tiistai 11. toukokuuta 2021

Kyläkirjablogi pyörähti käyntiin

  


Vuoden uinumassa ollut kyläkirjablogi http://www.sivakankylakirja.blogspot.com lähti taas käyntiin. Yllämainitusta linkistä voit seurata hankkeen edistymistä. 

Juolahtipa tässä sellainen mieleen, että mitä jos kerätään rahoitus kirjan julkaisuun mesenaatti.me:n avulla? Perinnemaisemakampanja oli erittäin kiintoisa projekti. Ja nyt olisi helpompi laatia kokemuksen pohjalta uusi kampanja. Voisi välttää jo ennalta "karikot".

Vastikkeet olisi uuteenkin kampanjaan helppo valita. Osin samoja kuin edellisessäkin. Perinnemaisemapostimerkin sijaan voisi painattaa Sivakka-aiheisia merkkejä jne. pieniä muutoksia. 

Facebook toimi parhaiten hankkeen markkinointialustana. Maisemakampanjalle ei olisi tarvinnut edes laatia erillistä sivua, sillä Yläpihan Facebook-sivun kautta sanoma levisi eniten, sillä sivustolla oli valmiina seuraajat.

Mutta mihin kirjan kirjoituksessa rahaa tarvitaan? Eikös siitä saa tuloja kun sitä myy? Joidenkin lähteiden mukaan kyläkirjan teko on maksanut jopa 10 000 euroa, kun on käytetty asiantuntijoita.

Mikäli esimerkiksi taiton ostaa palveluna, hurahtaa siihen jo reippaasti yli 400 euroa. Lisäksi tulevat painatuskustannukset. Mikäli joukkorahoituksella saa koottua 1000 euron minimin, menevät kaikki varat kirjan taittoon ja painattamiseen.

Kokemuksesta tiedän, että miltään rahastolta tai vastaavalta on erittäin vaikea saada avustusta. Olen kokeillut maskuntarahaston, Kone-yhtiön rahaston sekä KKES:n. Hurjasti työtä hakemusten tekemisessä saamatta vastinetta. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti