torstai 10. joulukuuta 2020

Odotusta ilmassa

 


Soitin eräälle paikalliselle urakoitsijalle niitystä, jolta pitäisi saada kivet pois. Kerroin tässä blogissa 7.12. niitystä sekä Mesenaatti.me:n joukkorahoituskampanjasta. Urakoitsija lupasi käydä työmaata katsomassa. Lunta täällä ei ole kuin muutama sentti. Odotamme kovasti, tuleeko urakoitsija, mitä hän sanoo, ja saammeko alueen joukkorahoituksen onnistumaan. Kivien raivaus on kallista eikä siihen saa EU:lta tms. tukia. Urakoitsijoiden tuntitaksoissa on huimat erot.

Mikäli asiat järjestyisivät parhaaseen malliin, saisimme onnistumaan sekä rahoituskampanjan että kivien raivauksen. Tämä tietenkin edellyttää monen asian loksahtamista paikoilleen, ja täällä periferiassa asuessamme olen huomannut että edes yhden asian onnistuminen latukantaisittain on moukan tuuria. On niin paljon ns. muuttuvia tekijöitä. 

Kyselin nurmensiemeniä agrimarketista aiemmin kunnostetulle lohkolle syksyllä. Myyjä vastasi, että uusi siemenerä voi tulla jo joulukuussa. Sanoin tälle, että kyselen siksi, kun kevättalvella saattaa koronan pahakas olla liikkeellä ja me kaikki kuljemme "kuonokopat" naaman edessä. En juljennut tästä häntä viimeksi kaupassa käydessäni huomauttaa. Koko myymälän henkilökunnalla oli maskit kasvoillaan.

Suurin asia, jota nyt odottelemme, on joulun saapuminen. Ostin perheenjäsenille mm. lämpökerraston, sukkia, suklaata, hygieniatuotteita ym. Kuusi odottelee sisään siirtämistä ja tarpeet joululaatikkoihin on hankittu. Kanna sinäkin "kortesi kekoon" ja osta vastikkeita täältä https://mesenaatti.me/1897/pelastetaan-perinnemaisema/

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti