Aloitimme perunannoston niin sanotusti hyvän sään aikana. Ei olisi ollut vielä kiirettä. Kellarissa on kahdeksan plusastetta ja mustien perunoiden normaali nostoaika olisi vasta lokakuussa koulujen syyslomien, ennenvanhaan perunannostoloman aikaan.
Tämä itäsuomalainen musta mastiaisperuna on himoittu herkku. Se on. Melko konstikas viljeltävä. Siksi kasvatamme sitä vain säilyttääksemme geenipankin. Viljelymaata meillä perinneperunalle riittäisi, vaikkei vielä viittä tukikelpoista hehtaaria ole onnistuttu saamaan.
Maanmuokkaus ja lanmotus ovat yäsdä tapauksessa pullonkaulat. Tänne takahikiällw ei kannata tilata kyntömiestä. Kolme vuotta sitten perustetun 30 aarin kukkapellon muokkauskustannukset kipusivat 300 euroon, eli sanoisinko, että arvokasta touhua.
Musta peruna ei kasva väkilannoitteella, vaan ainakin hietamaalla se tarvitsee palanutta lehmänlantaa ellet sitten tahdo kasvattaa peukalonpään kokoista naposteluperunaa. Jos tilaat jostain 30 kilometrin päästä tonnilla kuorman karjanlantaa, niin ei sekään ole kannattavaa touhua. Eihän tyhmä ole se, joka perii hintaa, vaan se, joka siitä maksaa.
No, miten myöhäisperunamme menestyi? Hyvin! Olivat kasvaneet peukalonpään kokoisiksi mukuloiksi. Kasvu keskeytyi kun varret piti niittää enkä viitsinyt yksitellen alkaa etsimään täysikokoisten perunoiden seasta keskenkasvuisia perunanavarsia. Jos perunat olisivat saaneet olla vielä kuukauden pellossa, olisi tullut todella muhkeita pottuja.
Eilen aloittaessamme sadonkorjuuta meidän nuori kissaamme tuli puuhaan mukaan. Sitten se äkkäsi pottumasn laidasta jotain, joka alkoi sihisemään. Käärme! Niitäkin on viime vuosina alkanut ilmestymään. Käärme ajettiin etäämmälle ja kissa sisälle turvaan. Meidän edelliset kissat ja koirat oppivat varomaan kyitä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti