perjantai 23. kesäkuuta 2023

Keittiöremontti


Meillä uusittiin taannoin keittiökaapisto. Entinen kaapisto oli jo kulunut ja elintarvikkeiden kaupallinen valmistus edellyttää tietyntasoista ympäristöä. Lattiapinta kaipasi myös ehostusta. Kyselin tarjouksia ja päädyimme juukalaiseen Puusepänliike Räsäseen.


Entinen kaapisto muistutti kovasti tätä uuttakin. Peiliovet ovat uutta. Vinyylilankkulattia onnistui erinomaisesti. Asennustyössä ei kauan aikaa turhautunut. Neljässä tunnissa remonttimieskaksikko purki vanhat kaapit ehjinä pois, asensivat lattian ja uudet kaapit. Tekivät erinomaisen siistiä jälkeä, kun tutut varoittelivat, että siivota vasta rempan jälkeen. Meillähän olikin siistimpää remontin jälkeen kuin ennen sitä! 

Viikon kuluttua saimme uuden tiskialtaan. Siinä on niin syvät lavuaarit, että viisilitrainen kattila näyttää pieneltä altaassa. Täytyy olla nyt tarkkana, ettei heti kolhi uusia kalusteita. 

Keittiön saneeraus on kallista puuhaa ja 50-luvun rintsikkatalon pikkukeittiö kaipasi muutakin päivitystä. Mm. kuivakaappi. Yritimme myydä ja lahjoittaa vanhoja kaappeja. Kiinnostusta ei liiemmin ollut. Ei hyviä kaappeja kannata juhannuskokkoonkaan nakata. Niinpä sahuutimme paikallisessa puusepänliikkeessä toisen yläkaapin ovet kahtia kuivakaapin notkolle painuneiden lastulevyhyllyjen tilalle. 

Kaapin halltexseinille ei oltu koskaan tehty mitään. Kellarista löytyi valkeaa remonttimaalia jota vedeltiin seinille. Nyt vanhakin näyttää nuorelta! Yläkaapin taustalevystä tehtiin vuoraus kuivakaapin alaosaan. 

Kaapin ovista tehdyt hyllyt paikoilleen.

Valmis! Eikä maksanut paljoa kun maalinlopulla vedeltiin seinät. Pensselinä toimi vanha maalisuti ja hyllylevyjen kahtia sahaus maksoi kokonaista kaksi euroa. Edullista, eikö totta? 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti