Olen sellainen joulusemi-ihminen. Eli en ole mikään intohimoinen joulufani, en myöskään inhoa joulua. Tämä tarkoittaa sitä että jouluksi kannetaan kuusi sisälle, syödään jouluruokia, lahjoja on maltillisesti. Olen enemmän kevätihminen. Pääsiäinen sattuu usein syntymäpäiväni tienoille, joten voi juhlia kahta juhlaa samaan aikaan tai peräkkäin. Miten milloinkin.
Asumme syrjässä, joten täällä jos jotain erikoisempaa haluaa, on se järjestettävä itse. Kerran, lienee parikymmentä vuotta jo kulunut aikaa, tahdoin järjestää kunnon perinteisen joulujuhlan tonttuleikkeineen, runonlausuntoineen, lauluineen ja joulukuvaelmineen.
Siispä laadin juhlaohjelman. Joulujuhlan iltana oli pikkupakkanen ja tumma tähtitaivas loisti. Kun vanhemmat, joiden omaishoitaja olin, olivat menneet nukkumaan, hipsin ulos viettämään joulujuhlaa. Oli kerrankin oikea joulun tuntu! Enpä enää muista mihin kohtaan olin ohjelmassani ennättänyt kun äidin kiukkuiset kasvot ilmestyivät kuistin ikkunaan. Hän oli herännyt etsimään, että minne se hulivilipenska oli keskellä yötä hävinnyt. Minulta loppui joulujuhlan viettofiilis siihen paikkaan. Piti mennä takaisin sisälle nukkumaan enkä ole joulujuhlia sen koommin järjestänyt.
Äiti oli kipakamman luonteinen kuin isäni. Kyllä isäkin joskus suuttui, mutta hän meni lenkille tuulettamaan nuppiaan, niin hän rauhoittui.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti