perjantai 27. lokakuuta 2023

Tehdään syyskoriste!

Ihana syksy sen kuin jatkuu vaan. Ajattelin tehdä ulos jonkin syksyisen koristeen. Meillä kun tahtoo lumi painaa kanervat sun muut ostokukat maahan jo ennen joulua. Joten tehdäänpä itse kestävämpi koriste.

Katsoin syysasetelmien malleja Pinterestistä ja päädyin minulle tuttuun kranssiin. Mustikanvarvuista oli väkerretty nätti kevätkranssi oveen. Päätin tehdä postilaatikkokatoksen somisteeksi kranssin variksenmarjoista. 

Menin metsää oksasaksin varustautuneena. Tuossa metsikössä ei niin paljon variksenmarjaa kasvanutkaan. Aioin vaihtaa suunnitelmia ja tehdä kranssin katajista. Lopulta sain sen verran kerättyä varpuja että näistä yksi pieni kranssi saadaan tehtyä. 

Tilasin puutarhaliikkeestä pari vuotta sitten oikeita koripajun alkuja. Ne mokomat eivät ole juurikaan edistyneet kasvussaan. Niinpä keräsin näitä oksikkaita luonnonpajuja.


Väkersin ensin pannan, jonka ympärille varvut kiedotaan. Tämän ympärysmitta on noin 20 cm. Apuna punonnassa käytin rautalankaa huokeampaa kalalankaa. 


Kranssi ei tullut ihan kauheen hyvä, mutta kyllä se tänne maalle (lue: metsään) välttää. Varpuja voi vielä asetella ja lyhentää liian pitkiä. Käytin mustaa kalalankaa punonnassa koska se on edullisempaa kuin rautalanka. Ja maatuu luonnossa mikäli laitat koristeen keväällä esim. kompostiin.



Koristeet vielä paikoilleen ja valmis. Ilta oli ehtinyt hämärtyä kun sain koristeen valmiiksi. Kannattaa muuten tekomarjat kiinnittää tiukkaan kotisteeseen. Kas kun meillä pikkulinnut luulivat marjoja oikeiksi ja nyppivät ne edellisestä kranssista yksitellen pois.


Tuossa vielä lähikuva. Tuli jouluisen näköinen kun ei sattunut olemaan ruskansävyisiä koristeita. Muuten, ei kannata alkaa kranssitalkoisiin heti siivouksen jälkeen. Varpujen mukana tulee mahtavasti roskaa. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti