Vietimme ihanan syyspäivän isäinpäivän merkeissä. Yöllä oli ollut pikku pakkanen eikä yhtään lunta vielä. Aurinko nousi ja lämmitti ilman plussan puolelle. Nostin kauniin Suomen lippumme salkoon. Kylätiellä ajoi monta autoa. Korona on lisännyt kotimaan matkailua. Luonnossa liikkumisen suosio kasvaa.
Syksyllä meille tehtiin pikku savotta. Iltapäivällä kävin katsomassa, saisiko alasta kunnostettua lisää peltoa. Naapurit eivät ole halukkaita myymään maitaan, joten meidän on raivattava peltoa omasta metsästämme. Nätisti oli pellon reuna auennut. Mietin, saisimmeko ammattiopiston harjoittelijat työstämään alan pelloksi. Kedolla kasvaneet katajat olivat savotassa tallautuneet, joten ovikranssitarpeet on jatkossa haettava muualta.
Tarkistin myös kaivinkoneen niittämän Pohjorinteen. Hyvää jälkeä oli tullut, eikä ala näyttänyt äkkiseltään tarkasteltuna kovin kiviseltä. Niin, kivethän ovat nyt kaadettujen vesakoiden alla piilossa. Saisimmeko tutun urakoitsijan kunnostamaan alan pelloksi jo tänä syksynä? Meillä on paljon rästissä odottavia asioita. Pohjorinteen saisi viikossa kuntoon jos olisi kaivuri ja traktori töissä. Keväthankien aikaan kylväisi, niin ensi kesänä ala olisi jo täydessä kasvussa.
Oma isäni kuoli yhdeksän vuotta sitten sairastettuaan pitkään vakavaa, parantumatonta tautia. Olin hänen omaishoitajansa 16 vuotta. Nyt jatkamme äidin kanssa. Olen hoitanut häntä 30 vuotta. Viime vuonna tuli työeläkeote. Olen 30 vuodessa ansainnut omaishoitajana 5 euroa eläkekarttumaa. Summa ei ole kovin suuri verrattuna tehdyn työn määrään. Nämä ovat niitä elämän valintoja. Kaupungissa jonakin virkailijana ansaitsisi paremmin, mutta asumisviihtyvyys on mielestäni maaseudulla paljon parempi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti