Tutun muistolle

 

Juuri ennen juhannusta meidät tavoitti suru-uutinen entisen kyläläisen poismenosta. Kuin tietävän lähtönsä lähestyvän, hän vieraili kotikylällään muutama päivä aiemmin. Samana iltana muodostui tavattoman kaunis, satumainen usva pelloille. Aurinko oli laskenut punaten horisontin. Ilmestys ikään kuin kunnioitti tämän suuren luonnonystävän poismenoa.

Meillä kasvaa vanha juhannusruusu ja se alkoi kukkimaan. Sade hieman haittaa kukintaa. Muuten vesi on tarpeen viljelyksille ja rengaskaivoille. Ruusun alku on mailtamme, joka oli edesmenneen henkilön mummon kotipaikka.

Vein ruusukimpun poisnukkuneen kotipaikalle.

Sinne johti metsätie. 

Voi surkeus! Vainajan kotitalo oli purettu. Pienet peltotilkut, joista perhe repi vaatimattoman elantonsa, ryytimaa, marjapensaat, kukkapenkki. Kaikki oli hävitetty ja istutettu kuuselle. Parinkymmenen vuoden kuluttua kukaan ei enää tiedä, että paikalla on perhe asunut ja viljellyt peltotikkuaan. Iloineen ja suruineen. Kaikki on hävitetty ja metsitetty. Vainajan kotitalon paikalle oli tehty puutavararekkojen käännytyspaikka.

Tehometsätaloutta harjoittava naapuri oli ostanut paikan. Toinen naapuri kehui, että saatiin sekin aukko metsää kasvamaan. Näinköhän käy meidänkin, lähes 300 vuotta vanhan sukutilan peltojen ja perinnerakennusten kun nykyisistä omistajista aika jättää? Kaikki puretaan ja metsitetään kuuselle. "-Pellot täytyy metsittää että saadaan lapsille leipää", kommentoi joku takavuosina. Niin, ruokaahan saa kaupasta. Turha on hyviä peltoja maataloudelle uhrata. Kaikki maajussit ovat kepulaisia, tai vieläkin pahempaa; persuja tai vihervassareita, hyi hitto! Metsittää vaan, niin siitä saa rahaa! 

En valehtele, jos sanon että itku tuli katsellessa tutun kotia.

Vain muutama tiilenmurikka oli jäänyt kodista jäljelle. 

Laskin ruusut edesmenneen tutun puretun kodin paikalle. 

Vieressa valkolehdokit kukkivat. Niitä ei tehometsätalous ole vielä onnistunut hävittämään. 

Ostin kaupasta Luonnonsuojeluliiton surunvalitteluadressin. Osa sen tuotosta käytetään maamme luonnonsuojelutoimintaan. Minusta tämä on kunnianosoitus suurelle luonnonystävälle. 

Myös adressin värssy sopii luonnossa paljon retkeilleelle. Lepää rauhassa, Matti! 

Tärkeää asiaa suomalaisesta maataloudesta

 

Katso tämä video ja kannata kotimaista ruokahuoltoa! Jos kaikki pellot metsitetään kuten jotkut haluavat, niin missä se ruoka sitten kasvatetaan? Ei leipä kasva puussa vaan pellossa! Tue kotimaista ruoantuotantoa. Ja pientilat takaisin kunniaan! Katso video töstä. 

https://vm.tiktok.com/ZNdeu6KTo/

Maisemapäivä

 

Tarina Yläpihan matkailutilasta syntyi tarpeesta säilyttää edes osa aiemmin kuuluisan Sivakkavaaran komeista vaaramaisemista. Häkkilän Yläpihan maanviljelijä Hannes Häkkinen arvosti maisemia suuresti. Tämän kuoltua lähes kaikki kylän pellot metsitettiin kuuselle. Ei ollut ketään, joka olisi kyseenalaistanut toiminnan. Maanomistajien puoluepoliittiset näkemykset vielä edistivät asiaa. Tarjottiinpa EU-tukipeltojen metsitystä meillekin. Pellot metsittämällä samalla olisi kadonnut Sivakkavaaran tunnusmerkki vaaramaisema Hannes Häkkisen sukutilan mailta. Syntyi kysymys miten pitää maisema-asiaa esillä ja säilyttää omat vaaramaisemat avoimina. Niinpä tuli idea perinnetilan perustamisesta. Netistä löytyi sopiva vanha maalaistalo entisen päärakennuksemme paikalle ja loppu onkin historiaa. Pääosa pelloista on kunnostettu niittokelpoisiksi ja loputkin aiotaan kivetä lähivuosina. Koiravaaran kylänosassa on perustettu suojelualue, joka takaa peltojen ja näin ollen arvokkaan kulttuurimaiseman säilymisen tulevaisuudessa.

Vain suuri on kaunista?

 

Asutamme vanhaa 1600-luvulta periytyvää maatilaa. Sukumme on viljellyt paikkaa vuodesta 1754, juhlavuosi siis. Olen iloinen perinteikkäästä tilastamme. Tahdomme säilyttää vanhan rakennuskannan ja esi-isien raivaamat pellot metsittämättöminä. Vaalimme kulttuuriperintöä ja luonnon monimuotoisuutta. Maatilamme on seudullisesti arvokas kulttuuriympäristö rakennusperintönsä ja komeiden kaukonäkymien johdosta. Tilalta avautuva vaaramaisema on kylän tunnusmerkki. 

Tuottajajärjestöjen taholta on alkanut kuulua toivomuksia tilamme metsittämisestä. Heidän mielestään maassamme saisi olla vain suuria, monen sadan hehtaarin maatiloja. Pientilat joutaa yhdistää suurtiloihin tai metsittää pois EU-tukia suuremmilta viemästä. Isot maatilat saavat vuosittain kymmeniä tuhansia euroja maataloustukia. Se on hyvä asia. Muuten ei maatalous maassamme kannattaisi. Pientilamme saa tukia sen verran että pellot saa pidettyä joltisessakin kunnossa. Eivät suurtilat kostuisi näistä muutamista euroista mitään! Pieniä ja suuriakin tiloja lopettaa jatkuvasti. Kyllä isot tukensa saavat. Olen maaseutuyrittäjä ja saan tuloni maa- ja metsätalouden harjoittamisesta sekä matkailusta. Saan voimia kotivaaraltani avautuvasta upeasta näkymästä. Jos olisin jatkanut opiskelujani ja muuttanut muualle, elämäni olisi aineellisesti rikkaampaa, mutta en saisi elää näin kauniissa ympäristössä. Tämä on näitä elämän valintoja. Olen unelma-ammatissani. Koen, että minulta halutaan viedä elinkeino ja elämäntapa jos perinteikäs sukutila joudutaan alasajamaan. 

Tämä oli aikoinaan suuri maatila, jonka pellot ulottuivat 10 kilometrin päähän. Vuosien ja vuosisatojen kuluessa maita on jaettu sukulaisten kesken. Niinpä meille jäi tämä tila. Pidimme lypsykarjaa vuoteen 1987. Esivanhempiemme raivaamia peltoja ei metsitetty vaan ne pidettiin kunnossa niittämällä. Vanhoja rakennuksia ei purettu. “-Hulluja olette”, kuului joidenkin kommentti asiasta. Parissakymmenessä vuodessa kivisemmät peltolohkot vesoittuivat. Päästessämme EU-tilaksi vuonna 2006, meillä ei enää ollutkaan tukiin vaadittuja peltohehtaareja. Pelloille kylvetään maisemakasveja, pidetään riistapeltoja jne. Nurmipellot sitovat hiiltä siinä kuin metsäkin, joten maatilamme ei ole ilmansaastuttaja kuten joku väitti. Kallista on maanmuokkaus kun ei saa viljelijätukia. Uhanalaisia lajeja kasvava perinnebiotooppi ei saa LFA:tä pinta-alojen vähäisyyden vuoksi. Olen yrittänyt kasvattaa tilakokoa ostamalla lähistön peltoja, mutta maanomistajat mieluummin metsittävät maansa kuin myyvät niitä vieraille. 

Kylä oli aiemmin kuuluisa komeista vaaramaisemistaan. Kymmenisen vuotta sitten paikallinen metsänhoitoyhdistys innosti kyläläiset metsittämään jäljellä olleet peltonsa. Niinpä maisemat katoavat kuusikkoon. Huomatessani tilanteen otin yhteyttä eri tahoihin arvokkaan kylämaiseman suojelemiseksi. Maanomistuslaki on niin pyhä etteivät viranomaiset mahda maisemien metsitykselle mitään. 

Kunnan silloinen ympäristöviranomainen neuvoi ostamaan metsitetyt tienvarsipellot ja raivaamaan ne takaisin avoimiksi. Tätä ehdottivat muutkin. Olisimme saaneet lisää kaivattua peltomaata ja arvokas kylämaisema olisi pysynyt avoimena. Maanomistajat olisivat saaneet heti tuloja maistaan eikä olisi tarvinnut huolehtia kalliista taimikonhoidosta. Peltoja olisi ostettu muutamia hehtaareja. Ei kokonaisia maatiloja. Tämä ei maanomistajien mielestä kuitenkaan ollut hyvä idea. 

Meille metsitystä tultiin useaan otteeseen tarjoamaan sisälle pirttiin asti isännän maatessa kuolinvuoteellaan. Rohkeaa toimintaa tulla tarjoamaan metsitystä kylän kantatilalle, jossa on arvokas kulttuuriympäristö maisemineen, tilan jatkaja kolme vuotta aiemmin valmistunut maatalouskoulusta. Emme suostuneet metsitykseen. Niin vanhan sukutilamme pellot ja samalla kylän viimeinen vaaramaisema säästyivät metsitykseltä. 

Joku ottaisi pellot ilmaiseksi laidunmaakseen. Olemme maksaneet paljon peltojen kunnostuksesta joten tahdomme saada myös tuloja niistä. Olemme yrittäneet laajentaa peltopinta-alaa kunnostamalla vanhoja metsittyneitä peltolohkoja. Samalla ainut kylän jäljellä oleva vaaramaisema on avartunut entisestään. Täytyy kasvattaa pinta-alaa pysyäkseen kehityksessä mukana. Pientiloillakin on paikkansa tässä maassa. Esitämme suurkiitoksen avusta paikallisille koneurakoitsijoille ja metsäyhtiöille tässä “ennallistamishankkeessa”. Tämä on kallista puuhaa eikä pellonraivaukseen saa avustuksia kuten niiden metsittämiseen. Tahdomme säilyttää sukutilamme pellot ja laidunalueet jatkossakin avoimina ja raivata niitä lisää. Annetaan pientilojenkin olla olemassa! 

Luomua vai ei....

Polkan sato alkoi viimeinkin kypsyä elokuussa, kun muilla mansikkakausi alkoi suunnilleen juhannuksen tienoilla. Pensaat näyttävät reheviltä, sato keskinkertainen. Koeviljelemme mansikkaa "luonnonmukaisin menetelmin" - kuten termi kuuluu. Emme ole siis luomuvalvonnan alaisina pienen pinta-alan sekä valvonnan suurien kustannusten vuoksi. 

Luomuviljelijä maksaa siis itse pakollisen luomutarkastuksen! Tänne ei kannata investoida mitään kalliita viljelmiä, sillä seuraava isäntä metsittää kuuselle tämänkin ryytimaan. Nykypolvilla ei ole arvostusta esi-isien työtä kohtaan. Ei ole maahenkeä. Miten kiviset pellot on käsipelillä raivattu ja niitä viljelty. Ollaan päästy kaupungissa rahan makuun ja sitä tahdotaan aina vaan lisää ja lisää piittaamatta perinteistä. Pienviljely on ekologinen elämäntapa, jossa kunnioitetaan menneiden sukupolvien työtä. Se ei (rahan)tuotannon maksimointia! 

Tilalla on saatu kohtalaisen hyviä kokemuksia tavanomaisesti tuotetusta mansikasta. Yksi kymmenen metrin penkki tuottaa satoa viisi kiloa. Siitä äkkiseltään laskettuna aarista saa sata kiloa satoa. Ihan mukava määrä kun mansikan hinta on mitä on.

Perustimme luonnonmukaisesti viljellyn mansikkamaan viitisen vuotta sitten. Paikallinen maanviljelijä muokkasi maan todella hyväksi. Tilasimme 50 polkamansikan taimia ja ei kun istuttamaan. Seuraavina vuosina istutettiin rönsyjä väleihin. Kanankakkarakeilla lannoitettiin kahdesti vuodessa. 

Mutta, mutta. Mansikkaa tuli parina vuotena kohtalaisesti. Viime kesänä tyssäsi. Koko aarilta lienee satoa tullut puolisenkymmentä kiloa. Mistä mättää? "Kuukkeli" tiesi, että reiät mansikoiden lehdissä voivat olla erään tuhohyönteisen aiheuttamia. Paikallisessa puutarhamyymälässä ei ollut torjunta-ainetta moiseen vitsaukseen. Ei luomua eikä tavanomaista. 

Tänä vuonna sama juttu. Mansikoita tulee vähän ja ne ovat pieniä rupeloita. Suomessa tuotetaan puhtaita elintarvikkeita tavanomaisin menetelmin. Nähtäväksi jää, millä menetelmällä meillä viljellään seuraavat mansikat. 

Lähiruokapäivä lähestyy

Nyt kyllä kävi tosi köpelösti! Nimittäin mainostin viinimarjoja myytäväksi. Sain monta tilausta. Kun menin pehkoihin katsomaan, hädin tuskin sain niitä pari litraa itselle. Nyt jäävät mustaherukkahillot ja muut sörsselit tekemättä. Ja mustikoita tuli puoli litraa. Onneksi pakastimessa on entisiä ja kaupasta saa hätätilassa ostettua lisää.

Vietimme kuluneella viikolla Suomalaisen Ruoan Päivää. Juhlimme merkkipäivää syömällä omalla maatilalla kasvatettuja perunoita ja omenia. Kaikki eivät oikein pidä siitä että tällä kylällä on vielä peltoja ja juuri meidän suvulla. Kas kun ovat itse metsittäneet peltonsa ja sitten huomasivat, ettei se niin tuottavaa olekaan. Eihän joka asiassa tarvitse noudattaa yleistä mielipidettä. Se on rohkeaa valita toisin kuin enemmistö tekee. Ja monella muulla maalaiskylällä on monta maatilaa eikä kukaan kyseenalaista niiden toimintaa sanomalla, että parempi kun metsittäisitte peltonne. 

Tulkaahan ensi lauantaina 9.9.2023 klo 12.00-17.00 päiväkahville ja herkuttelemaan kotimaisilla omenilla! Myynnissä on leivonnaisia kun marjasato jäi tänä vuonna heikoksi ja kasvimaa on kesannolla.

Tänne voi myös tulla yövieraaksi. Varaa majoitus tästä linkistä

Terveisiä kulttuurimaisemasta!

Kävin katsomassa, mitä syksyllä raivatulle Pohjorinteen peltolohkolle kuuluu. Muistattehan edellisiltä vuosilta, miten vesakoitunutta niittyä uhkasi metsitys, mutta saimme suunnitelman peruutettua. Muut kylän lähipellot metsitettiin ja metsäalan asiantuntijat ajattelivat että ilman muuta mekin annamme metsittää EU:n maataloustukia nauttivat peltomme.

Metsityksen yhteydessä olisi kylän viimeinen avoin kaukonäkymä kasvanut umpeen, oikopolku vaurioitunut ja rinteen yläosan muinaisjäänteet tuhoutuneet. Teimme lohkosta maankäytön muutosilmoituksen, raivuutimme vesakot pois ja ilmoitimme alan EU:lle. Vielä tämän jälkeen metsäkeskus määräsi pellolle taimikon perustamisen, koska maankäytön ilmoitus oli ihmeellisesti kadonnut metsäkeskuksen paikallisessa konttorissa.

Ei kun kopio maankäytön muutosilmoituksesta suoraan Joensuuhun ja asia oli sillä selvä. Keräsimme mesenaattikampanjalla apua kivien raivaukseen rinteeltä. Viime syksynä saimme kaivinkoneen poistamaan kivet ja nyt odotellaan traktoria tasoittamaan peltolohko.

Tulkaa kesällä katsomaan, joko niittykukat kukkivat. Ainakin nurmea on peltolohko jo kivasti ottanut. 

Köyhyydestä

Kerroin ostaneeni kokeilumielessä tällaista kahvia. Tutut sanoivat etteivät milloinkaan osta moista. Tuumasin, että hyvä sekoitus tuli kun laittoi joukkoon kesäkahvilasta vanhettunutta hintavampaa kahvia.

Tuttava neuvoivat, että täytyy nauttia aikanaan eikä säästää. Niinhän se on. Toisaalta on oltava pahan päivän vara. Pienituloisena kannattaa elää niin ettei tarvitse ottaa lainaa tiukkoina aikoina. Mitäpä jos lainaa korkoineen ei saakaan maksettua? Monet ovat menettäneet tilat ja talot velkojille. 

Sitä eletään tulojen mukaan. Vaan ei yli varojen. Henkilökohtaisena avustajana toimiessani olin matalapalkka-alalla, mutta kuitenkin sain tuloja. Ja käytin niitä myös! Maaseudulla riittää pienemmät tulot kun ei tarvitse maksaa vuokria, polttopuut saa omasta metsästä ja täällä on vähemmän "houkutuksia". 

Tuolloin rakennutimme hirsirakennuksen ja raivuutimme lisää peltoa. Vieläkin harmittaa kun maksoimme rakennushankkeesta roimat ylihinnat. Huomasin että rakentajat fiilaavat linssiin. Vaan mistä tänne metsään olisi saanut muitakaan? 

Nykyään sitten elellään miniminituloilla. Vaan kun on tottunut että välillä rahaa on vähän, välillä vielä vähemmän, niin ei maailma siihen kaadu. Kun pystyy ruokaa ostamaan ettei koko ajan nälkä kurni vatsanpohjassa - vatsan on hyvä olla välillä tyhjänäkin eikä jatkuvasti ähkyssä. Riittävästi puhtaita, ehjiä vaatteita, asunto lämpimänä, terveys ja laskut maksettu, mitä sitä ihminen muuta kaipaisi? 

Kyllä köyhäkin voi olla onnellinen. Saamme elää komeiden vaaramaisemien keskellä. Jos olisimme metsittäneet esi-isien 300 vuotta sitten raivaamat pellot kuten muut täälläpäin, rypisimme rahassa 50 vuoden kuluttua jos ikää riittää. Paitsi että verottaja vie metsätuloista kolmasosan. Siihen mennessä on voitu metsänhakkuut kieltää kokonaan ettei metsitetyistä maista saisikaan rahaa. 

Sosiaalinen media, älypuhelimet ynnä muut nykyaikaiset sovellukset toimivat edullisesti. Luonto on lähellä. Ilves oli käynyt talostamme 30 metrin päässä haistelemassa kissan jälkiä. Hyvät retkeilymaastot, ei saasteita. Ei turvauhkia. Suuremmissa paikoissa saa pelätä aseistettuja alaikäisiä. Eikä ole vipin pyytäjiä. Köyhäkin voi elää suht onnellista elämää! 

Tuloja ympäristöyrittäjyydestä

Kylällämme on mainiot mahdollisuudet monipuoliseen ympäristöyrittäjyyteen. Asian voi nivoa matkailuun, vieraslajien torjuntaan, ympäristökasvatukseen, kulttuuriperinnön vaalimiseen muutamia mainitakseen. Kuvassa metsitetty pelto kylätien varrella. 

Joensuun Kukkolan tilalla järjestetään aiheesta koulutus, johon voi osallistua myös etäyhteyksin. Ilmoittaudu viimeistään 25.11. Tästä linkistä saat lisätietoa päivän kulusta. 

Iltalenkillä

Iltalenkillä tuli mieleeni, miten aina Jenni-koiran kanssa kävellä tepsuttelimme syysiltoina kyläteitä pitkin. Joskus oli yhtä hämärää kuin tänään. Teimme välillä pitkiäkin lenkkejä. Kerran sattui tuttava olemaan liikkeellä ja varmasti ihmetteli mitä teen koirani kanssa niin kaukana.

Jenni oli ihana koira! Saimme sen eräästä talosta, kun vanha pariskunta ei jaksanut siitä enää huolehtia. Jenni oli norjan harmaa hirvikoira. Se oli naaras eikä koskaan karannut pihastaan minnekään. Sai aina olla irti. Metsästysvaisto oli pennulta mennyt, kun sen emä oli ammuttu pennun silmien eteen. Niin jotkut kertoivat. 

Jennillä kävi sulhanen naapurikylältä ja koiruus sai kolme pentua. Lapsukaiset eivät muistuttaneet lainkaan äitiään, kuten kuvasta näkyy. Valitettavasti pennuille ei käynyt kovin hyvin. Yksi meni jollekin alkoholiongelmaiselle, eikä hän jaksanut pitkään villiä pentua katsella. Toinen meni metsästäjälle. Koira ajoi kyllä jänistä, muttei haukkunut sitä. Eipä käynyt sillekään pennulle hyvin. Kolmas meni kaupunkikoiraksi. Sen kohtalosta ei tiedetä sen enempää. Jospa tällä oli onnellisempi tarina.

Jennille tuli myöhemmin kohtutulehdus. Joku sanoi, että antakaa vaan kuulaa kalloon. Aina saa uusia koiria. Ei. Veimme rakkaan Jenni-koiran eläinlääkärille. Hän leikkasi koiran ja Jenni parani ja eli vielä neljä tervettä vuotta sen jälkeen.

Jennin piti pitää suojatötteröä leikkauksen jälkeen ettei se repisi tikkejään. Ressukalle tietenkin naurettiin kun se aluksi törmäili tötterö päässään. Mutta nopeasti koira oppi syömään ja juomaan sen kanssa.

Kun tötterön sai ottaa pois Jenniltä, koira katosi vähäksi aikaa kujarakennukseen. Pehmytluonteista koiraa nolotti niin kovasti moinen muovikapistus, että päästyään siitä eroon, se meni hetkikseksi rauhoittumaan.

Vuosien jälkeen Jenni alkoi oksentelemaan ja joi paljon vettä. Voi, miten muistan erään itsenäisyyspäivän, joka meni mattopyykillä koiran oksenneltua. Veimme Jennin eläinlääkärille. Jennillä oli maksakasvain, eikä sitä voinut enää leikata.

Kuultuaan surullisen uutisen, Jennin edellinen isäntä tuli hyvästelemään koiransa ja hän itki ja halasi Jenniä. Liikuttava hetki. Muistan vieläkin, kun sairas Jenni tassutteli hiljaa keittiöön, katsoi minua sameilla silmillään kuin 

sanoakseen minulle: "-Kuule, minulla on nyt aika paha olla."

Sitten Jenni kuoli. Koira oli haudattava ja kuin ihmeen kaupalla löysimme vanhan pihlajan juuresta kivettömän kohdan. Siihen hautasimme rakkaan Jenni-koiran. Haudalle istutettiin ukonhattu muistoksi ja myöhemmin hankin pienen hautakivenkin. Jennin seuraajan, Mustin, kuoltua istutin haudoille lisäksi valkeita krookuksia ja valkovuokkoja. 

Surin pitkään ihanan Jenni-koiran menetystä. Minulla oli elämässäni vaikea vaihe asioista, joihin en itse pystynyt vaikuttamaan. Jenni oli suurena lohdun tuojana hankalina aikoinani.

Sain tädiltäni syntymäpäivälahjaksi maton. Laitoin sen sänkyni alle, jossa Jenni tahtoi aina öisin nukkua. Yöllä herätessäni silitin Jennin karheaa karvaa ja koira röhähteli mielissään. Sain siitä suurta lohdutusta. Vielä koiran kuoleman jälkeen pidin pitkään mattoa sänkyni alla, silitin tyhjää mattoa ja muistelin Jenniä.

Jennin viereen aikanaan haudattiin Musti-koira sekä Upi-Ville-Petteri -kissa. Se on todella kaunis hautapaikka. Kylän yksi komeimmista näköaloista avautuu siihen. Vanha pihlaja kaartuu lemmikkien hautojen yli kuin suojellakseen niitä. Peltoaukea avautuu hautojen edessä ja kylätie kulkee kauempana, mutta näkyy haudoille. Mustin kuoltua pellossa kukkivat auringonkukat ja viereisellä pellolla oli apilaniitty. 

Muistelin ihanaa Jenni-koiraa tänään iltalenkilläni ja samalla kauhistelin kotikyläni metsittymistä. Kaikki maanomistajat tahtovat kasvattaa metsää ja kylän kauniit maalaismaisemat katoavat synkkään kuusimetsään.

Katsokaa nyt tuotakin kuvaa! Muualta ei päivä näy kuin sähkölinjan kohdalta ja tieurasta. Kohta varmaan sähkötkin kaapeloidaan maahan kun linjalla ei saa kasvattaa metsää. Metsänomistajat ryhtyvät laskemaan, miten monta mottia puuta jää tuottamatta sähkölinjan kohdalla. 

Valtio tai muut ns. viralliset tahot eivät voi puuttua tähän kehitykseen. Ollaan vaan tumput suorina ja katsotaan vierestä. Metsäalan toimijat taas voivat täysin vapaasti houkutella ihmiset metsittämään arvokkaat kylämaisemansa kysymättä naapureiden, kyläläisten tai seudun matkailuyrittäjien mielipidettä asiaan. 

Tällainen toiminta ei ole oikein! Jälkipolvet syyttävät vanhempiaan kulttuuriperinnön tuhoamisesta. Kuka takoisi näille järkeä päähän? Eivät he köyhyyksissään ole peltojaan metsittäneet. Päinvastoin, jo muutenkin varakkaat ihmiset tahtovat entistä enemmän tuloja itselleen. Seuraavassa aihetta sivuava videonpätkä Vinksin vonksin

Niitettiin polku

 

Meiltä johtaa vanha polku läheiselle metsäautotielle. Tie kiertää takaisin kylätielle. Mukava parin kilometrin patikkareitti komeissa vaaramaisemissa. Polun varrella on kaunis luonnonniitty, joka on vaarassa pusikoitua, kun sitä ei voi kivien takia niittää traktorilla. Kylätielle niityn kautta avautuva vaaramaisema on kylämme tunnusmerkki. 

Kymmenisen vuotta sitten täällä oli metsänhoitoyhdistyksellä laajamittainen peltojen metsityshanke. Samassa yhteydessä he aikoivat metsittää kylätien varrella olevan viimeisen vaaranäkymän eli tämän kyseisen niityn. Metsän varttuessa kylämaisema olisi kasvanut umpeen. Kuten kävi läheiselle paljon suuremmalle peltoaukealle kun se istutettiin kuuselle. Monien mutkien kautta saimme estettyä hankkeen omilta mailtamme. 

Jokunen aika sitten kampanjoimme Mesenaatin avulla varoja kivisen niityn kunnostukseen. Kampanja tuotti yli tuhat euroa. Kiitokset kaikille mesetoijille! Osa vastikkeista on täällä vielä lunastamatta. 

Kaksi vuotta sitten niitätimme alueelta vesakot erikoisniittokoneella ja tämä tuli maksamaan paljon. Samalla kyselimme alueen kaivinkonefirmoja kivien raivuuseen, jolloin niityn kunnosapito tapahtuisi edullisemmin traktoriniittokoneella. 

Joku yritys täällä kävi ja lupasi tulla töihin. Heitä ei sitten näkynytkään. Syksyllä joku toinen kävi katsomassa ja lupasivat tulla kesäkuussa töihin. Elokuu on alkanut ja kivien raivaajia ei näy. 

Uusi vesakko kasvoi nopeasti niitetyn pusikon tilalle. Kannot olisi pitänyt käsitellä torjunta-aineella. Vaikeaa raivata kiviä korkeassa vesakossa. Täytyy syksyllä lehtien karistua kysellä töihin kolmatta urakoitsijaa. Ehkä sitten onnistuu. 

Matkailukausi alkaa

Huhheijaa! Olipa hyvä kun ehdin näpätä kuvia meidän krookuksista. Arvaa mitä? Rusakot tai jotkut popsivat kaikki lumikellot ja krookukset parempiin poskiin. Ennen ei ole näin käynyt. Omenapuut ja norjanangervot saivat rajun käsittelyn aiemmin talvella. Täytyy torrakko hankkia tuhoeläinten harventamiseksi. Täällä on väki niin vanhettunutta ettei juuri kukaan metsästä mitään. Hirviporukka on muualta.

Nyt on emännän silmät saatu kuntoon ja aloitellaan kesän matkailukautta. Aggressiivinen mainonta tuottaa tulosta. Ihmeteltiin talvella, kun tietoa näköviasta ei ollut vielä laajemmin kerrottu. Muutamalle kirkonkyläläiselle vain, eikä leikkausajasta ollut tietoakaan. Niin muuan paikallinen taksikuski otti parin päivän kuluttua yhteyttä ja tarjosi kyytiä.

Lähetimme kuukausi sitten tarjouspyynnön Pirtin sähköasennuksista eräälle sähköfirmalle. Vastasivat kyllä viestiin mutta vielä ei ole tullut tarjousta. Odotellaan. Kysellään joltain toiselta yhtiöltä jos nämä ovat unohtaneet. 

Me emme täältä metsästä erotu jos ei mainosteta jatkuvasti ja eri kanavissa. TikTok on hyvä. Siellä on enemmän yleisöä kuin YouTubessa. Aikaihmisetkin ovat sen löytäneet. TikTok ei ole enää vain alaikäisten juttu! Kas tässä uusin matkailuvideomme, olkaa hyvä Tervetuloa Yläpihan matkailutilalle

Itsenäisyyspäivänä

Hyvää itsenäisyyspäivää täältä Pohjois-Karjalan vaaramaisemista! Mielenkiintoista seurata blogini lukijamäärä. Välillä on lähes 60 lukijaa. Seuraavan kirjoituksen onkin lukenut vain neljä henkilöä. Mistähän johtunee. 🤔

Mutta asiaan siis. Tämä on minun mielipiteeni asiasta enkä luule olevani kovin väärässä. Mielestäni nämä komeat kulttuurimaisemat kuuluvat osaksi itsenäisyyttämme. Esivanhempamme ovat ne korvesta aikoinaan raivanneet ja kapean leipäkyrsänsä niistä repineet. Välillä petäjäistä joukkoon sekoitelleet.

Nykyaikana vouhotetaan hiilinieluista sun muista. Pellot pitäisi metsittää. Hankimmeko ruoan sitten ulkomailta saastuttavilla lentokoneilla? Jos tulee maailmanlaajuinen katastrofi, ei Suomeen rahdata ensimmäisenä ruokaa. Ensin ravitaan oman maan kansalaiset. Pieni Suomi voi joutua nuolemaan näppejään - tässä tapauksessa huuliaan. Kotimainen ruoka on puhdasta ja siinä on pienempi hiilijalanjälki kuin ulkomailta tuotetussa.

Jos nämä arvokkaat kulttuurimaisemat metsitetään, siinä heitetään lapsi pesuveden mukana pois. Maa- ja metsätaloustuottajien suuret järjestöt kannattavat tehotuotantoa. Kaikesta pitäisi saada maksimaalinen tuotto. Pehmeät arvot eivät merkitse heille mitään. Luontoihmiset taas suojelisivat kaiken pystyyn. Mitään ei saisi tehdä. Pitäisi olla luonnonmukaisesti. Kiviä ei saisi raivata pelloilta. Maata ei saisi viljellä eikä vesakoita torjua kasvinsuojeluaineilla. Minne on vanha kunnon talonpoikaisjärki kadonnut?

Maaseudun maankäytöstä

Vietimme keskiviikkona maailman maisemapäivää. Maiseman merkitys korostuu täällä maaseudulla asuessa, töitä tehdessä. Maisemaa ei pääse "pakoon". Mikäli totuttu maisema muuttuu dramaattisesti, herättää se monenlaisia tuntoja. Ei pelkästään positiivisia. 

Radio-ohjelmassa haastateltiin Liperin seudun kyläläisiä, jonne suunnitellaan avattavaksi kivilouhosta. Äänessä oli mökkiläinen, joka on kilometrin päässä kaivoksesta. Kuinka tuleva toiminta haittaa häntä, ympäröivää luontoa ja paikallisia asukkaita. Ja varmasti se sen tekeekin. 

Jos yhtiö aikoo jotain, niin sitä noustaan yhtenä rintamana vastustamaan. Mutta, yksityiset maanomistajat saavat tehdä maillaan mitä tahtovat. Ja kukaan ei sano mitään - tuskin huomaavatkaan. Miten tämä on mahdollista? Eikö yksityisten maanomistajien alueet ole yhtä arvokkaita kuin yhtiöidenkin? 

Meidän kylällämme kävi niin että eräs metsäalan toimija kulki talosta taloon ja houkutteli kyläläiset metsittämään vanhat peltonsa. Metsäasiantuntija ei huomannut mainita maanomistajille sitä, että heidän maansa on arvokasta perinnemaisemaa eikä sitä että pellonmetsitys on vapaaehtoista.

Näin tapahtui. Kun nimi oli saatu paperiin, koneet tulivat jo seuraavana päivänä metsittämään. Meillekin käytiin useampaan otteeseen tarjoamassa metsitystä lähes 400-vuotisen sukutilan pelloille isännän maatessa sairasvuoteella. Emme metsittäneet. Kylän pellot eivät ole mitään "peltoheittoja" jossain metsän siimeksessä, vaan tyypillisissä pohjoiskarjalaisissa vaaramaisemissa puikkelehtivan kapean kylätien varrella. 

Kylämme on oli aiemmin kuuluisa komeista kaukonäkymistään, joita kävivät taiteilijat ja maisemakuvaajat ihailemassa. Alueemme määriteltiin kolmisenkymmentä vuotta sitten maisematyypiltään Vaara-Karjalan alueeksi. On ikävää kun komeat maalaismaisemat idyllisen kylätien varrella muuttuvat pian synkäksi korpikuusikoksi, eikä kukaan mahda / halua tehdä asialle mitään.  

Kun koko lähiympäristö kasvaa kuusikkoa, emme mekään saa maillemme suojelualuetta tai kaavamerkintää. Maakuntaliitossa "priorisoidaan": ei kannata säästää yksittäistä kohdetta vaikka paikka olisi miten arvokas, jos ympäristö on rahan-..... tarkoitan metsänkasvatusaluetta.

Otimme asiasta yhteyttä ELY:yn ja muihin viranomaisiin jos he voisivat estää kylämaisemien tuhoutumisen. Kaikki ovat täysin hampaattomia. Yksityisomistus on rikkomaton. Eräs ympäristöviranomainen ehdotti että ostaisimme metsitetyt pellot ja raivaisimme ne takaisin avoimeksi. Tämä ei maata omistaville käynyt. He eivät ensi-isiensä maita muille myy. Jos maanomistajat asuisivat paikkakunnalla, olisivat he harkinneet maisemiensa metsitystä ehkä tarkemmin. Kuka löytäisi kompromissin että arvokas maisema säilyisi ja lopputulos tyydyttäisi kaikkia osapuolia? 

Kuvassa kuuselle metsitettyä peltomaisemaa kylätien varressa. 

Kummallinen juttu

  

Sukutilamme kuuluu arvokkaisiin kulttuuriympäristöihin kaukonäkymien ja rakennusperinnön johdosta. Täste statuksesta seuraa myös velvollisuuksia. Maisemat on pidettävä avoimina ja rakennukset kunnossa. 

Tämän Pohjorinteen niityn kunnostuksen eteen on tehty jo vuosia töitä. Nyt ollaan siinä vaiheessa, että kivet olisi vielä poistettava, jotta lohkoa voisi hoitaa traktorilla. Valitse sopivin kampanjatuote, osta se ja auta meitä saattamaan hankkeemme valmiiksi! Vastikkeet löydät tästä linkistä https://mesenaatti.me/1897/pelastetaan-perinnemaisema/

Kerron nyt erään selittämättömän tapauksen, joka liittyy tuohon kyseiseen niittyyn. Niitty oli vesakoitunut. Kylällä metsitettiin vanhoja peltoja. Olin juuri päivittänyt metsäsuunnitelman ja havaitsin, että Pohjorinteen peltoalue oli merkitty siihen "väärää puulajia kasvavaksi metsäksi", joka on välittömästi metsitettävä oikealle puulajille.

Toinen kummastusta herättänyt seikka oli, kun eräs pellonreunavesakko kännykkämaston kupeella oli metsäsuunnitelmassa määritelty perinnemaisema-alueeksi. Maatalousalan ammattilaisena ja nykyaikaisen luonnonhoitokoulutuksen saaneena tiesin, ettei ko vesakolla ole sen enempää maisemallista kuin luonnon monimuotoisuuteenkaan liittyviä arvoja. 

Olin hieman ihmeissäni, että oliko metsäalan asiantuntija tulkinnut hieman väärin, että meidän peltomme olisi metsää? Kiireessäkö lie hutiloinut? No, emmehän me vanhoja peltojamme ole aikoneet metsittää, sillä tarvitsemme lisää peltomaata. Siinähän olisi samalla mennyt kylän viimeinen järvinäkymäkin. Kun kaikki muut kylän pellot oli jo metsitetty ja komeat näköalat kasvaneet umpeen.

Ajoin asiakseni 100 km Porokylän Metsäkeskuksen konttoriin tekemään lohkosta maankäytönmuutosilmoitusta, raivataksemme Pohjorinne takaisin pelloksi jos se ei sitä metsäalan asiantuntijan mielestä ole. Muutenhan vesakoiden poistosta saisi sapiskaa, jos ei uutta puuta laiteta kasvamaan. 2010-luvun alkuvuosina en vielä tiennyt, että metsänkäyttöilmoituksen voi tehdä tietokoneellakin kotoa käsin.

Metsäkeskuksen virkailija tiedusteli, olinko keskustellut pellonraivauksesta Metsänhoitoyhdistyksen asiantuntijan kanssa. Ihmettelin hieman kysymystä. Eihän MHY raivaa peltoja! Hehän hoitavat metsiä, eivät maataloutta. Metsänkäyttöilmoitus kuitenkin tehtiin ja otin ilmoituksesta omat kappaleet tarkasti talteen.

Lahjoitimme Pohjorinteeltä kaadetut puut tutuille. Joukossa oli hyvää koivua polttopuuksi. Risut kasattiin läjiin, jotka näkyvät kuvassa. ELY-keskuksen virkailijat kävivät digitoimassa lohkon. Huokaisimme helpotuksesta. Saimme pitää vanhan peltomme avoimena!

Kunnes seuraavan vuoden elokuussa tuli meille Metsäkeskukselta taimikon perustamiskehotus peltoraiviollemme. Huh! Tässä vaiheessa joku olisi jo luovuttanut ja antanut metsittää! Soitin Joensuun Metsäkeskukseen, että mitä tämä tarkoittaa. Olemme raivanneet lohkon pelloksi ja tehneet siitä asianmukaiset ilmoitukset Porokylän konttoriin.

Selvisi, että metsänkäyttöilmoituksemme oli jotenkin mystisesti kadonnut Porokylässä, eikä se ollut koskaan päätynyt Joensuun pääkonttoriin. Virkailija lienee unohtanut toimittaa asiakirjaa perille asti vai lieneekö ilmoitus peräti tipahtanut roskakoriin? Tämän virkamiehen mokan takia jouduin tekemään asiakseni uuden 100 kilometrin reissun Nurmekseen.

En enää vaivannut Metsäkeskuksen virkailijaa, vaan menin maataloustoimistoon ja otatin siellä kopiot peltokartoista, metsänkäyttöilmoituksesta, EU-asiakirjoista ja muista selvityksistä ja lähetin ne suoraan Pohjois-Karjalan Metsäkeskuksen pääkonttoriin Joensuuhun. Vasta sitten saimme peruutettua Pohjorinteen metsityksen.

Metsityksen esto on väliaikainen, sillä emme saa lohkolle EU-tukia ja uuden pellonmetsityslain astuessa voimaan juuri nämä tukikelvottomat peltolohkot ovat ensimmäisinä metsityslistalla. Eli nyt on kiire saada kivet pois ja ostettua alueelle tukioikeudet. Autathan sinäkin meitä ja rahoitat kampanjaamme? https://mesenaatti.me/1897/pelastetaan-perinnemaisema/

Viimeinkin lenkillä!

 

Keskitalvella päivät ovat niin lyhyitä että valoisa aika menee pakollisten tehtävien suorittamisessa. Lenkille ehtii vain otsalampun valossa, eikä kannata ostaa kalliita paristoja kävelyä varten, kun polttopuuralliin joutuu paristot uusimaan kahdesti talvessa.

No, joka tapauksessa. Tänään ei vaihteeksi ollut lumitöitä. Kotitöitä ja asunnon lämmitys 2 X vuorokaudessa. Oli juuri sopiva kuvausilma, pilvipouta, ei jyrkkiä varjoja. Nyt lenkille!

Navakka pohjoistuuli pisti pukemaan kommandopipon tavallisen pipon alle. Olin juuri sopivasti varustautunut. Ei tullut kuuma eikä kylmä. Näpsin kuvia kylätien varrelta, kännykkä välillä kylmältä suojassa pehmopussissa. 

Kävin ensin alarinteellä ihailemassa tykkypuita. Pohjois-Karjalan vaaramaisemissa asuessa ei tarvitse lähteä Lappiin nähdäkseen tykkylunta. Sitä näkee ihan kotikonnuilla. Jatkoin matkaani ja kävin katsomassa vanhaa ikimetsää, vieläkö se on pysynyt pystyssä. Olihan se! Puut ovat toistasataa vuotiaita. Katso, miten paksut rungot!

Käännyin takaisin ja kävelin peltoaukealle. Täällä vanhat pellot istutettiin kuuselle. Komea, vuosisatoja vanha pohjoiskarjalainen vaaranäkymä katoaa kun metsä kasvaa korkeaksi. Tämä on surullista. 

Meidän maatilalla ei peltoja metsitetä. Maisemakampanjan minimitavoite täyttyi 1.2.2021. Kiitokset kaikille hankettani tähän mennessä mesetoineille! Kampanja jatkuu helmikuun loppuun asti. Kaikki isompi ja pienempi apu ovat edelleen tervetullutta. Kivien raivaus on kallista, eikä siihen saa avustuksia eikä se ole verotuksessa vähennyskelpoista jos ei ole maataloustuloja. https://mesenaatti.me/1897/pelastetaan-perinnemaisema/

Kun tulin lenkiltä takaisin, ilta-aurinko oli juuri laskenut ja lännen taivaalla oli komea ruskotus.

Kuvateos maisemakylästä

 

Huomattuani, miten vaikeaa on syrjäkylän kulttuurimaisemien säilyttäminen yhden ihmisen voimilla, tein silloiselle Valtimon kunnalle aloitteen maisema-alueen perustamiseksi Sivakan kylälle. Kunnanhallitus hyväksyi aloitteeni yksimielisesti ja lähetti sen jatkokäsittelyyn Ympäristöministeriöön.

Päätöstä odottaessani olen aktiivisesti pitänyt kylämaisema-asiaa esillä. Juuri nämä tukikelvottomat niityt ja laidunalueet on kylällämme metsitetty. Ne voidaan kunnostaa takaisin avoimiksi, kun yleinen mielipide maalaismaisemien säilyttämisen puolesta on riittävän voimakas.

Sain Kalevalaseuran Kekrinpäiväpalkinnon perinnemaisema-asian esiintuomisesta. Laadin palkintorahoilla Kylätiellä - valokuvateoksen. Kirjassa kerrotaan kylämme historiasta ja sen näkymistä eri vuodenaikoina. Voit ostaa kirjaa täältä https://mesenaatti.me/1897/pelastetaan-perinnemaisema/ ja olla samalla rahoittamassa arvokkaan perinnebiotoopin kunnostusta.

Kylätiellä -kuvateosta ei olisi syntynyt ilman tämän karvakaverin apua. Perinnepihan Musti-tyttö ulkoilutti emäntäänsä niin ahkerasti, että valokuvia kyläraitilta ja vähän muualtakin kertyi niin paljon, että kuvista pystyi laatimaan kokonaisen kirjan! Eli kiitokset koirulille sinne taivaallisille jotostusmaille! Mustin, emännän ja sen kollin seikkailut on edelleen luettavissa http://www.mustin-paivakirjasta.webnode.fi.

Maisemahankkeelle oma sivusto

 

Joukkorahoitusyhteisöltä tuli hyväksyntä perinnemaisemakampanjalleni. Siinä siis kerätään rahaa Sivakkavaaran kylän ainoan jäljelläolevan perinnemaisema-alueen kunnostukseen. Muutoin arvokas luontokohde saatetaan metsittää.

Homma toimii siten että klikkaa  https://mesenaatti.me/1897/pelastetaan-perinnemaisema/ linkkiä, valitsee oikeasta reunasta mieluisimman vastikkeen ja ostaa sen. Kootuilla varoilla hoidetaan perinnemaisema kuntoon. Muistathan kertoa tästä ystävillesi ja jakaa linkkiä somekanavissasi. 

Lisää henkkeesta kerrotaan Facebookissa sekä tässä blogissa http://www.pelastetaanperinnemaisema.blogspot.com

Meille tehtiin lisää peltoa!

 

Saimme paikallisen maansiirtoyrittäjän Aaro Timosen kunnostamaan vanha Suoniitty viljelykäyttöön. Meillä on ollut onni saada hyvät urakoitsijat avuksemme, vaikka asummekin syrjässä. Suuri osa alasta jäi vielä laidunalueeksi, mutta sekin on tukikelpoinen. Näin saamme lisää kaipaamaamme pinta-alaa ja vältymme pellonmetsityshankkeelta. Sitä nimittäin ollaan ahkerasti tarjoamassa kun muut kylän pellot on metsitetty jo aiemmin. Aina ei metsitysinnossa oteta huomioon luonnon monimuotoisuutta, maisemaa eikä kulttuurihistoriaa, eli sitä, että pellot ovat esivanhempiemme käsin raivaamia monta sataa vuotta vanhoja. Ja, onko se raha loppujen lopuksi maailman tärkein asia? Meidänkin tuttavapiirissämme on varakkaita henkilöitä, jotka maksaisivat vaikka mitä saadakseen esim. terveytensä takaisin. Tässä pieni video pellon raivauksesta ja muusta https://vm.tiktok.com/ZSX8SYFL/

Vietimme  iikonloppuna Pyhäinpäivää ja tein tiktokiin siitä videon. Linkki tässä https://vm.tiktok.com/ZSXdkBa9/