Olin torille menossa myymään. Olin varannut sieltä pöytäpaikan. Karjalanpiirakat oli jo paistettu. Kuinka ollakaan, kun juoksuvauhtia kulkiessani liukastuin puhkikuluneilla crockseillani märälle eteisen muovilattialle. Tilanteessa ei pystynyt ottamaan mistään kiinni ja kun jalkani levisivät spagaattiin, mätkähdys oli väistämätön. Onneksi takamukseni muhkeat iskunvaimentimet pehmensivät tälliä.
Lattialla istuessani kissa tuli katsomaan, jotta mitä sinä siinä teet. Tunnustelin varovasti paikat. Mitään ei ollut murtunut tai muuta ikävää. Nousin pikkuhiljaa kontilleni ja siitä seisomaan. Oikeaan kankkuun otti kipeää ja vasempikin oli hellänä. Kyllä kenkutti!
Pienyrittäjän tulot ovat todella pienet. Hyvä jos jostain saa satasen tai kaksi. Verottaja lähestyi jo kirjeellä tiedustellen, onko toimintani todellista yritystoimintaa vai harrastus vain. Pohdin, soitanko torivalvojalle etten tulekaan. Liikkuminen oli todella hankalaa kun kankkuun sattui. Onneksi ei ollut lonkka murtunut.
Äkeissäni aloin jatkamaan leipomista. Sain leipomukset valmiiksi ja aloin kantamaan niitä autoon. Ai että sattui portaiden nousu! Alaspäin oli helpompi kulkea kipeä jalka edellä. Sain auton pakattua. Seuraava kysymys oli, pääsenkö edes auton penkille istumaan. Onnistui se muutamien kirosanojen saattelemana. Lähdin ajamaan torille. Sinne on 40 kilometriä matkaa. Viimeiset kymmenen kilometriä oli tuskien taivalta, kun juuri oikealla jalallahan poljetaan kaasupoljinta. Takamukseni oli aivan hellänä.
Pääsin viimein toriaukiolle. Tällä torilla en ollut ennen käynytkään myymässä. Sain hyvän parkkipaikan sivukadun varresta. Nousin autostani varovasti ärräpäitä päästellen. Hankalaa oli, mutta sisulla selvisin.
Lähdin ontuen torille etsimään minulle varattua paikkaa. En nähnyt torivalvojaa, joten soitin hänelle ja kohta hän tulikin paikalle ja näytti minulle varatun pöydän. Se oli keskellä toria edustavalla paikalla. Kerroin valvojalle aamun edesottamuksestani. Torivalvoja kehotti menemään terveyskeskukseen kunhan olen tuotteeni myynyt. Kävi vielä välillä tiedustelemassa vointiani. Siellä todella pidetään huolta ihmisistä! Tori on kuin pieni yhteisö! Meidän kylällä yhteisöllisyys on paljolti kadonnut. Ei välitetä, onko naapuri kunnossa.
Tapasin torilla tuttuni, jolta oli äskettäin solisluu murtunut. Ei ollut mennyt lääkäriin kuin vasta kolmantena päivänä. Nyt kulki käsi siteessä. Mitäs me! Toinen käsivammainen ja minä ontuva Eriksson.
En saanut kaikkia leivonnaisia myytyä, kun torilla oli toinenkin karjalanpiirakoiden myyjä. Liekö heillä ollut edullisempia. Ei minullakaan kalliita ollut torihinnoiksi.
Pitkän linjan iltatorien järjestäjä lahjoitti ilmaiseksi kaikenlaisia astioita. Torilla oli muitakin meidän kylältä ja he kehoittivat minua käymään katsomassa, jos minäkin löytäisin sieltä jotain itselleni. Löytyihän sieltä ruokalautanen kukkaruukun aluseksi ja upea salaattikulho.
Lähtiessäni pois, torivalvoja vielä tuli kyselemään vointiani. Kiittelin ja sanoin että kyllä tämä tästä. Loppujen lopuksi torireissu oli oikein mukava. Kävin paluumatkalla ostamassa vielä 40 kg vehnäjauhoja tarjouksesta ja viikon ruoat.
Seuraavana päivänä tärskystä kipeytynyt jalkalihas oli jo parempi. Pystyin niittämään trimmerillä kukkapenkin ympärykset ja pesemään tiskit. Lakat taitavat jäädä tänä vuonna suolle. En paljasta paikkaa muille ja minusta ei ole metsässä rämpijäksi lähipäivinä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti