Vietimme keskiviikkona maailman maisemapäivää. Maiseman merkitys korostuu täällä maaseudulla asuessa, töitä tehdessä. Maisemaa ei pääse "pakoon". Mikäli totuttu maisema muuttuu dramaattisesti, herättää se monenlaisia tuntoja. Ei pelkästään positiivisia.
Radio-ohjelmassa haastateltiin Liperin seudun kyläläisiä, jonne suunnitellaan avattavaksi kivilouhosta. Äänessä oli mökkiläinen, joka on kilometrin päässä kaivoksesta. Kuinka tuleva toiminta haittaa häntä, ympäröivää luontoa ja paikallisia asukkaita. Ja varmasti se sen tekeekin.
Jos yhtiö aikoo jotain, niin sitä noustaan yhtenä rintamana vastustamaan. Mutta, yksityiset maanomistajat saavat tehdä maillaan mitä tahtovat. Ja kukaan ei sano mitään - tuskin huomaavatkaan. Miten tämä on mahdollista? Eikö yksityisten maanomistajien alueet ole yhtä arvokkaita kuin yhtiöidenkin?
Meidän kylällämme kävi niin että eräs metsäalan toimija kulki talosta taloon ja houkutteli kyläläiset metsittämään vanhat peltonsa. Metsäasiantuntija ei huomannut mainita maanomistajille sitä, että heidän maansa on arvokasta perinnemaisemaa eikä sitä että pellonmetsitys on vapaaehtoista.
Näin tapahtui. Kun nimi oli saatu paperiin, koneet tulivat jo seuraavana päivänä metsittämään. Meillekin käytiin useampaan otteeseen tarjoamassa metsitystä lähes 400-vuotisen sukutilan pelloille isännän maatessa sairasvuoteella. Emme metsittäneet. Kylän pellot eivät ole mitään "peltoheittoja" jossain metsän siimeksessä, vaan tyypillisissä pohjoiskarjalaisissa vaaramaisemissa puikkelehtivan kapean kylätien varrella.
Kylämme on oli aiemmin kuuluisa komeista kaukonäkymistään, joita kävivät taiteilijat ja maisemakuvaajat ihailemassa. Alueemme määriteltiin kolmisenkymmentä vuotta sitten maisematyypiltään Vaara-Karjalan alueeksi. On ikävää kun komeat maalaismaisemat idyllisen kylätien varrella muuttuvat pian synkäksi korpikuusikoksi, eikä kukaan mahda / halua tehdä asialle mitään.
Kun koko lähiympäristö kasvaa kuusikkoa, emme mekään saa maillemme suojelualuetta tai kaavamerkintää. Maakuntaliitossa "priorisoidaan": ei kannata säästää yksittäistä kohdetta vaikka paikka olisi miten arvokas, jos ympäristö on rahan-..... tarkoitan metsänkasvatusaluetta.
Otimme asiasta yhteyttä ELY:yn ja muihin viranomaisiin jos he voisivat estää kylämaisemien tuhoutumisen. Kaikki ovat täysin hampaattomia. Yksityisomistus on rikkomaton. Eräs ympäristöviranomainen ehdotti että ostaisimme metsitetyt pellot ja raivaisimme ne takaisin avoimeksi. Tämä ei maata omistaville käynyt. He eivät ensi-isiensä maita muille myy. Jos maanomistajat asuisivat paikkakunnalla, olisivat he harkinneet maisemiensa metsitystä ehkä tarkemmin. Kuka löytäisi kompromissin että arvokas maisema säilyisi ja lopputulos tyydyttäisi kaikkia osapuolia?
Kuvassa kuuselle metsitettyä peltomaisemaa kylätien varressa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti