perjantai 13. toukokuuta 2022

Veroilmoituksia!


Käykö sinulle joskus niin, että olisi jokin tärkeä työ eikä homma sitten millään nappaa? Minulle ovat nämä kaikki viralliset asiat sellaisia. Viikko on enää veroilmoituksen palautusaikaa ja tahdon täyttää sen perinteisesti paperisena.

Ilmoittaminen ei muuten ole niin tärkeää, mutta vähennykset ja poistot täytyy ilmoittaa. Niistä saa palautusta. Verottaja ei vähennyksiä automaattisesti huomioi. 

Varasin kuluneen viikon aikaa sen täyttämiselle, mutta ekana täyttöpäivänä leikattuja silmiä rasitti niin pahasti ettei hommasta tullut yhtikäs mitään. Olin nääs edellisenä päivänä ollut koko päivän ulkona ja unohtanut aurinkolasit kotiin. Seuraavana päivänä taas väsytti niin tavattomasti, ettei täyttö silloinkaan onnistunut.

Vasta illalla tuntui olo virkeämmältä, mutta kukas sitä nyt yötä vasten alkaa veroilmoitusta täyttämään? Taatusti tulee havainnointivirheitä. Sen tiedän kokemuksesta kun olen joskus yötä vasten tehnyt jotain tarkkaa työtä, en tosin veroilmoitusta. Aamulla ihmettelee, että miten on hutiloinut noin päivänselvissä asioissa.

Veroilmoituksessa ei ole syynä se ettei osaisi laskea. Päinvastoin! Teen mielelläni kannattavuuslaskelmia. Heti toripäivän jälkeen lasken paljonko tienasin ja paljonko tarvikkeet maksoivat. Viimeisin villitykseni on kasvihuone. Jos ostaisi sellaisen, jaksaisiko kukkia hoitaa ja saisiko ne kaupaksi. Omaksi iloksi sen voisi hankkia. Ehkä kannattaisi sittenkin tyytyä pirttiviljelyyn. Tällä hetkellä olisi tärkeää keskittyä tuottavaan työntekoon kun kahvilarakennus tuli sikakalliiksi.

Se näissä lomakehommissa mättää kun ne täytyy tulostaa nykyisin netistä. Olisi helppo merkitä summat valmiille paperille. Ei! Verohallinto vaatii nykyään lisätiedot erillisillä tulostettavilla lomakkeilla. Tällä tavoin yritetään jääräpäisimmätkin lomakkeentäyttäjät siirtää nettiin. 

Meillä on tietokone mennyt vanhaksi ja uutta ei kannata hankkia kun entistäkään ei tule edes avattua. Tulostimen XL mustepatruuna kuivuu vuodessa. Kalliiksi tulee parin lomakkeen tulostaminen. Tulostin joitain lomakkeita, mutta en ole varma, ovatko ne juuri niitä, joita meidän tapauksessa tarvitaan. Lähin verotoimisto 50 kilometrin päässä on avoinna ennakkovarauksesta.

Tässä muutamia seikkoja, miksi veroilmoitusten tekeminen on NIIN HANKALAA. Loppukuvassa ahkeraliisoja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti