torstai 14. lokakuuta 2021

Itkukivellä itkemässä


No, ei nyt sentään! Nurmeksen Valtimon Sivakkavaaralla on sellainen paikka kuin Vastasmännikön muinaiskalmisto ja Itkukivi. Perimätiedon mukaan alueelle on joskus haudattu vainajia ja suuren kiven juurella on käyty suremassa edesmenneitä. Sinne on kylätieltä opaste. 


Pohjois-Karjalan maakuntakaavaan kuuluva kalmisto oli rauhoitettu, kunnes metsäyhtiö tuli tekemään tykkypuusavottaa ja he hakkasivat alueen siemenpuuasentoon. Maanomistajan tarkoitus oli että poistetaan vain kaatuneet puut. Kävikin päinvastoin, että firma jätti kaatuneet puut korjaamatta ja hakkasi pystyssä olleet puut. Suurella työllä ja vaivalla on saatu tyttkykaadot puut korjattua kalmistolle menevän polun varrelta.

Kunnes viime vuonna Aila-myrsky kaatoi suuren kuusen polun poikki. Kuusi on täysikasvuinen tukkipuu, eikä sitä ole pystytty raivaamaan pois. Oksat siitä on karsittu siten että hyväkuntoinen pystyy kiipeämään rungon yli.

Polku jatkuu itkukiveltä Peri-Sivakan taloille päin, mutta kukaan ei ole raivannut tykkypuita polulta pois, joten harva jatkaa polkua eteenpäin.

Metsäyhtiön hakatessa metsikön siemenpuuasentoon, jätettiin se sentään laikuttamatta, mikäli alueelta löytyy muinaishautoja. Näyttää, että aukkopaikoihin on nousemassa luontaisesti kuusentaimia. 

Aamupäivällä pidettiin talkoot Pirtillä. Tuli laitettiin hellaan ja kahvinkeittimet puhdistettiin ja huuhdeltiin perusteellisesti. 

Pitkän linjan nuohooja ihmetteli hormin rappauksen syntyneitä halkeamia, vaikka taloa ei ole paljon lämmitetty. Nuohooja arveli maa-ainesta joutuneen laaastin joukkoon, josta halkeamat aiheutuvat. Rakennusajalta pidetty työmaapäiiväkirja todistaa, että muurauslaastin joukkoon sekoitettiin multaa.

Tupaan vaihdettiin punaruutuiset talvi-ikkunaverhot, jotka tuovat väriä kunhan lumen sataa maahan. Tulee edullisemmaksi ommella itse verhot.

Puista on lähtenyt lehdet melko tarkkaan. Kuvassa vanhan koivikujan puu. 

Mutta pihatien varrelle istutettu hansaruusuaita hehkuu parhaimmessa loistossaan juuri nyt. Ja kesäisin se huumaa tuoksuilla kukillaan koko lähiympäristön.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti