perjantai 7. toukokuuta 2021

Ensimmäiset kevätkylvöt tehty

 


Meillä on isännän rakentama pyöreä kukkapenkki lipputangon ympärillä. Suunnittelin istuttaa siihen astereita. Nepä hyväkkäät eivät itäneet! Kuulemma tempukas kasvatettava. Mitäpä siihen kylväisi? On jo toukokuu.


Menin siemenvarastojani penkomaan ja löysin yhden pussillisen kaliforniantuliunikon siemeniä. Niissä oli parasta ennen päiväys umpeutunut pari vuotta sitten. Sotkin pussin sisältämän hyppysellisen siemeniä hiekkaan ja ripottelin ne kukkapenkkiin. Ostan kaupasta jotain toisia siemeniä sekaan. Itää, mikä itää.


Aioin ensin kylvää pyöreään penkkiin hunajakukkaa, jota ostin talvella hetken mielijohteesta. Sitten keksin paremman paikan tälle rouhealle kukalle. Tein viime kesänä kukkapenkin vanhan hirsitalomme seiniviereen. Laitetaan hunajakukkaa siihen ja sekaan vielä oma tuotannon kehäkukkaa. Kaunista!


Jossain vaiheessa täytyy hansaruusut leikata alas. Se on piikikästä puuhaa, kun en ole keksinyt vielä ruusun kestäviä työhanskoja. Ruusuaita meinasi hoidon puutteessa hävitä kokonaan, mutta saimme sen elvytettyä takaisin entiseen loistoonsa. Katso video alta.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti