torstai 9. maaliskuuta 2023

Kirppistelyä



Näin kauniina päivänä innostuu kodin järjestykseen. Suuressa maalaistalossa järjestämistä riittääkin. Monen sukupolven tavarat saman katon alla. 

Pitäjään on saatu jäteyhtiön toimesta lumpunkeräys. Kymmenen pistettä ja papukaijamerkki. Jäteyhtiöhän se järjesti tänne pakkausmuovin keräyksenkin, kun muovinkeräysfirma sanoi asiakaspohjaa liian pieneksi, ei ole paikkaa säiliölle jne. jne. Mitä meiltä on käyty muovia viemässä, on säiliö usein täynnä ja omien muovien tyhjennyksen aikana tulee monasti joku toinenkin samalle asialle. Niin, se muovinkeräyslaatikko on muiden lajittelulaatikoiden vieressä, ettei sijoitusongelmaakaan loppujen lopuksi ollut.



Aloin keräämään lumppuja pussiin ja merkitsin vielä sen sisällön että muistaa ottaa mukaansa milloin liikkuu maalikylillä. Mutta lumppuun menevien joukossa oli paljon itsellekin käyttökelpoista vaatetta.





Nimittäin vanhoista trikoovaatteista saa hyviä rättejä. Käytön jälkeen ne voi joko pestä ja käyttää uudelleen tai heittää jätteisiin.


Risasta villapaidassa saa lemmikille uuden makuupehmusteen. Täytyyhän niitäkin välillä pestä! Lemmikin tyyny on nukkumakäytöstä poistettua kierrätystavaraa sekin.



Harmi, kun muoti nykyään muuttuu niin nopeasti, ettei vaatteita ehdi kuluttaa loppuun. Tämäkin sievä neuletakki on auttamatta vanhanaikainen. Tätä ei vielä raaski laittaa lumpunkeräykseen.


Mummon vastevarastoja tutkiessa löytyi lisää retromuotia. Eihän sitä tiedä vaikka kesällä menisivät kaupaksi kun hinnasta sovitaan! Nämä täytyy ensin pestä ja silittää.


Yläkerran portaikkoa penkoessani löysin tiukasti kiinnisidotun muovikassin. Mitähän siellä on? Ruskeita ja tummansinisiä pukukankaita. Ja hieman keskeneräinen perinnemekko! Ostaisiko joku tällaisia? Sopisi hyvin meidän konseptiimme nämä perinneasut. Suunnittelin ja ompelin joskus tällaisia. 


Jalavan kauppa Ylä-Kainuussa myy savotta-aikojen nostalgiavaatteita. Meillä olisi erilainen brändi. Möisimme vielä vanhanaikaisempia, kansainvälistä tyyliä olevia asuja.

Jokainen mekko on hieman erilainen. Voisi kokeilla laajempaa myyntiä netissä. Ja meillä on jo verkkokauppakin tuotteiden myyntiä varten Ylapiha Shop.

Pakkaspäivän jälkeen oli ihana kuutamo. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti