Vipumobiiliin oli tullut niittotehtäviä. Lohkot piti käsitellä viimeistään 15.9., valokuvata ja lähettää kuvat MaViin. Ostin kaupasta erilaisia energiajuomia vauhdittaakseni urakkaa.
Niitin peltoja kolmena päivänä. Trimmerillä ja viikatteella. Raivaussahasta oli polttoaine loppu ja muutenkin se on hankala ja painava käyttää.
Tätä ihmettelen, kun digitoidut peltopinta-alat kovasti hupenevat, vaikka niitettäessä ne ovat suurempia. Mitkä lienevät heidän kriteerinsä. Jos pari lepänvesaa tai männyntaimi sattuu eksymään lohkolle, ulosmitataan heti pinta-alasta pois traktorin kääntymäsäteen verran, vaikka pikkuisen vesantaimen niittää näppärästi samalla kun muutenkin niittää peltoa. Siinä tapauksessa, että saa traktorin niittämään. Muuten niitetään viikatteella tai raivaussahalla/trimmerillä.
Mutta itse asiaan. Kaikki maistelemani kolme energiajuomaa olivat raikkaan makuisia. Mielestäni maut olivat kaikissa melko samanlaisia. Epämiellyttävä hajua en todennut, kun joku tuttuni väitti energiajuomien haisevan pahalta. Juomat piristivät, eivät olleet liian sokerisia. En tuntenut itseäni hyperenergiseksi nautittuani juoman. Voinpa ostaa joskus toistekin kun on suurempi fyysinen suoritus tiedossa. Tuskin energiajuomien naukkailusta tapa tulee.



Ei kommentteja:
Lähetä kommentti