sunnuntai 17. huhtikuuta 2022

Pääsiäismunamaistelu / Easter Eggs


Hyvää pääsiäisen aikaa kaikille blogimme seuraajille! Pääsiäinen jatkuu helluntaihin asti eli yhteensä 50 päivää. On siinä juhlaa kerrakseen! Ostin tällaisia munia kaupasta. Ja nyt kommentit niistä. 



Äärimmäisenä vasemmalla on Rainbowin pääsiäismunia. Ne ovat tin köis, sopivan kokoisia. Onttoja sisältä. Ei yllätystä. Eivät kovin makeita. 

Samanmerkkiset Ruohomunat olivat meikäläisen mielestä enemmän "suunmyötäisiä". Nämä ovat pienempiä. Täyttä suklaata, ei onttoja. Makeus sopiva. Nättejä vaikka syötäviksi pääsiäiskoristeiksi.


Seuraavaksi siirryttiin munamaisteluissa perinteisiin yllätysmuniin. Kinderillä oli tänä vuonna salmonellakohu. Ostamani munat eivät kuuluneet saastuneeseen erään. Kinderissä on valkosuklaata ja tavallista suklaata. Maku tuttu perinteinen. Harmi, kun eivät tee enää kunnollisia yllätyksiä, vaan tätä koottavaa muovirihkamaa. Oikeastaan yllätyksen suojakuori on käyttökelpoisempi esimerkiksi pikkutavaroiden säilytykseen kun itse yllätys.

Mr Surprisessa oli myös koottava juttu, jota ei edes saanut kasaan. Suklaa oli hyvää.

Viimeiseksi oli Pandan muna. Siinäkin valko- ja tavallista suklaata. Sisällä nätti ei-koottava pandamaskotti, joka oli plussaa.


Olemme kirjoittaneet viisi vuotta kyläkirjaa ja olen koko ajan maininnut, että kirjoituksia otetaan mielellään vastaan SÄHKÖPOSTILLA. Siitä kun ne on helppo kopioida ja liittää kyläkirjaan. Pari päivää sitten joku kysyi, että voiko kirjaan lähettää tekstejä sähköpostitse. Voi hyvä jysäys! No, odotellaan tässä nyt muutama Eila mitä sieltä tuleman pitää. Ja juttuja, vanhoja kuvia, kirjeistä ym. dokumentteja otetaan edelleen vastaan osoitteessa sivakankylakirja@gmail.com



Lopuksi tuoreimmat kuulumiset epäonnistuneesta hirsirakennushankkeestamme. Tilasimme asiantuntijan tutkimaan, voisiko rakennusvirheiden korjaukseen saada avustusta. Kyllä voi. Parhaassa tapauksessa 35 prosenttia. Ehdot ovat todella tiukat. Täytyy olla selvillä kustannusarviot ynnä muut. Kävijä ihmetteli että rakentajille on tullut jokin "oikosulku" kun följareihin ei oltu kairattu koloja laskeutumisvaraksi. Hän sanoi että ei-asiantuntijakin huomaa tuollaisen virheen. 

Pelkkä korjaustyö tulee maksamaan yli 6000 euroa ja siihen vielä muut asennukset päälle, joten 10 000 eurolle käy äkkiä köpelösti. Eihän tuosta saa koskaan sellaisia summia takaisin, vaikka se yrityskäyttöön rakennettiinkin. Maksaisivatko meillä töissä olleet remppaheikat korjauskulut. Hehän eivät kiirehtineet rakennuksen valmistumisen kanssa, joten pätäkkätä heillä lienee jäänyt säästöönkin.



Happy Easter to all the followers of our blog! Easter continues until Pentecost, for a total of 50 days. It's a party for once! I bought such eggs from the store. And now comments on them.


 


At the far left are Rainbow Easter eggs. They are tin rope, of a suitable size. Hollow inside. No surprise. Not very sweet.

 

According to Meikäläinen, Grass Eggs of the same brand were more "mouth-watering". These are smaller. Full chocolate, no hollows. Sweetness suitable. Pretty even as edible Easter decorations.


 

Next, the egg tastings shifted to traditional surprise eggs. Kinder had a bout of salmonella this year. The eggs I bought did not belong to the contaminated lot. Kinder has white chocolate and plain chocolate. Taste familiar traditional. Too bad when you no longer make decent surprises, but this gathering plastic bastard. In fact, the protective cover of a surprise is more useful for storing small items, for example, than the surprise itself.

 

Mr Surprise also had a thing to put together that didn’t even get piled up. The chocolate was good.

 

The last was the Panda egg. Here, too, white and plain chocolate. Inside was a pretty non-assembled pandama bag that was a Plus.


 

We have been writing a village book for five years and I have always mentioned that the writings are welcome to be received by EMAIL. Because they are easy to copy and paste into the village book. A couple of days ago, someone asked if I could send texts to the book via email. Oh good pounding! Well, let's wait here for a few Eila things to keep from there. And stuff, old pictures, letters and other documents will still be received at sivakankylakirja@gmail.com


 


Finally, the latest news from our failed log building project. We commissioned an expert to investigate whether a grant could be awarded for the repair of construction defects. Yes you can. At best, 35 percent. The conditions are really strict. Must be aware of cost estimates and others. The visitor was amazed that the builders had some sort of "short circuit" when no holes had been drilled in the feljara to allow for landing. He said even a non-expert will notice such an error.

The repair work alone will cost more than 6,000 euros and other installations on top of it, so for 10,000 euros it will suddenly go awry. After all, such sums will never be recovered, even if it was built for business use. Would the sluggish repair costs we had at work pay. After all, they weren't in a hurry with the completion of the building, so they probably had some savings.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti