keskiviikko 23. joulukuuta 2020

Päivän tapahtumia

 


En lähtenyt ostoksille ajamaan kun satoi räntää ja kylätiellä huono keli. Eihän se tuolla valtateillä mitään. Viikonloppuna pakastuu niin sitten liikenteeseen. Meillä on pakastin ruokaa täynnä ja rasvamakkaroita vyötärön ympärillä, niin kyllä pärjätään. Tein äsken laatikot, kun jouluruoan tilanneet peruivat tulonsa sairaustapauksen vuoksi. Samaan uuniin sopisi taatelikakku. Kyllästyimme englantilaisiin hedelmäkakkuihin. Niitä oli joka viikko kun meillä oli joulupuoti ennen koronaa. Jos kakku ei mennyt kaupaksi, söimme sen itse. Niinpä meillä oli englantilaista hedelmäkakkua aamukahvilla, välipalaksi, päiväkahvilla ja iltakahvilla, niin että kakkua pursusi melkein korvistakin. 

Olen täysin hurahtamut TikTokiin. Tutut eivät uskalla sitä ladata kun pelkäävät kiinalaisten vakoilevan. Minulla ei ole mitä vakoilla ja kun olen käyttänyt kiinalaisia älypuhelimia vuosikaudet, niin he ovat kaapanneet tietoni aika päiviä sitten jos mitään kiinnostavaa niissä olisi ollutkaan. Näen sovelluksesta hauskoja videoita ja yritän sitten itsekin matkia. Täällä korvessa täytyy hauskuus repiä vaikka Karjalan petäjästä tahikka tässä tapauksessa pelloille istutetuista näreistä. Illanjatkoa!




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti