perjantai 18. elokuuta 2023

Aivan ADHD


Sain kuvassa nököttävän sängynrungon viimeinkin myytyä pois. Tästä iski järjestysinspiraatio. Meillä oli nimittäin jäänyt asuinrakennukseen kesän yli entinen keittiökaapisto. Se oli välillä myynnissä, välillä lahjoitettavana. Nykyään ihmiset ovat vaurastuneet ja he lahjoittelevat paljon arvokkaampia kaapistoja kuin mitä meidän. 

Uunia täytyy korjata kun sen rappaukset kuluvat kovassa lämmityksessä. Osa lämmöstä karkaa eristämättömän yläkerran portaikon ja hataran parvekeoven kautta harakoille. Eteinen on talvisin hurjan kylmä. Lämmin karkaa ulos asunnosta. Kukaan meistä ei ole muuraustaitoinen, joten täytyy kutsua muurari uunin korjaukseen. 


Mutta eihän häntä voi kutsua, kun tuvassa on keittiöremontista ylijäänyt kaapisto! Onneksi meillä ei käynyt asunnolla kuin yhdet vieraat koko kesänä. Kaapisto on roudattava ehdottomasti pois asunnosta ennen muurarin tuloa!

Menin varastorakennukseen katsomaan olisiko siellä tilaa suurehkolle kaapistolle. Ympärilleni vilkuillessani näin setävainaan sohvakaluston rojuläjän keskellä pölyttymässä.

Sain loistoidean! Puhdistetaan nojatuolit ja myydään nekin kun kauppa kerran käy loistavasti. Siis, minunhan olisi pitänyt kuskata keittiökaapit varastoon eikä mitään sohvien siivoamisia! Olenko aivan ADHD?

Tuumasta toimeen. Hain sangollisen haaleaa vettä ja rätin ja jynssäsin nojatuolit puhtaiksi. Vaan tulipa nätin näköiset! Taidetaan pitää ne itsellä eikä myydä niitä kellekään!


Kun olin saanut nojatuolit putsattua, oli keittiökaappien vuoro. Ne olivat niin painavia ettei niitä saanut kantamalla varastoon. Piti ottaa kottikärryt avuksi. 

Meni kolme vuotta että saimme vaihdettua mäsän kottikärryn renkaan umpikumiseen. Silloin ei ollut nettiä eikä juutuubia käytettävissä eli renkaan vaihto oli opeteltava kantapään kautta. 


Annas ollakaan. Kun meille tulivat ne patalaiskat niin sanotut "kirvesmiehet" hirsirakennusta kokoamaan, vaihtoivat he kottikärryihin ilmakumirenkaan. Heillähän oli pumput ja kaiken maailman härpäkkeet, joilla oli helppo täyttää rengasta tarvittaessa.

Kun kaverukset viimein lähtivät täältä rahoineen, en viitsinyt enää toista kertaa vaihtaa rengasta kottikärryihin, vaan ajelen tyhjällä renkaalla. Katsokaa nyt tuota kuvaa! Rengas on aivan tyhjä! Sisulla sitä työntää vaikkei renkaassa ilmaa olekaan. Meillä ei ole pumppuja eikä muita nykyajan koneita renkaiden täyttöön.

Viimeiset 30 metriä oli melko raskasta työntää kärryjä korkeassa heinikossa kun kaksi kuukautta sitten tilattu heinänniittäjä ei ollut vieläkään tullut. Mutta suomalaisella sisulla tästäkin selvittiin. 


Loppujen lopuksi sain kaapiston siististi varastoon katon alle suojaan. Lisäksi vein minikasvihuoneetkin sinne samaan syssyyn. En ole lainkaan ADHD, kun tällaiset urakat hoituvat lisätöineen tuosta vaan. Suuri rakennus alkaa olla melkoisen täynnä jos jonkinlaista rojua. Välillä täytyy kulkea sivuttain päästäkseen romuista ohi. Meidän suku on säästäväistä tyyliin: aika tavaran kaupitsee. No, voihan aherruksen välillä vaikka istahtaa putipuhtaalle nojatuolille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti