuille ei käynyt kovin hyvin. Yksi meni jollekin alkoholiongelmaiselle, eikä hän jaksanut pitkään villiä pentua katsella. Toinen meni metsästäjälle. Koira ajoi kyllä jänistä, muttei haukkunut sitä. Eipä käynyt sillekään pennulle hyvin. Kolmas meni kaupunkikoiraksi. Sen kohtalosta ei tiedetä sen enempää. Jospa tällä oli onnellisempi tarina.

Jennille tuli myöhemmin kohtutulehdus. Joku sanoi, että antakaa vaan kuulaa kalloon. Aina saa uusia koiria. Ei. Veimme rakkaan Jenni-koiran eläinlääkärille. Hän leikkasi koiran ja Jenni parani ja eli vielä neljä tervettä vuotta sen jälkeen.

Jennin piti pitää suojatötteröä leikkauksen jälkeen ettei se repisi tikkejään. Ressukalle tietenkin naurettiin kun se aluksi törmäili tötterö päässään. Mutta nopeasti koira oppi syömään ja juomaan sen kanssa.

Kun tötterön sai ottaa pois Jenniltä, koira katosi vähäksi aikaa kujarakennukseen. Pehmytluonteista koiraa nolotti niin kovasti moinen muovikapistus, että päästyään siitä eroon, se meni hetkikseksi rauhoittumaan.

Vuosien jälkeen Jenni alkoi oksentelemaan ja joi paljon vettä. Voi, miten muistan erään itsenäisyyspäivän, joka meni mattopyykillä koiran oksenneltua. Veimme Jennin eläinlääkärille. Jennillä oli maksakasvain, eikä sitä voinut enää leikata.

Kuultuaan surullisen uutisen, Jennin edellinen isäntä tuli hyvästelemään koiransa ja hän itki ja halasi Jenniä. Liikuttava hetki. Muistan vieläkin, kun sairas Jenni tassutteli hiljaa keittiöön, katsoi minua sameilla silmillään kuin 

sanoakseen minulle: "-Kuule, minulla on nyt aika paha olla."

Sitten Jenni kuoli. Koira oli haudattava ja kuin ihmeen kaupalla löysimme vanhan pihlajan juuresta kivettömän kohdan. Siihen hautasimme rakkaan Jenni-koiran. Haudalle istutettiin ukonhattu muistoksi ja myöhemmin hankin pienen hautakivenkin. Jennin seuraajan, Mustin, kuoltua istutin haudoille lisäksi valkeita krookuksia ja valkovuokkoja. 

Surin pitkään ihanan Jenni-koiran menetystä. Minulla oli elämässäni vaikea vaihe asioista, joihin en itse pystynyt vaikuttamaan. Jenni oli suurena lohdun tuojana hankalina aikoinani.

Sain tädiltäni syntymäpäivälahjaksi maton. Laitoin sen sänkyni alle, jossa Jenni tahtoi aina öisin nukkua. Yöllä herätessäni silitin Jennin karheaa karvaa ja koira röhähteli mielissään. Sain siitä suurta lohdutusta. Vielä koiran kuoleman jälkeen pidin pitkään mattoa sänkyni alla, silitin tyhjää mattoa ja muistelin Jenniä.

Jennin viereen aikanaan haudattiin Musti-koira sekä Upi-Ville-Petteri -kissa. Se on todella kaunis hautapaikka. Kylän yksi komeimmista näköaloista avautuu siihen. Vanha pihlaja kaartuu lemmikkien hautojen yli kuin suojellakseen niitä. Peltoaukea avautuu hautojen edessä ja kylätie kulkee kauempana, mutta näkyy haudoille. Mustin kuoltua pellossa kukkivat auringonkukat ja viereisellä pellolla oli apilaniitty. 

Muistelin ihanaa Jenni-koiraa tänään iltalenkilläni ja samalla kauhistelin kotikyläni metsittymistä. Kaikki maanomistajat tahtovat kasvattaa metsää ja kylän kauniit maalaismaisemat katoavat synkkään kuusimetsään.

Katsokaa nyt tuotakin kuvaa! Muualta ei päivä näy kuin sähkölinjan kohdalta ja tieurasta. Kohta varmaan sähkötkin kaapeloidaan maahan kun linjalla ei saa kasvattaa metsää. Metsänomistajat ryhtyvät laskemaan, miten monta mottia puuta jää tuottamatta sähkölinjan kohdalla. 

Valtio tai muut ns. viralliset tahot eivät voi puuttua tähän kehitykseen. Ollaan vaan tumput suorina ja katsotaan vierestä. Metsäalan toimijat taas voivat täysin vapaasti houkutella ihmiset metsittämään arvokkaat kylämaisemansa kysymättä naapureiden, kyläläisten tai seudun matkailuyrittäjien mielipidettä asiaan. 

Tällainen toiminta ei ole oikein! Jälkipolvet syyttävät vanhempiaan kulttuuriperinnön tuhoamisesta. Kuka takoisi näille järkeä päähän? Eivät he köyhyyksissään ole peltojaan metsittäneet. Päinvastoin, jo muutenkin varakkaat ihmiset tahtovat entistä enemmän tuloja itselleen. Seuraavassa aihetta sivuava videonpätkä Vinksin vonksin

Ovikranssi DIY

Pyhäinpäivä ja muut suuret loppuvuoden juhlat lähestyvät. Juhlakaudeksi on hauska askarrella jotain omin pikku kätösin. Annan ohjeen myyjäisissä suuren suosion saavuttaneisiin ovikransseihin.

Ensinnäkin tarvitset pajun tai muun notkean kasvin oksia. Huom! Älä kerää oksia ilman maanomistajan lupaa. Jos sinulla on edellisvuodelta tähteeksi jääneitä oksia, ne kannattaa liottaa ensin notkeiksi, että käy riks raks ja niks naks.

Tarvitset myös sylillisen katajan tai muun kasvin oksia. Älä leikkele oksia elävistä kasveista, vaan kerää maasta. Kysy tarvittaessa lupa maanomistajalta. Tarvitset myös rautalankaa ja oksasakset. Tässä tapauksessa käytimme edullisempaa kalalankaa.

Leikkele kranssiin tulevat oksat noin 15 senttisiksi ja niputa ne siististi,jotta kasasta on helppo ottaa oksia työn edetessä. 

Ensimmäiseksi punotaan panta, jonka ympärille aletaan kietoa oksia. Tässä panta on vielä vahvistettu kalalangalla, kun oli vähän lyhyitä nuo pajunvitsat. Nääs viime vuonna istutettu koripaju ei ole vielä kasvattanut pitkiä versoja.

Katajan oksia, tai mitä sitten käytätkään, aletaan punomaan pannan ympäri tasaisin välein. Muista pitää kalalanka koko ajan tiukalla. Aloittelijan on syytä käyttää rautalankaa, jonka voi välillä päästää käsistään.

Kun olet punonut oksia kranssin ympäri, piilota viimeiseksi punomiesi oksien kannat ensi punottujen oksien latvojen väliin. Voit hieman sipistellä oksia ja vaikka leikata liian pitkiä lyhyemmiksi. Laita lopuksi ripustuslenkki. Valmis!

Ylimääräiset oksat kannattaa silputa ja käyttää kompostin kuivikkeena. Ne ovat siihen tarkoitukseen mitä mainioimpia. 

Olemme tänään viettäneet Euroopan Maisemapäivää. Täällä oli näin kaunis aamutaivas. 

Kekrimarkkinat 15.10.

Zippa, dippa, halibazuidaaduidaa! Syksy on tullut mutta jotain kivaakin on tiedossa! PIKES:in matkailuneuvoja vinkkasi elokuussa Kekrimarkkinoista. Vastasin, että eipä taida kannattaa niihin pippaloihin osallistua kun saattaa olla jo lunta maassa. 

Pitkä ja erinomainen syksy on käsillä. Tulinkin toisiin aatoksiin ja aloin etsimään Kekrimarkkinailmoitusta. Vaan eipä sitä mistään löytynyt. En juljennut Facebookissakaan alkaa asiasta huutelemaan. Tänään oli asiasta pitkä juttu paikallislehdessä. Mutta netissä ei pihaustakaan. 

Lehtijutun lopussa mainittiin että myyntipaikkoja on vielä varattavissa mikäli kiirehtii. Tsekkasin säätiedotuksen. Poutaa lupasi. Ja minulla tarvikkeet hankittuina seuraavaa leivonta kertaa varten. Soitin torivalvojalle ja tiedustelin asiasta. 

Ilmaiset, katolliset myyntipöydät. Jee! Nyt meikäläistä vietiin! Nurmeksen Ikolan Kekrimarkkinoilla on myynnissä Yläpihan tilan perinneleivonnaisia karjalanpiirakoita, munkkeja, kakkuja, havukransseja ym. Lisää tietoa tapahtumasta täältä 

Piritan päivän myyjäiset

Tulkaa Valtimon torille huomenna Piritan Päivän Myyjäisiin! Merkkipäivän vietto on oma keksintöni. Lukekaapa tämä.

Harrastin aiemmin DX-kuuntelua. Meillä ei ollut tuolloin internetiä, älypuhelinta eikä muita nykyajan hienouksia. Kuuntelin Vatikaanin radiota, kun siellä oli perjantaisin suomenkielinen lähetys. Lieneekö Leena Monti enää toimittajana?

Radio-ohjelmassa kerrottiin suomalaistytöstä, joka on liittynyt birgittalaissisariin. Kerrottiin että hän on Pohjanmaalta kotoisin. Radiotoimittaja oli yllättynyt, kun yksi uusista noviiseista oli tiedustellut selvällä suomenkielellä: "-Maistuisko pipari?" Että vielä nykyaikana suomalainen luterilaistyttö liittyy luostarisisareksi! Se on rohkea elämänvalinta. 

Mitä sillä on väliä, onko ihminen suurperheen äiti, uranainen tai vaikka nunna, kunhan on onnellinen ja sydämessään tietää, että on elämässään oikean valinnan tehnyt. Ensimmäiseksi mietin, mitä tämän uuden sisaren äiti mahtaa miettiä lapsensa valinnasta. 

Tuli mieleeni Äiti Maria, joka menetti kuolemalle parhaassa iässä olleen Poikansa meidän ihmisten rikkomusten takia. Eihän sisar Marja-Liisa sentään kuollut väkivaltaisesti, mutta on se pieni kuolema, kun oma lapsi muuttaa kauaksi kotoaan, ulkomaille. 

Yhteydenpito läheisiin rajoitettu muutamaan kirjeeseen ja parin vuoden välein tapahtuviin kotikäynteihin. Tytär ei koskaan saa työpaikkaa, muuta omaan kotiin, perusta perhettä, synnytä lapsia isoäidin iloksi. Ei mitään tavallisen ihmisen elämää. Vaan jotain vierasta, pelottavaakin. Tällainen on kova paikka äidille, joka on synnyttänyt ja kasvattanut lapsensa aikuisuuteen. Toivonut hänelle hyvää elämänuraa ja lapsi tekeekin näin radikaalin ratkaisun! 

Seuraavana syksynä meille tuli Pohjanmaalta sukulaisia käymään. Eno oli paljon reissannut ulkomailla ja tavannut kaikenlaisia ihmisiä. Kuinka ollakaan, keskustelu siirtyi luostarisisariin. Eno oli heillekin ollut ompelukonetta kauppaamassa. Sukumme on kuulu liikemisessuku. 

Selvisi, että uusi birgittalaissisar on enon naapurin tyttö! Kyllä maailma on pieni! Toivotaan, että sisar Marja-Liisalla on onnellinen elämä ja että hän on tehnyt oikean ratkaisun toteuttaa kutsumustaan! 

Hirsirakennuksia ja stroganovia

Niitettiinpä vähän noiden kulttuuriperintörakennusten kivijalkojen ympäriltä pahimpia nokkospehkoja pois. Navettaakin pitäisi näköjään kengittää ja takapuolelta on taas yksi seinähirsi lahonnut. Se olisi uusittava. Meillä oli kallis perinnekorjaaja töissä, mutta hän ei tehnyt muuta kuin asensi parit ikkunat särkyneiden tilalle. Kallista on perinnerakennusten korjaus! Lottovoitto, missä sinä viivyt?

Navetan takana on näin komeat, Pohjois-Karjalan suurimpiin lukeutuvat haavat. Isomummu Anna on ne aikoinaan tuohon istuttanut. Haapojen vieressä kasvaa kolme 2,5 metristä haavan juurivesaa. Ne ovat siis identtisiä emopuiden kanssa.

Meillä on vielä saatu pidettyä pellot metsittämättöminä. Tännekin metsitystä on uutterasti tarjottu. Jopa uhattu ilmaston pilaamisella ellei metsitetä. Muualta kylästä lähes kaikki perinnebiotooppipellot istutettiin kuusen taimille kymmenkunta vuotta takaperin. Pari vielä metsittämätöntä peltohehtaaria koulunkylällä kasvavat umpeen luontaisesti.

Rankan työpäivän jälkeen ruoka maistuu. Seuraavassa makkarastroganovin pikaresepti. Jos et ole kovin keittiössä viihtyvää lajia, tässä tulee sinulle loistava pikaruokaresepti. 

Ota kaksi Rainbowin uunilenkkipakettia. Leikkele ne noin puolen sentin paksuisiksi suikaleiksi. Käristä suikaleet kuumalla pannulla voissa ruskeiksi. Lorauta sekaan ketsuppia niin että seos punertuu. Höystä maitotilkalla. Hauduta kannen alla viisi minuuttia. Tee sillä aikaa perunamuusi. Puoli litraa kiehuvaa vettä sekoitetaan 2 dl muusijauhetta. Kaada hieman maitoa sekaan. Mausta kumpainenkin kokkaus suolalla ja ei muuta kuin ääntä kohti.

Virtuaalinen valokuvanäyttely

Eksoottinen kylämme kiinnostaa ihmisiä ja monet tulevat ihailemaan maisemiamme - jotka suurelta osin tosin on metsitetty. Kyläkirjahanketta vauhdittaakseni järjestin valokuvanäyttelyn, josta saatavat tulot menevät kirjan julkaisukuluihin. Valokuvien painatustarvikkeet jo maksoivat niin paljon, ettei ensimmäisenä näyttelyvuotena saatu edes niiden kustannuksia katettua. 

Näyttely jouduttiin kokoamaan pikavauhdilla, koska korona uhkasi peruuttaa koko projektin. Muisteluksia Sivakasta voit lähettää edelleen tänne vuoden loppuun asti. 

Valokuvien värit ovat jo haalistuneet ja näyttely on purettava kohta pois. Pääset virtuaalikierrokselle Ennenvanhaan Sivakassa -valokuvanäyttelyyn tästä linkistä. Videon loppu on ajatuksia herättävä. Ehkä jonain vuonna anon kaupungilta apurahaa johonkin toiseen valokuvanäyttelyyn.