keskiviikko 2. joulukuuta 2020

Onnea sinne Pilven reunalle!

 


Isäni olisi täyttänyt 93 vuotta tänään. Vien kynttilän hänen haudalleen seuraavalla asiointireissulla. Mitähän mahtaa isi tuumata Pilven reunalla jälkipolvensa kotkotuksista? Minulla on aavistus, että hän jostain seuraa, mitä täällä maan kamaralla tapahtuu.

Julkaisin siis joukkorahoituskampanjan kylämme viimeisen perinnemaisema-alueen kunnostamiseksi. Vanhaa, monilajista niittyä ei kivisyyden vuoksi voi hoitaa traktorilla ja näin ollen emme saa sille EU-tukia. Uuden pellonmetsityslain astuttua voimaan, tällaiset tukikelvottomat lohkot on metsitettävä.

Puiden istutus on vapaaehtoista, mutta kylämme kaikki muut pellot metsitettiin kymmenen vuotta sitten ja meille on tarjottu jopa tukikelpoisten peltolohkojemme metsitystä useamman kerran tänä vuonna. Herättelen joukkorahoituskampanjalla keskustelua, onko oikein, että arvokkaat perinnebiotoopit valjastetaan tehometsätalouden käyttöön.

Sain jo muutamia mesetoijia hankkeelleni. Aion lähettää sähköpostia paikallisille yrityksille, jospa sieltä joku heltiäisi rahoittamaan, kun oikein kauniisti pyytelee. Jaa sinäkin linkkiäni omissa somekanavissasi ja kerro ystävillesi tästä tärkeästä asiasta! Kiitos että autat! https://mesenaatti.me/1897/pelastetaan-perinnemaisema/


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti