torstai 18. helmikuuta 2021

"Levähtäkää vähän"

 


Tiistaina kaverit sanoivat, että mää sinne mäenlaskuun eläkä aina touhuu niijen lumitöittes ja pyykkies kans! Oli todella upea sää, laskiainen. Seuraavaksi päiväksi oli luvattu kovaa pakkasta. Päätin, että lumityöt ja pyykit ehtii hoitaa pakkasellakin. Kaivoin pulkan varastosta ja laskin läheisen mäen pari kertaa. Voi että oli hauskaa! Sitten kokeilin lumienkelin tekoa, mutta en meinannut päästä paksusta kinoksesta ylös, joten enkeli meni siinä teutaroidessa piloille.

Kyllä oli seuraavana aamuna ihan erilainen fiilis työntekoon, kun oli saanut välillä levätä ja tehdä jotain muuta kuin samaa rutiinihommaa. Tie on taas leveäksi lapioitu, pyykit kuivumassa ja seuraavaksi aion ottaa pienet päivänokoset. Hohtavan valkoista lunta luodessani mietin, mitenkä Isossa Kirjassa sanottiinkaan: "-Levähtäkää vähän". Se pitää paikkansa nytkin, 2000 vuotta myöhemmin. Ihmisen on välillä levättävä ja ladattava akkujaan että jaksaa taas puurtaa.

Voit auttaa meitä yläkuvan vaaranäkymän säilyttämisessä osallistumalla joukkorahoituskampanjaan tästä https://mesenaatti.me/1897/pelastetaan-perinnemaisema/. Kerro hankkeestamme ystävillesi. Jaa linkkiä somekanavissasi. Kiitos tuestasi!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti